3 osumaa on löytynyt haulle 0

Rosan päiväkirja

Kehon huoltoa
(409 sanaa) #tietähtiin #fiona #kännykkätehtävä @henkka
Heti Jinxyn ratsastuksen jälkeen lähden Fionan karsinalle. Riri oli laitellut viestiä ja sanonut että Fionan voisi juoksuttaa ja venytellä kunnolla läpi. Eli tänään tamma saisi palauttelevan hoidon ensimmäisen TT-osakilpailun jälkeen.

Harjatessani tammaa pölyharjalla kertaan mielessäni miten ensimmäinen osakilpailu meni. Kouluradalla meillä oli paljon korjattavaa. Osa liikkeistä meni ihan hyvin, mutta suurimmat ongelmat olivat kiireisyys ja että kouluratojen ratsastamisesta oli aikaa. Lopullinen sijoitus oli 5.sija eli olimme ensimmäisiä ei sijoittuneita. Paremmin mitä oletin!

Esteradalla minulla oli parempi flow päällä. Onnistuin keskittymään paremmin ja pitämään pään kylmänä loppuun saakka. Tämä kaikki riitti siihen että olimme toisia! En voinut uskoa sitä todeksi ennenkuin saimme sinisen ruusukkeen roikkumaan suitsiin. Ei pitkä kisatauko niin pahaa ollut tehnyt.

Juoksutukseen päätin laittaa gramaanit vaikka ne olivat tosi löysällä. Tamma saisi venyttää kaulaansa, liikkua koko rungon läpi ilman että riehuminen alkaa. Olin joskus juoksuttanut Fionan ilman mitään apuaohjia ja viimeistään silloin kun pyysin laukkaa, tamma sinkaisi laukkaan pukkeja päästellen.

Pitkien alkukäyntien jälkeen kiinnitän gramaanit ja ohjasin tamman isolle ympyrälle toiseen päätyyn. Henkka ratsastaa Matella toisessa päädyssä, mutta olin kysynyt missä vaiheessa poika oli. He olivat kuulemma juuri lähdössä.
"Mä avaan nyt oven!" Henkka huikkaa maneesin oven luota.
"Joo" vastaan katse Fionassa. Poika viheltää avatessaan oven ja puikahtaessaan hevosensa kanssa pihalle.

Kun maneesi on tyhjä maiskautan Fionan raviin. Alkuun tamma ravaa vähän hitaasti, mutta muutaman hoputuksen jälkeen takajalat tulevat kunnolla alle.
"Hyyvää" kehun tammaa. Silmäilen samalla että mikään paikka ei ole jumissa ja kaikki jalat toimivat samalla tavalla. Fionalla kestää hetki tajuta, että myös gramaaneilla voi venyttää päätä, mutta sittenkun se vihdoin ymmärsi sen, ravi muuttui vielä kivemmaksi ja selkä nousi hieman ylös päin.
"Taitava tyttö!"

Laukassa Fiona tekee alkuun pienen ilopukin, mutta rauhoittuu sitten laukkaamaan kunnolla. En halua rasittaa tammaa paljoa, joten jätän maneesissa olo ajan alle puoleen tuntiin. Lopussa päästin Fionan vielä irti maneesiin piehtaroimaan ja tekemään omatoimiset loppukäynnit.

Kun Fiona on saanut tarpeekseen maneesissa käppäilystä ja tulee luokseni, otan tamman takaisin liinan päähän. Ajattelin tehdä venytykset täällä maneesissa jossa on enemmän tilaa kuin karsinassa. Heti kun avaan taskuni, jossa on muutama porkkana, ruunikko höristää korviaan ja tulee hamuamaan huulillaan takkiani.
"Malta hetki" naurahdan ja työnnän tamman hellästi pois.

