4 osumaa on löytynyt haulle 0

Oonan-Päiväkirja

Koulutunti HeA 7.5.20 #Sotilas #Cassu #Hoo

Pyöräilen tallin pihaan ja katson kelloa. Minun tuntini alkuun on vielä noin 1h. Olen juuri astumassa talliin kun puhelimeni alkaa soida. Unohdin taas laittaa sen äänettömälle, tänään se kuitenkin kääntyisi onnekseni. Vastaan puhelimeen.
-No moi.
-Äiti täällä! Oletko jo tallilla? Äitini sanoo puhelimeen
-Joo, miten niin? Vastaan hieman hämmästyneenä, yleensä äitiä ei juurikaan kiinnosta milloin olen tallilla, kunhan ilmoitan lähdöstäni.
-Sinut on valittu Sotilaan hoitajaksi! Sain juuri sähköpostia tallilta! Äiti sanoo iloisena, hän tietää, että olen unelmoinut Sotilaasta.
-Oikeasti!? Olen onnen kukkuloillaan, en olisi uskonut.
-Joo! Menes nyt hoitamaan niitä poneja! Äiti vastaa minulle hieman naurahtaen.
-Todellakin menen! Kiitos äiti! Moikka! Sanon vielä ja laitan puhelimeni taskuuni. Koska minulla on vielä paljon aikaa päätän mennä hoitamaan Sotilasta. Harjaan sitä pitkään jutellen rauhallisesti. Ennen kuin menen hoitamaan Cassua tunnille annan vielä porkkanan Sotilaalle ja tarkistan sen kengät. Moikkaan Cassuakin ennen kuin alan harjaamaan sitä tuntia varten.
-No hei söpöliini! Lepertelen ruunalle ja saan vastaukseksi pärskähdyksen. Harjaan Cassun huolellisesti ja putsaan kaviot, sekä tarkistan kengät. Sitten nostan satulan ruunan selkään ja suitsin hevosen. Kun Cassu on valmiina vaihdan kumisaappaat ratsastussaappaisiin ja puen kypärän. Pian meitä tullaankin jo hakemaan kentälle tuntia varten. Talutan Cassun kaartoon, laitan ohjat kaulalle ja lyhennän jalustimet sopiviksi. Kiristän vielä hieman vyötä ennenkuin nousen kyytiin. Lähden kävelemään alkukäyntejä uralle ja pian meitä kehotetaankin ottamaan ohjat käteen. Kerään ohjat lyhyiksi ja joudun pariin otteeseen hoputtamaan Cassua jotta saan sen ravaamaan opettajan ohjeiden mukaan. Herättelen Cassua ja kun olemme jonkun aikaa harjoitelleet ravissa aloitamme vastalaukan harjoittelun. Ensin en meinaa saada Cassua laukkaamaan toivotusti vaan se tarjoaa myötälaukkaa. Onneksi saan opettajalta neuvoja ja vihdoin saan vastalaukan nousemaan. Volteilla Cassu koittaa hidastaa, mutta osaan ennakoida ja saan sen laukkaamaan. Harjoittelemme vastalaukkaa vielä toiseen suuntaan ja se sujuu paremmin. Taputan Cassua tunnin jälkeen. Nostan jalustimet ylös ja otan ohjat kaulalta. Talutan Cassun takaisin talliin, jossa riisun siltä varusteet ja pyyhin hiet kostealla sienellä. Kiitän Cassua tunnista pienellä porkkanan palalla. Putsaan Cassun kuolaimet ja muutenkin pyyhin varusteet puhtaiksi ennenkuin vien ne siististi paikoilleen. Moikkaan ohimennen vielä Sotilasta, mutta sitten otan toisen hoitohevoseni Hoon käytävälle hoidettavaksi. Harjaan sitä pitkään ja laitan suojat. Kun Hoo on muuten hoidettu, kengät tsekattu yms. laitan sille vielä suitset, joista olen irrottanut ohjat ja laittanut tilalle juoksutusliinan. Sitten olemme valmiita ja lähdemme maastoon taluttaen. Juttelen ja taputtelen Hoota, joka tutkii tarkkaavaisena ympäristöä. Kiertelemme erilaisia polkuja ja teitä noin tunnin ajan, kunnes saavumme takaisin tallinpihaan. Vien Hoon pesupaikalle. Otan suitset pois ja laitan tilalle riimun. Laitan suitset naulaan odottamaan ja otan suojat pois. Harjaan vielä Hoota ja pesen sen jalat. Kun Hoo on hoidettu huolellisesti päästän sen karsinaansa ja annan sillekkin pienen porkkananpalasen. Sitten putsaan suojat ja suitset, sekä tietysti kuolaimet. Vaihdan juoksutusliinan takaisin normi ohjiin ja laitan kaiken siististi takaisin paikoilleen. Kun kaikki hommat on hoidettu avaan pyöräni lukon ja pyöräilen kotiin. Ovella vastassa minua on iloinen koira ja äiti.
-No miten meni? Kellä ratsastit tunnilla? Äiti kysyy.
-Tosi hyvin! Me tehtiin vastalaukkaa ja mä menin Cassulla! Vastaan napaten ihanan Kara-koiran syliin.
-Me keitettiin Markon(isäpuoli) kanssa pullakahvit sinun uuden hoitoponisi kunniaksi! Äiti ilmoittaa iloisena.
-Kiva! Mä käytän Karan lenkillä ja tuun sitten! Sanon iloisena ja nappaan koiran valjaat naulasta. Kävelemme koiran kanssa 20min lenkin lähimaastoissa upeaa ilmaa ihaillen! Kotona syön vielä perheeni kanssa pullaa ja illalla laittaudun vain nukkumaan!

