Kellonaika on nyt To Toukokuu 09, 2024 1:28 am

15 osumaa on löytynyt haulle 0

Mintun päiväkirja

19.7.2020
Maastakäsittelyä lepposien ruunien kanssa
#Vallu #Fargy


Tänään saavuin tallille jo kympiltä, luvassa olikin Vallun ja Fargyn kevyt liikutus. Ensimmäisenä hain Vallun harjakassin ja laitoin sen karsinan eteen. Sen jälkeen nappasin sinisen riimun käteeni, ja lähdin kävelemään laitumille. Saavuin laitumen portille, ja Vallu seisoskeli varjossa, sekä ravisteli päällään kärpäsiä pois.
"Heippa Valluu" sanon kimolle ja nappaan hänet kiinni. Avasin portin ja laitoin sen äkkiä kiinni ettei kaverit pääse karkuteille. "Noniin, matka jatkuu" sanon ruunalle joka matustaa vihreää portin kohdalla. Maiskautan ruunalle jonka jälkeen kiskasin narusta jotta poni lähtisi pois ruoholta. "Hyvä" sanon kimolle joka jatkaa kiltisti matkaa.

Talutin Vallun karsinaan, ja päästin hänet vapaaksi. Kävin kimon kokonaan läpi kahdesti harjalla ja selvitin jouhet. Lopuksi nappasin harjakassista kaviokoukun. "Nosta" sanon ruunalle joka ei suostu nostamaan etujalkaansa. Loppujen lopuksi saatiin otettua kaikki kaviot, vaikka Vallu ei ymmärtäny miksi kavioita pitää puhdistaa. Laitoin Vallulle riimun takaisin päähän, ja lähdettiin kentälle.

Aluksi tehtiin perusjuttuja, kuten pysähdyksiä ja peruutuksia. Vallu oli aika reipas, mutta hyvin pysähtyi ilman isoja apuja. Laitoin sitten keskelle kenttää yhden puomin, ja herra autteli puomin kannossa kun seurasi mua innoissaan. Mentiin käynnissä puomia ja tehtiin myös seuraamisharjoituksia, ja Vallu oli tosi motivoitunut. Ruvettiin myös ottamaan ravia pitkillä sivuilla, ja hetken päästä mentiin puomin yli ravissa molempiin suuntiin. Vallu vähän otti kipinää ravissa puomista, mutta pysyi hallinnassa ja rauhallisena. Kun oltiin menty jo jonkun verran puomia, laitoin puomin pois ja loppukäynnit otettiin tarhoja ympäri. Maastakäsittelin Vallua päälle 30min, ja oli kyllä hauskaa.


Vein Vallun takaisin talliin, ja harjasin pölärillä siitä kentän pöllyttämät hiekat pois. Sitten herra pääsi takaisin laitumelle kavereiden luokse. Kello oli 11.05 kun olin vienyt hoitohevoseni takaisin laitsalle. Tässä välissä söin leipää, ja juttelin Ririn kanssa laidunkuvioista. 11.30 menin rapsuttelemaan pihaton poneja ja samalla siivosin pihaton. 12 aik. olin siivonnut ja nappasin Fargyn käytävälle.


Harjasin minin huolellisesti läpi, ja puhdistin kaviot. Sitten puin Fargylle suitset päähän, joissa oli kiinni juoksutus -delta ja -liina. Aluksi käytiin kävelemässä ja ravailemassa maastossa n. 15min. Fargy tuttuun tapaan käveli kiltisti pitkin hiekkateitä. Mentiin vielä viileeseen maneesiin. Viheltelin kun avasin maneesin oven, mutta siellä ei ollut ketään. Laitoin oven meidän perässä kiinni ja sitten ruvettiin kävelemään uraa pitkin. Kun oltiin kävelty pari kierrosta, haettiin kavalettipalat ja puomi. Laitettiin se pääty-ympyrälle, ja ensimmäisenä rupesin ottamaan ravia ja laukkaa toisella ympyrällä liinassa. Poni kuunteli hyvin mun antamat eleet, mutta tuli kyllä pari pientä spurttia laukassa ja ravissa, mutta hyvä vaan että poni oli innoissaan!


Ruvettiin sitten hyppäämään kavalettia ympyrällä. Mini meni tosi kiltisti, ja hyppäs joka kerta kavaletin yli innoissaan suurella hypyllä varustettuna. Mentiin kavalettia pari kertaa molempiin suuntiin, ja yhdessä vaiheessa pidettiin kävelytauko. Vietiin sitten tavarat paikoilleen, ja otettiin vielä loppuravit ja -käynnit uraa pitkin. Sen jälkeen vein Fargyn takaisin talliin käytävälle, ja vaihdoin suitsista riimuun. Harjasin pikkuisen vielä nopeasti läpi, ja sitten vein hänet laitumelle. Kello oli n. Puoli kaksi kun Fargy pääsi laitumelle, eli liikutin sitä n. 45min. Auttelin tallityöntekijää vähän tallitöissä, eli vein Rimpun ja Ringon laitumelle. Sitten olinkin jo tehnyt kaikki hommat tältä päivää, joten lähdin kohti kotia.
kirjoittaja Minttu
lähetetty Su Heinä 19, 2020 10:08 am
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Mintun päiväkirja
Vastaukset: 23
Luettu: 982