Teetän Fionalle ihan perus porkkanavenytykset. Kumarrus ja molemmille kyljille taivutukset. Yritin myös venytellä tamman jalat pitämällä etujalkoja vuorotellen käsieni varassa suorana edessä, mutta siitä ei oikein tullut mitään. Tamma vain riuhtaisi jalan alas, enkä saanut edes pidettyä vastaan, koska minulla oli edelleen kädessäni liina.
"Onko nyt parempi olo? Me päihitetään kaikki seuraavassa osakilpailussa" kuiskaan tammalle huvittuneena.

Cassandran päiväkirja

Taas oli se aika vuodesta, kun kaikkeen piti suhtautua varauksella - aprillipäivä. Kevät teki kovasti tuloaan, vaikka Suomen yli pyyhkäisseen lumisadealueen jäljiltä sitä ei uskoisikaan. Täällä sää saattoi vaihdella aurinkoisesta sankkaan pyryyn jopa minuuteissa päivästä riippuen, joten kännykkään lataamani Foreca lauloi päivittäin.

Olin vannonut siivoavani kevään kunniaksi kaappini, sekä Jinxyn ja Cassun varusteet, mutta hommat saisivat odottaa aurinkoiseen päivään, jolloin tavaroita voisi kuivattaa ulkona. Juuri nyt oli pilvistä ja tuuli melko napakasti, joten painelin sisään talliin puhelin kourassani. Minulla ei onneksi ollut allergioita, mutta toisia - kuten siskoani - etenkin siitepöly piinasi jo nyt. Ilmassa leijaili myös reilusti katupölyä ja lumen alta paljastuva hiekoitushiekka luisti tennareiden alla. Kaikissa lauluissa ja runoissa aina puhuttiin, miten kevään tuoksu oli ihana ja talven jälkeen tervetullut. Ironista kyllä, minulle kevään tuoksu merkitsi vähitellen paljastuvaa mätää ruohoa ja koirankakkoja, joiden ummehtunutta tuulahdusta en todellakaan kaivannut.

Kevät oli myös uuden aikaa, sillä luonto heräili hiljalleen horroksestaan. Minun kohdallani uudistuminen tarkoitti määräaikaista työpaikkaa Lehtovaaran keskustan Doma Papa -pizzeriassa, sekä myllerrystä ihmissuhderintamalla. Ex-poikaystäväni Eelis oli palannut kylään ja minä olin mitä omituisimmalla tavalla onnistunut hankkimaan itselleni... säädön? Minun ja Oskarin suhdetta oli hankala määritellä vielä tässä vaiheessa, joten aika saisi näyttää miten se etenisi. Kiusallisen ensikohtaamisen jälkeen olin törmännyt häneen uudelleen viime viikonloppuna bileissä, joiden päätteeksi päädyimme vaihtamaan puhelinnumeroita. Minusta kuitenkin tuntui, että meistä voisi tulla jotakin - tai sitten elelin ihastumisen pilvilinnoissa, joista putoaisin, kun Oskari kyllästyisi minuun. Yritin karistella ajatukset mielestäni, mutta Eeliksen jälkeen minun oli hankala luottaa tummatukkaiseen poikaan, joka vaikutti kyllä vilpittömältä ja luotettavalta. Väittäkää hulluksi tyttöystäväksi, mutta seuraava suunnitelmani oli selvittää Oskarin horoskooppimerkki ja testata, miten hyvin se sopi omaani. Kaikkea sitä ryhtyi tekemään, kun oli epävarma edellisen suhteen jäljiltä.