Toivottavasti tarinaa oli mukava lukea!

Inarin päiväkirja

Tuntipäiväkirja

Tervehdys

Siirtymisiä 22.4

#Max #TieTähtiin

Vaikka Karo ei sanonutkaan mitään, tuntui että ratsastuksenopettaja oli silti pistänyt muistiin meidän laaduttoman alkutervehdyksen viikonlopun osakilpailuissa. Tänään tehtäisiin kuulemma laukannostoja, mutta sitä ennen Karo halusi nähdä kaikkien tekevän alkuverryttelyssä siistit pysähdykset pituushalkaisijalla. Minttu onnistui Vallun kanssa tekemään kiitettävän pysähdyksen ja Karo antoi ratsukolle luvan jatkaa pelkkää uraa pitkin ravissa.
“Nyt se tuli suorassa, mutta käänsit liian aikaisin. Inari tulee uudestaan”, Karo huomautti. Älyttömän tarkat silmät tuntuivat huomaavan pienimmänkin virheen. Max oli minulle melko uusi tuttavuus ja nappulat perusratsastukseenkin tuntuivat olevan vielä vähän hukassa. Onneksi Lukalla näytti olevan sama ongelma.
“Fiona kiemurtelee, tulkaa vielä uudestaan”, oli Karon ohjeistus perässämme tulleelle ratsukolle. Patistin Maxin reippaampaan harjoitusraviin ja käänsin sen uudestaan keskelle. Nyt katsoin tarkasti, että tulimme suoraan kohti ulko-oven keskustaa. Pysähdys oli siisti ja liikkeellelähtökään ei venynyt pahasti. Karo nyökkäsi hyväksyvästi ja antoi meillekin luvan jatkaa uraa pitkin.

Kun Karo vihdoin oli tyytyväinen meidän kaikkien alkutervehdyksiin saimme siirtää hevoset tehtävänannon ajaksi käyntiin. Ensimmäinen tehtävä oli yksinkertainen.
“Pitkillä sivuilla tullaan metrin verran uralta sisäänpäin ja tehdään huolellisen kulman jälkeen laukannosto. Laukkaatte sinne toiseen kulmaan asti ja ratsastatte taas huolellisen kulman ravissa. Tällä puolella on tötteröt ja ratsastatte niiden välistä. Toisella sivulla yrittäkää etsiä itse se oikea kohta”, Karo ohjeisti.
Max tajusi sanan laukka. Viimeistään siinä vaiheessa kun edessä oleva Vallu nosti reippaan laukan. Tavoitteena oli napakka laukannosto täsmällisesti tötteröiden välissä. Nosto oli kyllä napakka, mutta tötteröt olivat vielä kaukana edessä. Karon käskystä käänsin Maxin voltille ja hidastin ruunan kertaalleen käyntiin. Sain tehdä vielä toisen käyntiin siirtymisen ennen tötteröitä, jotta Max malttoi pysyä aloillaan.
“Hyvä Inari! Nyt se oli rauhallisempi”, Karo kehui ja taputin kiltisti raviin siirtynyttä Maxia. En ihmetellyt lainkaan miksi moni kouluratsastaja oli niin tykästynyt siihen. Maxilla oli ihanat askeleet ja sen laukassa oli mukava istua kun vain sai vauhdin kunnolla hallintaan.