Mintun päiväkirja

31.5.2020
Sunnuntain poneilut ja shettiksen pesupäivä
#Vallu #Fargy

Saavuin tänään aamulla jo 9.30 tallille. Tämän päivän suunnitelmiin kuului Vallun irtojuoksutus ja Fargyn pesu koska on sen verran lämmintä ilmaa luvassa. Lukitsin auton ovet ja lähdin kävelemään kohti tallirakennusta. Tervehdin tallinomistajaa joka lakaisee tuntipuolen käytävää. Vaihdettiin pari sanaa jonka jälkeen nappasin Vallun uuden riimun. Noh, itse riimu oli samannäköinen kuin entinen, mutta ainakaan ei ollut yhtä kärsinyt -> toivotaan ettei Vallu saa tätä riimua ihan heti rikki!
Kävelin tarhoille ja tervehdin kimoa, joka astelee portille.
"Heippaa" sanon kimolle joka heiluttelee häntäänsä jotta ötökät lähtisi pois. "Voi pikkupirut" sanon kimolle ja puistelen ötököitä pois hevosen päästä.

Siivosin tarhan jonka jälkeen vein kottarit ja talikon takaisin paikoilleen. "No nyt pääset vihdoin sisälle" sanon kimolle ja laitan hänelle riimun päähän.
Harjasin Vallun vain pölärillä kokonaan läpi, koska ruuna oli aika puhdas. Sitten otettiin kaviot, itseasiassa Vallu käyttäytyi tosi hienosti kavioiden otossa. Laitoin kimolle riimun takaisin päähän ja avasin karsinanoven. Lähdettiin sitten kävelemään maneesis kohti. Cassandra tulee ratsastaen Cassulla maastoilta päin. "Kävittekö aamu-maastossa?" Kysyin Cassilta.
"Joo, tälle kirjavalle tuli jopa hiki vaikka tarvottiin metsäpoluilla käynnissä" Cass vastaa.
Vilkaisen Cassua joka seisoo unisena ja sanon huvittuneena:
"Hän näyttääkin kaikkensa antaneelta"


Pienen juttutuokion jälkeen mentiin Vallun kanssa maneesiin. Maneesissa ei ollut ketään ratsastamassa, joten päästin kimon jo heti irti. Alussa tehtiin seuraamisharjoituksia käynnissä ja ravissa n. 15min. Vallu seuras hienosti, vaikka muutaman kerran jäi mieluiten seisoskelemaan. Nappasin katsomossa olevan juoksutusraipan käteeni, ja menin keskelle maneesia. Ohjasin kimoa uralle, ja otettiin alkuun aika pitkiä ravipätkiä reippaassa ravissa. Välillä Vallu väläyttelikin oikein hienoa ravia ja sai paljon kehuja. Ravailtiin ja käveltiin jonkin aikaa, ja sitten Vallu sai kaasutella miten halus kaikissa askellajeissa. Ruuna sai muutaman spurtin laukassa, muuten meni aika rennosti eteen-alas, ehkä kuuma ilma vähän väsyttää.

Kun Vallu oli saanut mennä irtona n. 20min, otin hepan riimunnaruun ja otettiin vielä pari ravipätkää maastakäsin. Sitten vein juoksutusraipan takaisin paikoilleen ja mentiin ulos ottamaan loppukäynnit. Kierreltiin tallialueella n. 15min ja sen lisäksi kimo sai syödä vihreää n. 5min.

Vein sitten Vallun takaisin hänen tarhaansa ja menin sisälle talliin. Päätin pestä hoitohevoseni harjat pesarissa. Kun kaikki harjat oli puhtaita, vein ne ulos kuivumaan. Seuraavana olikin vuorossa Fargy. Ennen ponin hakua siivosin pihattoa vajaa 20min, keräsin lannat ja keräsin levillään olevia heiniä kasoihin. "Ponii" kutsun Fargya joka seisoskelee pihaton ulkopuolella unisen näkösenä Rimpun kanssa. Laitoin Fargylle riimun ja sitten lähdettiin sisälle talliin. Talutin pikkuponin pesariin, ja siinä laitoin hänet molemmin puolin kiinni ja irrotin riimunnarun.


Harjasin Fargyn huolellisesti läpi kaksi kertaa, kun poni oli pölyinen. Sen lisäksi puhdistin pikkuisen kaviot. Sitten olikin pesun aika. Nappasin letkun ja shampoon käsiini ja avasin hanan. Huuhtelin letkulla ponin läpi, joka seisoi kiltisti paikoillaan. Sitten laitoin selän päälle hieman shampoota ja pyörittelin sitä karvaan jotta shampoo levisi. Sen jälkeen otettiin taas letku ja huuhtelin ponin läpi sillä, paitsi naaman pesuun käytettiin pesusientä.