Kun kännykkääni kilahti viesti oletin sen olevan Oskarilta, mutta Riri se vain kyseli apua Cassun kanssa. "Hitto mikä tuholainen", ajattelin lukiessani lyhyen tekstiviestin, jossa punapää pyysi minua keksimään ruunalle jotain virikettä tarhaan, ettei se mussuttaisi jatkuvasti aitoja. Mieleeni juolahti heti aktivointipallo, jota olin testannut Cassulla vajaat kaksi vuotta sitten. En ollut ihan varma, missä se oli nyt, joten suuntasin tallin varastoihin. Niihin oli kertynyt aikojen saatossa kaikenlaista roinaa, jota peitti nyt paksu pölykerros. Täällä pallo ei ainakaan ollut, joten jouduin miettimään uudelleen. Hengailupaikkana tunnettu tallivintti oli potentiaalinen paikka pallolle, jota oli lainattu testauksen jälkeen muillekin hevosille.

Kiipesin ylös ja katselin ympärilleni hämärässä tilassa. Heinät kahisivat, kun taiteilin tieni niiden ylitse ruskeiden pahvilaatikoiden luokse, jotka oli asetettu lyhyen kaappirivin viereen. Laatikoiden päälle oli kirjoitettu mustalla tussilla niiden sisällöt, jotka vaihtelivat hiihtoratsastuskamoista aina Lucia-kruunuun. Oli hyvin mahdollista, ettei palloa ollut enää olemassakaan, mutta etsin sitä silti toiveikkaana. Sitä ei koskaan tiennyt, minne joku tavara päätyi tallilla, kun sen kerran hukkasi.

Tarkistettuani jokaisen paikan, jonka tiesin löytämättä punaista kumipalloa päätin luovuttaa ja mennä ulos katsomaan tilannetta tarhoilla. Siellä Hoo, Cassu ja Reiska seisoskelivat ohuet loimet päällään, jotka olivat kastuneet päältä edellisen lumisadekuuron seurauksena. Ne katselivat minua kiinnostuneina, kun pujahdin sähköpaimenen ali ja tutkin valkoisia aitoja, joihin Cassu oli Ririn mukaan upottanut hampaansa. Irlantilaisruuna lähti seuraamaan minua herkkujen toivossa, kun kuljin aidanviertä pitkin silmä kovana.

"Ei täällä näy mitään jälkiä...", sanoin Cassulle, jota käännyin rapsuttamaan kaulasta kierroksen päätteeksi. Olin hetken hyvin hämmentynyt ja meinasin soittaa Rirille, kunnes tajusin, että tänään oli aprillipäivä.

"Aprillia? En mä löydä näistä aidoista mutustelun jälkiä" näpyttelin viestin takkini taskusta kaivetulla kännykällä, johon kilahti pian vastaus. Nainen lähetti minulle irvistävän hymynaaman tekstipätkän kera, "Aprillia, syö silliä, juo kuravettä päälle!"

Cassandran päiväkirja

Istuin olohuoneessa kännykkääni selaillen, kun siihen kilahti Ririltä viesti. Hän ei yleensä lähetellyt minulle viestejä ja ensimmäinen ajatukseni oli tietysti, että onko Cassu tai Jinxy loukannut itsensä. Onneksi Riri kaipaili vain apulaisia ponituntilaisten ratsujen kuntoonlaitossa ja taluttamisessa, eikä minulla ollut mitään erityistä tekemistä. Penkkariasu ja karkit oli hankittu ensi torstaita varten, kouluhommat hoidettu... ja ainiin, Jinxyn loimet piti ottaa mukaan kuivumasta. Äiti todellakin arvosti sitä, miten kiikutin loimia kotiin pestäväksi ja kokoon kursittaviksi. En ollut varma miten ruunan pahan tavan saisi kitkettyä pois, mutta kunhan lukuloma alkaisi minulla olisi aikaa käydä tallilla myös päiväsaikaan.

Vedin uskolliset tennarit jalkaani haettuani ensin loimet pesuhuoneesta. Äiti ilmestyi eteiseen päätään pyöritellen, kun kiinnitin tummia, laineikkaita hiuksiani korkealle poninhännälle.
"Etkai sinä ole noin lähdössä?" hän kysyi katsoen minua päästä varpaisiin. Harmaat collegehousut, musta toppatakki ja sen alla tummansininen huppari - ihan perus vaatteet siis.
"Olen", vastasin hymyillen ilkikurisesti.