Seuraavaksi laukannostoja tehtiin ympyröillä. Ensiksi puolen kierroksen välein käynnistä ja sitten laukka-ravi siirtymisiä neljäsosa kierroksen välein. Max alkoi hitaasti rauhoittua ja nostot paranivat. Tehtävä jossa oli vain muutama laukka-askel toimi hyvin, sillä siinä sai kunnolla keskittyä vain ja ainoastaan hyvään nostoon ja rauhalliseen oikeassa kohdassa tapahtuvaan raviin siirtymiseen. Muutamaan otteeseen jouduin tekemään pienen voltin ennen laukkasiirtymistä hillitäkseni Maxin vauhtia. Karo kehui hyviä siistejä siirtymisiä ja sitä, että olin saanut katsetta nostettua hyvin pois niskasta. Käsien asennon kanssa riitti kuitenkin vielä tekemistä.

Taputin Maxia kaulalle ja heilautin itseni pois selästä. Tunti oli ollut antoisa ja Max tuntunut yllättävän hyvältä omasta pienestä alkukankeudestani huolimatta. Pitäisi ehkä toivoa sitä joskus ilman satulaa mentävälle tunnille. Ainakin pehmeiden askellajiensa puolesta se sopisi täydellisesti siihen.

Monimutkaista

Puomeja 23.4

#Cassu @Julie @Cassandra

Harjaisin Cassua pitkin vedoin käytävällä. Tallissa oli melko hiljaista, joten olin päättänyt napata kirjavan tuntiratsuni hoidettavaksi mieluummin sinne missä oli enemmän tilaa. Cassandra hoiti Jinxyä pesarissa joten näin pystyin paremmin vaihtamaan muutaman sanan tytön kanssa.

“Cassu on kyllä ihana”, hymyilin ja nostin ruunan oikeaa etukaviota putsatakseni sen.

“No jep. Te meette ilmeisesti puomeja”, Cassandra vastasi. Kai hän jos kuka tiesi hoitohevosensa parhaat puolet.

“Joo. Niin Karo oli kirjottanut listaan”, nyökkäsin.Viimeiset kaksi tuntia olivat kuluneet pienten ja vähän isompien esteiden parissa joten tänään hinkattaisiin tahtia ja askelpituutta puomeilla.

“Kävin kurkkimassa äsken maneesissa. Karo oli rakentanut aika mielenkiintoisen näköisen puomitehtävän sinne”, Cassandra hymähti.

“Jaaha. Toivottavasti ei mitään hirveen monimutkasta”, nielaisin. En varsinaisesti ollut monimutkaisten puomitehtävien ystävä.

“Monimutkaisesta en tiedä. Karo tuntuu aina keksivän jotain haasteellista aivojumppaa puomitunneille. Mutta ainakin sulla on allas tallin varmin ratsu. Se korkeintaan sekoaa askeleissaan”. Cassandra nauroi.

“Se on kyllä totta. Cassun kanssa on vaikea saada mitään suurta katastrofia aikaan”, virnistin ja poimin harjaboxin pussista sinisen kumilenksun. Cassun otsaharjaan taiteilema lettini ei ollut parhaimmasta päästä, mutta sinisellä kuminauhalla varustettuna aika söpö.

“Pitäkää hauskaa. Me lähdetään Jinxyn kanssa nyt maastoon”, Cassandra toivotti hyvää tuntia ja talutti Jinxyn viileään ulkoilmaan.

“Mä vähän epäilen, että Karo on mennyt sekaisin”, vieressäni kaarrossa seisova Julie kuiskasi hiiren hiljaa. Tyttö viittasi epäilemättä kummalliselta näyttävään siksak harjoitukseen, joka näytti lähinnä siltä, että Karo oli heitellyt puomeja ympäriinsä vähän sinne sun tänne.