"Hienosti selviydyit pesusta" sanon Fargylle jonka jälkeen nappaan ponin riimunnaruun ja lähdemme ulos. Ulkona kierreltiin hetken aikaa tarhoja sekä poni sai syödä vajaa 10min ruohoa. Kun poni oli suurimmaksi osaksi kuivunut, vein hänet takaisin tarhaan. Otan shettikseltä riimun pois päästä, ja rapsuttelen hetken. "Heippa Fargypallero" sanon pienelle ponille joka kävelee rauhallisesti pihaton ulkopuolella olevaan varjoisaan kohtaan.
Ennen kotiin lähtöä kävin viemässä Vallun kuivuneet harjat takaisin harjapakkiin ja kävin sanomassa vielä Vallulle heipat. Sitten lähdin ajamaan kohti kotia.
kirjoittaja Minttu
lähetetty Su Toukokuu 31, 2020 8:50 am
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Mintun päiväkirja
Vastaukset: 23
Luettu: 982

Mintun päiväkirja

12.4.2020
Stressiä ennen kisoja
#Tietähtiin #Vallu #Fargy

Saavuin tänään tallille puoli yhden aikoihin. Tallia kukoisti pieni lumikerros sekä omaa mieltäni viikko sitten olleet Tie Tähtiin kisat. Sillä päästiin 100cm luokassa sijoille, eikä koulupuolikaan mitenkään huonosti mennyt. Seuraavia kisoja odotankin jo innolla, sillä ne ovat Lehtiksessä! Eipähän tule ainakaan stressiä lastaamisesta ja tavaran x unohtamista kotitallille.

Nousin pois autostani ja otin tavarani mukaan. Vein kamat kaapilleni, jonka jälkeen menin varustehuoneeseen. Varustehuoneessa oli Rosa puhdistamassa hoitohevosensa Fionan varusteita.
"Haluutko tulla ratsastus-seuraks?" Kysyn naiselta. "Muuten joo, mutta menin äskön jo Fionan. Mutta voin tulla auttelemaan!" Rosa vastaa.
"Jees, mites tamman kanssa sujui?" Kysyn häneltä.
"Fiona on Fiona, mutta tänään hän kyllä osasi näyttää aika mageeta pätkää ravissa!" Rosa vastaa innokkaana.
"Oho, ihan true kouluratsu" sanon huvittuneena Rosalle.
"Meen ihan just hakee Vallun, et meijät sitten löytää kimon karsinasta" sanon hymyillen.
"Juu, tuun sinne kun oon saanu tästä huovasta pahimmat karvat pois" Rosa vastaa, puhdistaen (luultavasti) heidän kisahuopaa.


Otin satulan telineeltä syliini, ja nappasin suitset. Hain vielä eri reissulla harjat valmiiksi. Kävelin Vallun tarhan luokse sinertävä riimu kädessäni.
"Valluu" sanon hymyillen ruunalle, joka lähtee kävelemään luokseni. "Hieno poika" rapsutan kimoa kaulalta, ja nappaan hänet riimuun.

Talutan löysällä narulla tuttua hoitohevostani talliin. Käännän hevosen karsinaan, ja otan häneltä riimun pois päästä. Rupean availemaan loimen lenksuja. Kun kaikki lenksut olivat auki, otan tummansinisen loimen varovaisesti pois ruunan päältä. Yhtäkkiä Vallu säpsähtää kun saan loimen pois ruunalta. "Noniin ei mitään hätää" rauhoittelen ruunaa, joka puhaltelee.
"Tais olla sähköisku" sanon Vallulle, ja silitän varovaisesti kaulalta.


Viikkaisn loimen karsinan oveen, ja aloitin harjauksen yhdessä Rosan kanssa. Saatiin Vallu harjattua aika nopeasti, sillä meitä oli kaksi harjaajaa. "Sitten vielä kaviot ennen varusteita" sanon ja nappaan kavio koukun käteeni. Liu'utan kättäni pitkin oikeaa etujalkaa. "Nosta" sanon ruunalle joka ei aluksi reagoi, pian hän kuitenkin nosti kiltisti kavion.
"Hyvää" kehun ruunaa, alkaen puhdistaa kaviota. "Voi ei.." tokaisen puhdistaessani kaviota.
"Mitä?" Rosa kysyy hämmentyneenä.
"Tällä ei oo kenkää" sanon ystävälle.
"Ääh.. laitan vaikka viestiä tallin kengittäjälle? Jos se ehtis ennen seuraavaa TTK-osista laittaa kengän" Rosa vastaa.
"Kiitos" sanon hymyillen.
Puhdistin kuitenkin kaikki kaviot, jonka jälkeen laitoin suojat ja suitset. Päätin mennä tällä kertaa vaan rennosti ilman satulaa, koska hevoselta puuttui yksi kenkä.


Laitoin vielä itselleni kypärän, jonka jälkeen lähdimme kävelemään maneesille.
"Onkse vielä vastannu?" Kysyn Rosalta, samalla taluttaen perässä kävelevää Vallua. "Ei oo.. mut kyl se varmaan kohta vastaa" Rosa sanoo.
Hyvä ystäväni avasi maneesin oven vihellen, maneesissa laukkaili Cassandra Cassulla. Suljimme maneesin oven ja tervehdimme Cassia.
Nousin pian jakkaralta selkään. Käveltiin alkuun Vallun kanssa molempiin suuntiin pitkällä ohjalla, ja pyysin hevosta menemään rennosti eteen-alas muodossa.