Nappasin tallikassini ja sylin täydeltä loimia, minkä jälkeen otin suunnaksi autoni. Pääsin livistämään etuovesta juuri ennen, kuin äiti ehti esittää toista vastalausetta. Käteni hapuillessa autonavaimia pelkäsin pudottavani kaiken lumeen, mutta jotenkin sain taiteiltua ovet auki ja tavarat takapenkille. Täytettyäni 18 vuotta olin viimein saanut ajokortin ja ostanut ensimmäisen oman autoni useamman vuoden kesätöistä saaduilla rahoilla ja sukulaisten avustuksilla. Paljon mopoautoa isompi kyseinen Peugeot 108 ei ollut, mutta neliovinen kuitenkin ja värikin natsasi makuuni juuri sopivasti. Kuinka moni pystyi muka sanomaan omistavansa luumun sävyisen auton?

Työnsin avaimet virtalukkoon ja laitoin vaihteen pakille. Peruutin pihasta hiekkatielle, jota aurat olivat höylänneet viime yönä taas äänekkäästi. Kovien pakkasten iskiessä Lehtovaaraan saisin varmasti kuskata nuorempia ympäriinsä, mitä en - ihan totta - pistänyt pahakseni. Oli kuitenkin tärkeää hankkia ystäviä ja ainakin jutella kaikille, ettei kukaan jäänyt tallilla yksin. Ihan vain muita moikkaamalla saattoi saada aikaiseksi hyvän mielen toiselle.

Radiossa soi The Weekndin Blinding Lights, jonka tahtiin naputtelin sormiani vasten rattia. "I said, ooh, I'm blinded by the lights"... yksi autoilun parhaista puolista oli ehdottomasti hyvän musiikin kuunteleminen. Biisi kuitenkin loppui ja jouduin kääntelemään kanavia, kunnes jäin kuuntelemaan Victor Cronen ja Tungevaag & Raabanin Take Me Away:tä, "Take me away, I am aiming for the star 'cause I can't stay".

Kaarsin Lehtiksen pihaan ja huomasin heti, että Veronican auto oli parkkipaikalla tavallisella paikallaan. Pysäköin sen viereen ja nappasin mukaani kaikki loimet, joiden kanssa lähdin suuntaamaan kohti tallia. Inari oli juuri tulossa ulos ovista nähdessään minut, joten hän jäi pitämään niitä auki.
"Kiitti tosi paljon!" puuskutin hymyillen loimivuoren takaa.
"Ei mitään!" hän naurahti jatkaessaan jälleen matkaansa. Inari kävi myös Lehtovaaran lukiota, mutta tosin vasta ensimmäistä luokkaa. Minä ja Vertsu sen sijaan olimme jo abeja, molemmilla hirveä stressi kirjoituksista.

Vein Jinxyn loimet nopeasti yksityishevosten varustehuoneeseen, minkä jälkeen lähdin metsästämään vapaaehtoisia taluttajia ponitunnille. Katsoin ilmoitustaululta, mitkä ponit tunnille olivat lähdössä ja suuntasin sen jälkeen tallitupaan. Siellä minua tervehtivät Adelie ja Iiris, jotka olisivat varmaan halukkaita lähtemään avuksi poneja taluttamaan. Omissa oloissaan istuskeli myös tummiin pukeutunut poika, jonka täytyi olla sen uuden yksärin omistaja Mer.

"Hei, olisitteko päässeet auttamaan tonne ponitunnille? Sinne tarviis mun lisäks vielä ainakin kaks apukättä", kysyin tytöiltä.
"Iiris oottaa kyytiä kotiin, mutta mä voin tulla", Adelie vastasi ja näin Iiriksen nyökkäävään.
"Joo. Otat varmaan mieluiten Ringon?" sanoin hymyillen, kun tyttö nousi nyökäten pöydästä ja laittoi mukinsa tiskikoneeseen. Hän oli tullut minulle tutuksi hoitaessaan Verttiä silloin, kun se oli vielä täällä.