“Epäilen samaa”, vastasin ja silmäilin ympärilleni.

“Noniin kun kaikki ovat selässä voidaan aloittaa. Eli tänään treenataan puomeilla ja meillä on tässä nyt useampi erilainen puomitehtävä”, Karo aloitti selityksensä. Ehkä se oli käynyt jollain kurssilla, jossa oli opiskeltu erilaisia puomitehtäviä. Tai sitten Karo oli vain innostunut edellisenä iltana kehittelemään uusia tehtäviä meille.

“...tässä on tosi monipuolinen harjoitus itsenäiseen treeniinkin”, Karo viittoili kohti siksak kuviota.

“Monipuolinen eli monimutkainen”, kuiskasin Julielle. Tyttö hihitti hiljaa. Jalustimien vaikuttaessa vihdoin saman mittaisilta Cassu pääsi uralle kävelemään.

“Cassu on edelleen vähän hidas. Reippaampi ravi”, Karo huomautti. Ohjasin Cassun kieli keskellä suuta puomeille ja koitin aktivoida ravia pohkeella. Liian hidas ravi aiheutti yleensä kompurointia puomeilla. Cassu vastasi pohkeapuun ja reippaammasta ravista oli helppoa pidentää askelta. Karon puomitehtävä oli osoittautunut odotettua helpommaksi. Kaikkia puomeja ei tarvinnut tulla kerralla, vaan tehtävästä voitiin varioida monia erilaisia toistoja.

“Inari keskittyy myös viimeiseen puomiin”, Karon ohje kuului heti kavion kolahduksen jälkeen. Ei se siltikään ollut kovin helppoa. Karo ei antanut puomitunnillakaan löysäillä, mutta keksi takuulla hauskoja tehtäviä, joista olisi hyötyä tulevaisuudessa. Olisi turha kisaradan jälkeen valittaa ettei hevonen kääntynyt tai laukkaa voinut säädellä jos ei keskittynyt puomeilla.

Väärä suunta

estetunti 28.4

#Dana

Päästin helpotuksen huokauksen katsahtaessani tuntilistaa, ei Donnaa tai mitään muutakaan uutta ja erikoista. Inarin perässä luki tuttu ja turvallinen Dana. Lompsin maneesille yksinään. Muiden hevoset eivät olleet edellisellä tunnilla. Karo oli esittänyt toiveen, että jos joku meistä ehtisi tulisi kantamaan puomeja ja tolppia paikoilleen. Joskus helmikuussa olin joutunut perumaan torstain estetuntini sitkeän flunssan takia ja Karo oli luvannut että saisin nyt Tie Tähtiin kisojen alla hypätä kerran Helpon A:n yleisryhmän estetunnilla. Cassandra ja Rosa varustivat tallissa vielä ratsujaan.

“Tässä on päivän ratapiirustus. Nostelin jo tolpat noihin takapäädyn esteisiin, mutta muut on vielä laittamatta. Sano jos et saa piirroksen merkinnöistä selvää”, Karo ohjeisti. Nyökin ja silmäilin ruutuvihosta revittyä lappua. Tänään hypättäisiin näköjään oikeaa rataa.

“Mirja nosta katse hevosen niskasta sinne ympyräuralle. Siihen suuntaan minne olette menossa. Noin, parempi! Ja Kristiina voi jarrutella sitä Fionan ravia vielä vähäsen”, seuraavat ohjeet kuuluivat ympyröiden parissa ahkeroivalle aikuisryhmälle. Vilkaisin vaivihkaa miltä ratsukoiden meno näytti. Dana näytti olevan tunnin ainoa poni, mutta mennä porhelsi silti reipasta ravia eteenpäin. raahasin tolppia ja puomeja paikoilleen kunnes rata alkoi olla kasassa. Yhden esteen asettelin vähän sivuun niin ettei se ollut edellisen ryhmän tehtävän tiellä. Sen karo joutuisi vielä siirtämään paikoilleen.

Aurinkoisesti hymyilevä aikuisratsastaja taputti Danaa kaulalle ja heilautti itsensä keveästi alas satulasta.