Hetken päästä otettiin pari pientä ravipätkää molempiin suuntiin, ja sitten jatkettiin kävelyä mutta vähän tiukemmalla ohjalla. Tein käynnissä parit väistöt, jotka Vallu veti tosi hyvin! "Hei nyt se vastas!" Rosa sanoo katsomosta ja pysäytän Vallun katsomon viereen. "Kiitos kun otit minuun yhteyttä. Valitettavasti olen tällä hetkellä lomalla, mutta tulen takaisin Kolariin 27.4. Toivottavasti löytyy joku joka voisi laittaa kengän kiinni" Rosa selosti kengittäjän viestin. "Voi vitsi.." sanon, samalla rapsuttaen rentoa Vallua.

"Kukakohan sitten osaa laittaa kengän.." Mutisen Rosalle. "Kyllä me joku löydetään." Hän vastaa lohduttavasti. Cassandra hidastaa Cassun ravista käyntiin, ja kävelee meidän luokse. "Eiks Riri osaa laittaa kengän kiinni?" Cassandra sanoo mietteliäästi. "Voitaisiin ainakin kysyä siltä" Vastaan ja kiitän Cassia. Pian Rosa olikin jo lähettämässä Rirille viestiä. Kävelin vielä muutaman kierroksen Vallulla pitkällä ohjalla, jonka jälkeen nousin pois selästä. Tänään kimo sai n. 30min rennon ratsastuksen.


Lähdettiin takaisin talliin, ja otin kimolta varusteet pois. Pian Rosan puhelin turahti. "Vastasko Riri?" Kysyn Rosalta. "Joo!" Hän vastaa innoissaan ja rupeaa lukemaan viestiä: "Cass on oikeessa, osaan laittaa kelle tahansa kengän kiinni. Olen nyt kaupoilla, mutta oon vajaa tunnin päästä takaisin tallilla. Puuttuvan kengän löytämisestä olisi suuri apu!"
"Se kenkä on varmasti tarhassa" sanon Rosalle, ja pian lähdettiin viemään Vallua takaisin tarhaan.
Otin ruunalta riimun pois, ja ruvettiin etsimään kadonnutta kenkää talikoiden avulla. "Täällä on jotain!" Sanon hyvälle ystävälleni innostuneesti. Kaivoin kumpparillani lunta pois esineen tieltä. "Aha, se onkin rikkinäinen bootsi" sanon pettyneenä mutta huvittuneena Rosalle.

Yhtäkkiä Vallu ottaa ihme lähdön tarhassa, ja kuuluu pieni kilinä. "Se oli varmasti se kenkä!!" Sanon naiselle innostuneesti. Hetken etsinnän jälkeen löydän kovan esineen. "Ei siinä menny ku 30min" sanon Rosalle näyttäen kenkää. "Kiitos Vallulle!" Hän vastaa naurahtaen, ja vedämme yläfemmat ja lähdemme sisälle talliin.
"Tässä välissä vois käydä hoitamassa Fargyn, kun Ririä ei näy" sanon Rosalle hymyillen. Haettiin shettiksen harjat ja vietiin ne pihatolle. Hoidettiin yhdessä Fargyliini, ja poni sai myös rapsutuksia.


Lähdettiin sitten pois pihatolta ja mentiin hakemaan Vallu valmiiksi sisälle. Laitettiin ruuna molemmilta puolilta kiinni pesariin, ja sitten odoteltiin. Muutaman minuutin odottelun jälkeen Riri saapui. "Anteeks jos kesti" hän sanoi, jonka jälkeen moikkasi Vallua. "Voi Vallu Vallu.. oot sitten kiltisti kun naputan sulle kengän takaisin jalkaan" Riri sanoo ruunalle, joka katsoo omistajaansa korvat hörössä. Viesti taisi mennä perille, sillä heppa oli koko kengityksen ajan tosi kiltisti. "Vallun voi jättää sisälle, kun rupeen jo hakemaan heppoja sisälle. Jos haluutte, niin voisitte käydä hakemassa Nallen ja Hutun sisälle, koska ne on tällä hetkellä yksin tarhoissaan. Vilkastaan Rosan kanssa toisiamme, ja vastaan: "Voidaanhan me"


Pian mulla olikin kädessä Nallen riimu. Talutin tomeran ponin sisälle, ja otin häneltä riimun pois hänen karsinassaan. Ennen lähtöäni kävin sanomassa heipat Rosalle, Vallulle ja Fargylle. Lähdin ajamaan autolla kohti kotia. Kun sain tietää että kengittäjä oli lomalla, olin stressaantunut, mutta onneksi on taidokkaita tallikavereita! Kiitos Ririn: päästään treenaamaan ja starttaamaan normaalisti seuraavissa Tie Tähtiin osakilpailuissa!
kirjoittaja Minttu
lähetetty Su Huhti 12, 2020 1:33 pm
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Mintun päiväkirja
Vastaukset: 23
Luettu: 982