Ehdin jo miettimään, että mistä nakitan nopeasti vielä toisen apulaisen taluttamaan, kun keksin pyytää Meriä. Mistäs sitä tietää, millainen tyyppi hän on, jos ei edes kysy tai yritä tutustua.
"Olisitko sä halunnut tulla auttamaan ponitunnille?" kysyin ja poika hätkähti. Toivoin, etten säikyttänyt häntä - ilmeestä päätellen en ainakaan pahasti.
"Joo, voin mä tulla", hän sanoi onnekseni. "Mun nimi on Mer", hän lisäsi, kun suuntasimme tallin puolelle Adelien perässä.
"Mä oon Cassandra, Itävallasta kotoisin. Et vissiin ollut suomalainen sinäkään?" kysyin tummatukkaiselta pojalta.
"Portugalista kotoisin. Prazer em conhecer*", hän vastasi hermostuneesti naurahtaen. Mer viihtyi varmaankin parhaiten yksin, mutta joutuisi nyt auttamaan pieniä ponityttöjä ja -poikia. (*hauska tutustua)

"Ota sinä vaikka Dana. Se on ainakin helppo tapaus", sanoin hänelle suunnaten sitten itse Sotilaan karsinalle. Sen edessä odotteli jo hieman vaahtosammutinta pidempi tyttö, joka seisoi äitinsä vierellä jännittyneenä.
"Ratsastatko sä tänään Sotilaalla?" kysyin ystävällisesti ja tyttö nyökkäsi. Otin hänet mukaani hakemaan harjoja ja kerroin samalla, miten kiltti hevonen ruuna oli. Näytin myös peukkuja Merille, joka ohjeisti parhaillaan innokasta pikkutyttöä.

Kun palasimme Sotilaan karsinalle huomasin myös Vertsun rantautuneen paikalle. Hän oli parissa vuodessa muodostunut hyväksi ystäväksi, jonka kanssa tapasimme myös koulussa. Hassua, miten Lehtikseen tullessani ajattelin, ettei hän kuitenkaan haluaisi olla kaverini. Ennakkoluuloni oli kuitenkin osoittautunut vääräksi, sillä minä ja Veronica vietimme nykyisin paljon aikaa yhdessä.
"Hei Vertsu. Autan tässä ponituntilaista", moikkasin ja tökkäsin hänelle harjan käteen. Blondi oli siirtynyt poneista hevosiin suunnilleen samaan aikaan, kuin minäkin ja hän edelleen kävi silloin tällöin rapsuttelemassa entistä hoidokkiaan.
"Heei! Tajusitko sen matikan?" hän kysyi viitaten eilisillan puheluun, jossa kertasimme matematiikkaa ylioppilaskoetta varten. Minä kun olin päättänyt kirjoittaa sen ruotsin sijasta.
"Mm", vastasin.

Ystävistä on kuitenkin myös muuta hyötyä, kuin matikan opiskelussa auttaminen. Minulle he ovat tukipilareita, jotka saavat aina hymyilemään, kuuntelevat miten sinulla menee kysyessään kuulumisia ja osaavat tilata pizzan kysymättä täytteitä. He ovat niitä ihmisiä, joihin voi luottaa, eivätkä välttämättä niitä, jotka on tuntenut pisimpään. Ystävät ovat niitä, jotka tulevat elämääsi ja todistavat pysyvänsä siinä. Vielä parempaa on, jos ystävien kanssa saa jakaa ihania hetkiä, kuten wanhat ja tulevat penkkarit.

Kuten vanha sanonta meille kertoo: ystävät ovat kuin tähtiä. Niitä ei aina näe, mutta ne ovat aina siinä.