“Oliko Dana hyvä”, kysyin vaikka arvelin tietäväni vastauksen kysymättäkin. Ratsastaja vaikutti selvästi tyytyväiseltä tuntiin ja päivän ratsuun.

“Ihan super! Poni teki niin hienoja ravivoltteja”, nainen huokaisi.

“Ihanaa! Toivottavasti hyvä meno jatkuu meilläkin”, hymyilin.

“Varmasti! Hyvää tuntia ja pitäkää hauskaa!”, nainen toivotti ja rapsutti Danaa vielä läksiäisiksi. Tarkistettuani satulavyön kireyden ja säädettyäni jalustimet estepituuteen ohjasin Danan uralle Ripan perään.

“Karon olisi pitänyt jakaa mulle Hippu. Sitten meillä olisi ollut kokonainen suokkitrio kasassa”, naurahdin Cassandralle, joka keräili Ripan ohjia välikäyntien jäljiltä takaisin käteensä.

“Tai sitten meille meidän kisaratsut niin tästä olisi tullut kisatreeni”, Cassandra tuumi. Oli hauska huomata miten Tie Tähtiin kilpailut näkyivät normitunneillakin. Koulutunneilla oli hinkattu osia kouluradasta ja harjoiteltu täsmällisiä alku- ja lopputervehdyksiä. Estetunneilla keskityttiin ratoihin ja mukaan oli lisätty kisaradoilta löytyviä muureja sun muuta pientä extraa. Ennen Hopiavuoren osakilpailuja luvassa ei ollut kuin itsenäistä treeniä ja Karon kouluvalkka, joten oli helpottavaa päästä hyppäämään Danan kanssa rataa valvovan silmän alla. Päivän teemana oleva istunta ja mukautuminen hyppyyn sopivat passelisti meille.

“Hyvä Inari. Nyt sä pääsit hyvin mukaan siihen”, Karo kannusti maneesin laidalta. Punavalkoinen okseri ylittyi puhtaasti ja käänsin Danan kohti Danan kohti lankkua. Tunnilla oli tällä kertaa mukana myös muutama täysin tavanomaisesta poikkeava este. Tie kolmoselta neloselle tuntui tiukalta ja ihmettelin miten Rosa ja Cassandra olivat saaneet suuremmat suokkinsa käännettyä niin näppärästi näin ahtaassa välissä.

“Inari vasen. Va-sen”, Karon ohjeet kantautuivat korviini. Pieni turhautuminen meinasi iskeä. Varmaan joka ikinen tavallinen tallaajakin näki ettei Dana tullut suorassa esteelle. Olisin kaivannut ohjeita siihen miten saisin sen suoraksi. Eihän tässä edes mahtunut kääntämään keskelle. Tunsin miten Dana sekosi askeleissaan. Rytmi katosi ja kaksi viimeistä laukka-askelta muuttuivat kolmeksi laukka-askeleeksi. Dana kielsi esteelle. En ollut lainkaan varautunut siihen. Hetkessä satula katosi alta ja kädet kauhaisivat tyhjää. Vuonohevosen harjassa ei paljoa roikuttu. Ehdin reagoida vain nostamalla kädet pään suojaksi ennen kuin maa tuli vastaan. Tolppa kolahti kylkeen. Tai ehkä se oli lankku. Dana se ei ainakaan ollut, sillä poni säikähti kolahdusta ja pinkaisi lyhyeen laukkaan toisella puolella estettä.

“Inari? Ootko kunnossa”, Karon huolestunut ääni kuului nyt kovempana ja lähempää.

Ratsastuksenopettaja harppoi pitkin askelin lähemmäs Dana käsipuolessaan.

“Joo vähän tärähti vaan” mumisin ja nousin ylös pyyhkien puruja vaatteistani. Rosa ja Cassandra istuivat jähmettyneinä hevostensa selässä. Laskeutuminen oli ollut melko pehmeä ja ainoastaan kylkeen kivisti hiukan. Mikään ei ollut ottanut pahemmin osumaa, vaikka iso mustelma olikin taattu.

“Huh”, Karon huulilta pääsi helpottunut huokaus.