Mintun päiväkirja

3.4.2020
Reeniä, reeniä ja lepposaa treeniä
#Vallu #tietähtiin


Saavuin tänään varttia vaille kolmen aikaan, tutun tallin pihalle. Nousin pois autosta ja otin tavarani, jonka jälkeen lukitsin ovet. Sujautin auton avaimet mustaan vyölaukkuuni. Kävelin talliin sisälle ja mietin hetken mitä voisin tänään tehdä Vallun kanssa, sillä ratsastuskoulun suosikki vaalean kimolla oli tänään vapaapäivä. Hetken miettyäni hoksasin: päätin tehdä viimeistely treenin Vallulla ennen sunnuntain kisoja. Sunnuntaina on siis luvassa tie tähtiin kisojen ensimmäinen osakilpailu Hallavassa. Usein minua eniten jännittää kisareissussa hevosen lastaus, mutta kun mennään isolla porukalla niin se ei juurikaan jännitä! Pahinta mitä voi käydä lastauksessa, olisi se että unohtaisin laittaa takapuomin kiinni. Vallu niin kivasti lastautuu, etenkin herkkujen avulla.


Lähdin hakemaan hoitohevostani tarhasta. Ulkona oli pieni lumikerros ja pakkanen, sekä aurinko pilkahteli vähän pilvien takaa sulattaen lumet pois. Vallu kävi reippaana tarhan portille, annoin hänelle porkkanan ja rupesin siivoamaan tarhaa. Tarhan siivouksen jälkeen nappasin ruunan riimuun ja lähdimme kävelemään talliin. Talutin Vallun hänen karsinaansa, ja otin herralta riimun pois. Vilkaisin puhelimestani kelloa, joka oli 15.20. Menin hakemaan Vallulle hänen päiväheiniään, niin hän saa syödä vähän ennen ratsastusta. Harjasin kimon huolellisesti läpi. Puhdistin vielä kaviot, ja kimoa ei olisi tänään huvittanut sitten yhtään nostella jalkoja. Mutta kiltisti se loppujen lopuksi nosti kaikki jalat, vaikka alkuun kaviot olivat liimautuneet maahan Very Happy.

Laitoin Vallulle varusteet päälle, sekä itselleni kypärän ja hanskat. Otin ohjat pois kaulalta, jonka jälkeen lähdin taluttamaan kimoa maneesiin.

Kun saavuimme maneesille, viheltelin ennen oven avausta. Rakennus oli tyhjä, eikä valoja ollut päällä. Aurinko paistoi kivasti, nutta se meni useasti pilveen ja silloin maneesi pimeni, joten laitoin maneesin valot päälle. Nappaan este-lainaraipan maneesin nurkasta käteeni, jonka jälkeen lähden maastakäsittelemään ruunaa. Käveltiin muutama kierros molempiin suuntiin, jonka jälkeen rupesin laittamaan puomeja sekä muutaman kavaletin. Laitoin toiselle pitkälle sivulle a & b osaisen sarjan kavaletteina, sekä keskelle maneesia yhden kavaletin. Laitoin myös ovipäädyn pääty-ympyrälle yhden puomin. Päätin siis mennä tänään viimeistely treeniksi "vain" kavaletteja koska: 1. Olen yksin enkä halua että sattuisi pahasti. 2. Haluan Vallulle ja mulle hyvän maun treenistä ennen kisoja. Mutta ollaan Vallun kanssa n. joka toinen Karon taikka Ririn tunneilla treenattu tie tähtiin kisoihin, kouluratsastusta unohtamatta!
Sitten nousinkin jo selkään.


Käveltiin Vallun kanssa alkuun varmaan jopa 20min, kun puomien kantamiseen meni aikaa. Kävelin pari minuuttia pitkällä ohjalla, mutta pian rupesin jo ravailemaan poitsulla. Mentiin ravissa myös pääty-ympyrällä yhtä puomia, jonka yli Valluliini meni veikeästi ja tahti reipastui. Ravailtiin siinä niin ja vähän jumppailtiin puomilla. Sitten otin molempiin suuntiin laukannostot jotka sujui hienosti. Alkuun Vallua sai pyytää jonkin verran eteenpäin raipan avustuksella.

Aloitettiin ensimmäisenä yhdestä kavaletista, jonka Vallu meni vauhdilla yli, mutta silti katsoi lähestymiset vaikken itse ollut hereillä. Mentiin yksittäistä kavalettia pari kertaa molempiin suuntiin, jonka jälkeen siirryttiin sarjalle. Ensimmäisellä kerralla sarjalle tuli kielto, joko itse ratsastin liian vähän eteen, tai Vallu ihmetteli että mitäs tuo toinen kavaletti tekee ihan esteen takana? Toisella yrityksellä Vallu meni niitten yli, kylläkin vähän varoen. Kehuin ruunaa ja taputin häntä kaulalle. Käveltiin pienet välikäynntit, jonka jälkeen mentiin vielä esteet ratana pari kertaa molempiin suuntiin. Hoitohevoseni meni tosi hienosti radan, ja loppuverkat mentiin pitkin ohjin kevyessä istunnassa.