“Yritin huutaa, että siitä okserilta piti kääntyä vasempaan”, Karo sanoi ja mittaili minua kulmat kurtussa tarkistaakseen, että olin täysin kunnossa. Tippumisen aiheuttama säikähdys purkautui nauruna.

“Mä en yhtään tajunnut. Luulin, että tarkotit Danan olevan vinossa ja ihmettelin miksi se väli oli niin ahdas. Ei ihme että Dana kielsi” kikatin ja tartuin Karon ojentamiin ohjiin.

Karoa nauratti. Nainen yritti ensin kätkeä huvittuneen hymynsä kaulahuivin taakse, mutta nauroi lopulta ääneen.

“En mä nyt niin tiukkoja välejä teille laittaisi vaikka kääntämisharjoitukset tekeekin hyvää”, Karo virnisteli.

“Jos ei sattunut niin tulkaapa uudestaan. Ja nyt okserilta vasempaan”, Karo painotti ja sai koko porukan nauramaan.

Cassandran päiväkirja

Pilanpäiten

keskiviikkona 01.04.2020

#merkintähaaste4 #kännykkätehtävä #cassu / @riri

Taas oli se aika vuodesta, kun kaikkeen piti suhtautua varauksella - aprillipäivä. Kevät teki kovasti tuloaan, vaikka Suomen yli pyyhkäisseen lumisadealueen jäljiltä sitä ei uskoisikaan. Täällä sää saattoi vaihdella aurinkoisesta sankkaan pyryyn jopa minuuteissa päivästä riippuen, joten kännykkään lataamani Foreca lauloi päivittäin.

Olin vannonut siivoavani kevään kunniaksi kaappini, sekä Jinxyn ja Cassun varusteet, mutta hommat saisivat odottaa aurinkoiseen päivään, jolloin tavaroita voisi kuivattaa ulkona. Juuri nyt oli pilvistä ja tuuli melko napakasti, joten painelin sisään talliin puhelin kourassani. Minulla ei onneksi ollut allergioita, mutta toisia - kuten siskoani - etenkin siitepöly piinasi jo nyt. Ilmassa leijaili myös reilusti katupölyä ja lumen alta paljastuva hiekoitushiekka luisti tennareiden alla. Kaikissa lauluissa ja runoissa aina puhuttiin, miten kevään tuoksu oli ihana ja talven jälkeen tervetullut. Ironista kyllä, minulle kevään tuoksu merkitsi vähitellen paljastuvaa mätää ruohoa ja koirankakkoja, joiden ummehtunutta tuulahdusta en todellakaan kaivannut.

Kevät oli myös uuden aikaa, sillä luonto heräili hiljalleen horroksestaan. Minun kohdallani uudistuminen tarkoitti määräaikaista työpaikkaa Lehtovaaran keskustan Doma Papa -pizzeriassa, sekä myllerrystä ihmissuhderintamalla. Ex-poikaystäväni Eelis oli palannut kylään ja minä olin mitä omituisimmalla tavalla onnistunut hankkimaan itselleni... säädön? Minun ja Oskarin suhdetta oli hankala määritellä vielä tässä vaiheessa, joten aika saisi näyttää miten se etenisi. Kiusallisen ensikohtaamisen jälkeen olin törmännyt häneen uudelleen viime viikonloppuna bileissä, joiden päätteeksi päädyimme vaihtamaan puhelinnumeroita. Minusta kuitenkin tuntui, että meistä voisi tulla jotakin - tai sitten elelin ihastumisen pilvilinnoissa, joista putoaisin, kun Oskari kyllästyisi minuun. Yritin karistella ajatukset mielestäni, mutta Eeliksen jälkeen minun oli hankala luottaa tummatukkaiseen poikaan, joka vaikutti kyllä vilpittömältä ja luotettavalta. Väittäkää hulluksi tyttöystäväksi, mutta seuraava suunnitelmani oli selvittää Oskarin horoskooppimerkki ja testata, miten hyvin se sopi omaani. Kaikkea sitä ryhtyi tekemään, kun oli epävarma edellisen suhteen jäljiltä.