Kello oli n. 16.55 kun nousin pois kimon selästä. Eli olin mennyt hevosella n. tunnin. Vietiin vielä esteet pois, jonka jälkeen lähdettiin pois maneesista kun ratsastuskouluntunti alkoi. Otin hepalta varusteet pois hänen karsinassaan, ja kimo sai myös loput päiväheinänsä.

Rapsuttelin Vallua hetken aikaa, jonka jälkeen laitoin karsinan oven kiinni. Menin vielä varustehuoneeseen puhdistamaan hoitohevoseni suitset ja satulan. Suojat harjasin huolellisesti läpi. Pitäisi tässä joku päivä Fargynkin kamoja varmaan puhdistaa, kun etenkin satulahuopa menee helposti karvaan, näin karvanlähtöaikaan.
Otin tavarani mukaan autoon, ja lähdin hyvillä mielin kohti kotia.
kirjoittaja Minttu
lähetetty Pe Huhti 03, 2020 7:55 pm
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Mintun päiväkirja
Vastaukset: 23
Luettu: 982

Mintun päiväkirja

16.2.2020
·Rento maastolenkki ja hengailua·
#Vallu #Fargy


Tälle päivälle sovittiin yhdeksitoista pieni maastolenkki uuden hoitajan Odinan kanssa sekä meidän hoitsujen. Saavuin tallille kympiltä, reilusti ennen yhtätoista. Ensimmäisenä kävin siivoamassa Vallun tarhan. Sen jälkeen kävin puhdistamassa vähän hänen varusteita, joissa olikin kivasti hikeä..
10.23 aikoihin lähdin hakemaan Vallua. Annan ruunalle porkkanan, jonka jälkeen laitan hänelle riimun päähän. Moikkaan Odinaa jonka ohi kävelemme.

Talutan hoitohevoseni hänen omaan karsinaansa ja otan häneltä riimun pois. Laitoin karsinanoven hetkeksi kiinni, kun kävin hakemassa suitset, suojat ja harjakassin. Loimen pois oton jälkeen harjasin Vallun huolellisesti kahdesti läpi, jouhet mukaan lukien. Sen jälkeen puhdistin kaviot joihin meni oma aikansa..
"Otatko satulan?" Kysyn Odinalta, joka laittaa Ripaa hoitopaikalla kuntoon.
"Taidan laittaa ettei tulis ruumiita, ei olla oltu vielä kertaakaan maastoilemassa" Odina vastaa huvittuneena.
"Totta, taidan mennä Vallulla ilman satulaa pitkästä aikaa" vastaan hymyillen.
"Laitan vielä suojat ja suitset, sitten aletaan olla valmiita" sanon tytölle.
"Juu ei kiirettä" hän vastaa, samalla laittaen satulaa selkään.

Laitoin vielä Vallulle hänen suitset ja siniset suojat päälleen, sitten alettiin olla melkein valmiita. Puin varuiksi itselleni turvaliivin, sekä nappasin lyhyen laina-raipan varustehuoneesta.
"Valmista?" Kysyn Odinalta.
"Jep" hän vastaa iloisesti pitäen reippaan Ripan ohjista kiinni.
"Voidaan taluttaa hevoset tohon tallin viereen, siinä on yks kiva jakkara mistä nousen aina selkään kun mennään maastoon" sanon Odinalle.



Talutin Vallun edellä pois tallista. Nousin jakkaralta hevosen selkään. Koitin saada hyvää asentoa karvaisen selän päälle. "Voidaan vaikka Vallun kanssa näyttää tietä?" Sanon vieressä olevalle ratsastajalle.
"Joo käy hyvin" tyttö vastaa hymyillen. Pyydän Vallua eteen ja lähdemme kävelemään pois päin tallista. Ensimmäisenä ylitimme pienen asfaltti-tien, siitä suoraan mentiin meidän lemppari metsäpolulle. "Tässä usein ollaan ravailtu, ja joskus hypitty oksien yli" sanon taakse, samalla pidättäen Vallun tosi reipasta tahtia.
"Täällä on kyllä kaunista" Odina vastaa Ripan selästä. "No niin on, kunnon hanki- tai sula- keleillä on ihana mennä yhellä pellolla" sanon Odinalle. "Onko täällä lähellä pelto?" Hän kysyy innoissaan. "Joo, itseasiassa siihen menee varmaan vielä joku 10min kävellä" vastaan hänelle.

Käveltiin hevosten kanssa jonossa reippassa käynnissä. Molemmat hepat käyttäytyi kiltisti, ja katseli maisemia korvat hörössä. Niityn kohdalla käännyttiin takaisin päin, koska hevoset kävi aika kuumina. Takaisin päin otettiin pari lyhyttä ravipätkää, muuten koko lenkki oli käyntipainotteinen. Kun saavuttiin takaisin tallille, vilkaisin kelloa joka näytti 11.35, eli oltiin maastossa päälle 30min. Kiitin Odinaa seurasta, jonka jälkeen nousin pois Vallun selästä.


Vein Vallun takaisin hänen karsinaansa. Kimo oli vähän levoton, koska pian olisi päiväheinä-aika. Otin ponnylta kamat pois, jonka jälkeen puhdistin kaviot ja harjasin hänet läpi. Sitten vein Vallun takaisin pihalle. Autoin Ririä jakamaan loput päiväheinät, siihen meni lähemmäs 20min. Sen jälkeen kävin antamassa Vallulle vielä porkkanan, kun hän oli yksin tarhassaan sekä oli jo syönyt melkein kaikki heinät. Seuraavana olikin Fargyliinin vuoro. Ensimmäisenä kävin siivoamassa pihaton, sen siivoamiseen meni lähemmäs 30min. Niin se aika vaan kuluu nopeasti, kun on kivoja pikku-apureja (Pihattolaiset, etenkin Milli oli innostunut kottareista) mukana siivouksessa. Nappasin Fargyn sisälle. Pesukarsinassa oli Hoo, joten hoidin Fargyn käytävällä.

Ponilla ei ollut loimea päällä, joten aloitin heti harjaamisen. Harjasin ponin varmaan neljästi läpi, karvaa lähti lähes loputtomiin..
Sen jälkeen puhdistin ponin kaviot ja ihan vaan hengailtiin rapsutusten kera tallissa. Mentiin vielä ulos vähän kävelemään. Kierrettiin pari kertaa koko tallialue ympäri, jonka jälkeen käytiin vielä kentällä. Hengailtiin tyhjässä kentässä n. 20min. Tehtiin käynnissä ja ravissa seuraamisharjoituksia sekä pysähdyksiä, joissa Fargy oli super innokas ja hieno esikoululainen! <3
"Töiden" jälkeen vein ponin takaisin ulos. Kävin vielä maneesissa vähän kuvailemassa Jullea ja Hoota, jonka jälkeen rupesin tekemään lähtöä kotiin.
kirjoittaja Minttu
lähetetty Su Helmi 16, 2020 9:53 am
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Mintun päiväkirja
Vastaukset: 23
Luettu: 982

Mintun päiväkirja

[9.2.2020
·Kolmen (tomeran) pojan päivä·
#Vallu #Hoo #Fargy


Saavuin tänään tallille klo. 12.00 aikaan. Meillä oli Canssandran kanssa suunnitelmissa mennä pienelle kävelylenkille heppojen seurassa  maastakäsin. Ulkona oli leuto pakkasilma, taivas oli osittain sininen, mutta myös pilvien peitossa eikä aurinkoa näkynyt. Kävelin Jinxyn karsinan kautta sosiaalitilaan, siellähän Cass oli.
"Moi" sanon hymyillen.
"Moi, tulin just tallille. Haetaanko hepat sisälle?" Cass kysyy iloisesti.
"Joo haetaan vaan, toivottavasti hepat ei oo ihan likasia" tokaisen, jonka jälkeen kävelemme talliin.

Nappasin Vallun riimun hänen karsinan luota. Käveltiin yhdessä tarhojen luokse. Molempien hevosten tarhat oli likasia, joten siivottiin yhdessä ne. Sitten napattiin hevoset sisälle. Vallu ehti syödä lähes kaikki heinät, mitä nyt pari heinännokaretta jäi tarhaan Nallen syötäväksi. Talutan tummankimon hänen omaan karsinaansa. Otan hevoselta loimen pois, jonka jälkeen aloitan harjaamisen. Harjasin Vallun huolellisesti läpi kahdesti. Ensimmäisenä vähän kovalla harjalla, sitten pölärillä. Lopuksi harjasin vielä jouhet selvemmiksi. Kun olin harjannut hevosen kokonaan, laitoin karsinan-oven hetkeksi kiinni. Kävelin pesarin luokse katsomaan missä vaiheessa Cass ja Jinxy oli.

"Laitan Vallulle vielä suojat ja riimun, muuten me ollaan valmiita" sanon naiselle joka harjaa hevosensa päätä.
"Juu, mekin aletaan olla täs valmiita" hän vastaa.
"Jees, tullaan täs parin minuutin sisällä Vallun kanssa tästä" sanon Cassille.

Laitan Vallulle sinisen karvapehmuste -riimun päähän, jonka jälkeen laitan nopeasti suojat. Talutan ruunan pois hänen boksista. "Ja sit menoks" sanon Cassandralle kun kävelemme pesarin ohi.
"Mennäänkö hiekkapolulle vai isolle metsäpolulle?" Kysyn takana olevalta naiselta.
"Mulle käy kumpi vaan, ehkä mieluiten kumminkin hiekkapolku?" Cass vastaa.
"Juu" vastaan ja jatkamme kävelemistä suoraan.

"Nää maastot on kyl täällä ihan huiput, talvisinkin kun on kivat pienet hanget" sanon Cassille.
"Jep" hän vastaa, pidellen energistä Jinxyä.
Vallu jähmettyy seisomaa, ja tuijottaa pellolle pää ylhäällä. "Mitäs siellä on?" Kysyn kimolta.
"Cassun kanssa ollaan usein nähty tossa pellolla jäniksiä" Cassandra sanoo takanamme.
"Uii, Vallusta mitä tuolla nyt ikinä onkaan on tosi jännää" vastaan Cassandralle, jonka jälkeen pyydän Vallua eteen.