Kun kännykkääni kilahti viesti oletin sen olevan Oskarilta, mutta Riri se vain kyseli apua Cassun kanssa. "Hitto mikä tuholainen", ajattelin lukiessani lyhyen tekstiviestin, jossa punapää pyysi minua keksimään ruunalle jotain virikettä tarhaan, ettei se mussuttaisi jatkuvasti aitoja. Mieleeni juolahti heti aktivointipallo, jota olin testannut Cassulla vajaat kaksi vuotta sitten. En ollut ihan varma, missä se oli nyt, joten suuntasin tallin varastoihin. Niihin oli kertynyt aikojen saatossa kaikenlaista roinaa, jota peitti nyt paksu pölykerros. Täällä pallo ei ainakaan ollut, joten jouduin miettimään uudelleen. Hengailupaikkana tunnettu tallivintti oli potentiaalinen paikka pallolle, jota oli lainattu testauksen jälkeen muillekin hevosille.

Kiipesin ylös ja katselin ympärilleni hämärässä tilassa. Heinät kahisivat, kun taiteilin tieni niiden ylitse ruskeiden pahvilaatikoiden luokse, jotka oli asetettu lyhyen kaappirivin viereen. Laatikoiden päälle oli kirjoitettu mustalla tussilla niiden sisällöt, jotka vaihtelivat hiihtoratsastuskamoista aina Lucia-kruunuun. Oli hyvin mahdollista, ettei palloa ollut enää olemassakaan, mutta etsin sitä silti toiveikkaana. Sitä ei koskaan tiennyt, minne joku tavara päätyi tallilla, kun sen kerran hukkasi.

Tarkistettuani jokaisen paikan, jonka tiesin löytämättä punaista kumipalloa päätin luovuttaa ja mennä ulos katsomaan tilannetta tarhoilla. Siellä Hoo, Cassu ja Reiska seisoskelivat ohuet loimet päällään, jotka olivat kastuneet päältä edellisen lumisadekuuron seurauksena. Ne katselivat minua kiinnostuneina, kun pujahdin sähköpaimenen ali ja tutkin valkoisia aitoja, joihin Cassu oli Ririn mukaan upottanut hampaansa. Irlantilaisruuna lähti seuraamaan minua herkkujen toivossa, kun kuljin aidanviertä pitkin silmä kovana.

"Ei täällä näy mitään jälkiä...", sanoin Cassulle, jota käännyin rapsuttamaan kaulasta kierroksen päätteeksi. Olin hetken hyvin hämmentynyt ja meinasin soittaa Rirille, kunnes tajusin, että tänään oli aprillipäivä.

"Aprillia? En mä löydä näistä aidoista mutustelun jälkiä" näpyttelin viestin takkini taskusta kaivetulla kännykällä, johon kilahti pian vastaus. Nainen lähetti minulle irvistävän hymynaaman tekstipätkän kera, "Aprillia, syö silliä, juo kuravettä päälle!"

Cassandran päiväkirja

Syyssateet

lauantaina 12.10.2019

#cassu / @veronica @julle @julie @adelie

Lukion kolmas ja toivottavasti myös viimeinen vuosi oli alkanut osaltani kirjoituksilla, joista halusin hoitaa osan pois alta jo nyt. Koulumenestystä niittänyt Vertsu oli tarjoutunut auttamaan minua matikan kanssa, jonka olin valinnut kirjoittaa ruotsin sijaan syystäkin. Ha en bra dag, kiitos ei - ruotsi ei tuntunut jäävän päähän sitten millään.

Mitäpä muuta minulle kuului? Minä ja Eelis olimme yhdessä päättäneet, ettei juttumme toiminut enää kovin hyvin ja päättäneet erota. Hän oli jättänyt lukion kesken täytettyään 18 vuotta elokuun lopulla ja muuttanut ulkomaille seuraten unelmiaan urasta jääkiekkoilijana. Minustakin tulisi täysi-ikäinen alle kuukauden päästä ja alkaisi olla aika päättää mitä elämälläni halusin tehdä. Tiesin jo nyt hakeutuvani hoitoalalle, mutta lähin opiskelupaikka sijaitsisi Rovaniemellä - parin tunnin ajomatkan päässä. En tiennyt mitä tekisin Jinxyn kanssa, jos joutuisin tosiaan höyläämään Rovaniemi - Lehtovaara väliä lähes päivittäin. Se olisi kuitenkin myöhempien aikojen murhe ja nyt minun oli keskityttävä tarhassa seisovaan Cassuun.

Pujahdin sähköpaimenen alta hakemaan ruunaa, joka tuli minua laiskasti pärskien vastaan. Vastikään alkanut sade oli ehtinyt kastella sen paksun harjan peittämää kaulaa myöten ja tuuli puhalteli hiuksia silmille lehtiä pöllytellen. Julle oli varmaankin hakenut Hoon sisälle jo aikaisemmin ja tarhaa sulkiessani minua vastaan harpponut Julie oli ilmoittanut ottavansa myös Reiskan sisään. Tupsujouhiset ruunat olivat kumpikin menossa päivän alkeistunnille, joka alkaisi noin tunnin kuluttua. Cassun kaviot painautuivat sateen pehmentämään maaperään ja vettä vihmoi vasten kasvoja. Tätä oli hevostytön arki näin yleisesti ainakin syksyisin, kun lehdet alkoivat taas putoilemaan puista erilaisin värein koristettuina.

Cassun karsina sijaitsi pääovesta oikealla heti Danan vieressä, joka nuokkui paikoillaan silmät puoliummessa. Päästin mustavalkean ruunan vapaaksi ja otin ohuen sadeloimen sen päältä viedäkseni sen kuivumaan. Kuivaushuoneesta löysin Adelien, joka oli samoissa puuhissa kuin minäkin.

"Moooi", sanoin hymyillen ja laittaen Cassun loimen kuivumaan. Tytöllä oli käsissään Hipun ja Ringon märät vermeet, jotka tarjouduin laittamaan paikalleen hänen puolestaan.

"Kiitos! Molemmat menee vielä tunnille, vähän kiirettä pukkaa!" hän sanoi kadoten ovesta hiukset heilahtaen. Nappasin samalla mukaani myös Cassun harjat ja puhtaat suojat, jotka vein valmiiksi karsinalle innokasta hevostyttöä tai -poikaa odottamaan. Pujahdin itse hetkeksi ruunan karsinaan silittelemään sen karvaa, joka muuttuisi taas pian ihanan pehmeäksi ja lämpöiseksi. Karvoista puheen ollen Jinxylle pitäisi varata klippaus taas jossakin vaiheessa...

"Onko tämä Cassu?" epävarma tytön ääni kuului karsinan ovelta puolisen tuntia ennen ratsastuksen alkua.

"On. Tule vain hoitamaan sitä, se on ihan kiltti", vakuutin avaten ovea tyttöä varten, joka astui harjapakki käsissään sisään.

"Ensin pyöritellään kumisualla enimmät liat pois", opastin ja näytin ensin mallia. Tyttö tarttui sukaan ja alkoi harjata Cassua minun aloittaessa toiselta puolelta. Yhteistuumin harjasimme ruunan läpi ja selvittelimme sen pitkät jouhet Showshine -aineeni avulla, joka oli osoittautunut pelastukseksi jo vaikka kuinka monta kertaa.

"Haluatko puhdistaa sen kaviot?" kysyin tarjoten kumisukaa lettipäiselle tytölle, joka kuitenkin pudisti päätään arasti.

"Voidaan tehdä se yhdessä. Minä nostan, tällä tavalla ja nyt sinä voit raaputtaa lian pois. Älä kuitenkaan koske tähän keskellä olevaan säteeseen", ohjasin hymyillen. Hoitotoimet ja varustaminen saatiin lopulta suoritettua yhdessä hyvin ja juuri sopivasti ajallaan tunnin alkua varten.

"Laitahan kypärä päähän niin voidaan lähteä maneesiin", kehotin ja tyttö hypähti karsinan ulkopuolelle asetellen vaaleanpunaisin timantein koristellun kypärän päähänsä. Otin ohjat alas ruunan kaulalta ja ojensin ne hänelle pitäen myös kuitenkin itse kiinni hieman ylempää.

Maneesissa kiristin satulavyötä, näytin miten jalustimet mitataan ja punttasin tytön satulaan. Kun kaikki oli lopulta saatu kiertämään uraa taluttajalla tai ilman me hoitajat saatoimme hetken hengähtää, sillä helpon B:n tuntilaiset eivät varmaankaan tarvitsisi niin paljon apua, kuin nämä tulevaisuuden heppaihmiset.