Käytiin n. 30min kävelylenkillä. Käveltiin peltojen välissä olevalla hiekka(lumi)tiellä, sekä käytiin vähän metsäpolulla kävelemässä. Hepat oli kiltisti, vaikka vähän jännittyneitä. Kiitin Cassandraa maastoseurasta, jonka jälkeen talutin ruunan hänen boksiinsa. Kello oli n. 13.10 kun oltiin tallissa. Harjasin vielä kimon läpi, jonka jälkeen otin suojat pois ja puhdistin kaviot.
"Ähh, tilsoja.." sanon hepalle säälivällä äänellä.
Tilsojen pois oton jälkeen heppa sai ison porkkanan, kun malttoi olla kiltisti sen ajan.

Heitin kimolle loimen päälle, jonka jälkeen vein hänet ulos takaisin tarhaan.
Tarhan viennin jälkeen puhdistin Vallun suojat ja harjat, sekä vein ne omille paikoilleen.
Kello oli n. 13.35 kun olin tehnyt kaikki Vallu-hommat, seuraavaksi olikin Hoon vuoro. Aattelin mennä orin kanssa rennolle metsä-kävelylle. Ensimmäisenä kävin tekemässä rehuhuoneessa Hoon, Vallun ja Fargyn väkkärit. Sitten hain varustehuoneesta ratsuni varusteet. Hetken mietin jaksanko laittaa satulaa, mutta mieluiten maistan maata aitojen sisällä kuin maastossa. Nappasin riimun karsinalta, ja lähdin kävelemään tarhoille.


"Moikka Hoo" sanon hevoselle lempeellä äänellä, joka katsoo minua energisesti. "Käydään tänään vähän maastoilemassa" sanon orille kun laitan riimua hänen päähänsä. Sain onneksi pelkän Hoon tarhasta, enkä koko koplaa, sillä koko tarhaväki olisi näköjään halunnut maastoon. Nappasin toisella kädellä ohimennen heinäpaalista vähän heinää, sillä Hoo on ollut vähän laihassa kunnossa, joten ei tee haittaa jos saa vähän syötävää. Ori käveli kiltisti vierelläni, vaikka heinön houkutus oli varmasti suuri. Kello oli n. 14.00 kun rupesin harjaamaan Hoota pesarissa, heppa samalla rouskutti tyytyväisenä heinää. Huolellisen harjauksen jälkeen rupesin varustamaan Hoota. Laitoin hevoselle sinisen yleishuovan, ja lisäksi suitset ja satulan. Varustamisen jälkeen otin riimun pois hevosen kaulalta, laitoin itselleni nopeasti kypärän ja sitten lähdettiin ulos. Laskin tallinpihassa jalustimet alas ja kiristin vyötä. Ponnistin matalta jakkaralta orin selkään. "Ja prr" sanon hevoselle kun saavun selkään. "Hyvää, ja sit voidaan mennä" sanon orille joka kuuntelee korvat hörössä.


Käveltiin tutulle metsäpolulle ensimmäisenä. Lumi narisi ihanasti kavioissa, sekä Hoo käveli reippaasti. Lähemmäs 15min kävelyjen jälkeen pyysin hevoselta ravia, annoin kevyet pohkeet ja rupesin keventämään. Muutaman minuutin päästä pidätin hevosen takaisin käyntiin. Otettiin muutama lyhyt ravipätkä metsätiellä, niityn ohi tarvottiin käynnissä, ja siinä olikin kunnon hanki. Sitten otettiin taas ravia ja muutamat laukat, Hoolla oli kyllä menohaluja ja hauskaa oli! Mentiin laukassa myös yksi ylämäki, josta heppa oli ihan liekeissä. Pyydän hevosen ravin kautta käyntiin ennen tiheää metsäpolkua.

Tarvottiin n. 10min tiheällä metsäpolulla. Sitten mentiin toista reittiä takaisin päin hiekkatien kautta. Hiekkatiellä otin vielä loppuravit. Loppukäynnit otettiin tallirakennusta kiertäen pitkällä ohjalla. Kehuin Hoota jonka jälkeen nousin pois selästä. Vilkaisin puhelimesta kelloa joka oli jotain 15.30, eli oltiin n. tunnin maastossa. Talutin orin takaisin pesariin ja otin häneltä varusteet pois. Tein vielä huolellisen harjauksen ja puhdistin kaviot. Sitten vein orin vielä pihalle viettämään tarhakavereidensa kanssa iltaa.
"Katotaan jos ens kerralla vaikka väännettäis koulua" sanon hevoselle kun otin riimun pois, annoin myös vaivihkaa yhden heppanamin. Kävelin pois äkkiä tarhasta, koska Hoon tarhakaverit rupes vaatimaan herkkuja Very Happy.


Menin takaisin talliin ja vein Hoon varusteet takaisin paikoilleen. Kello oli lähemmäs 16.20 kun menin pihatolle. Vuorossa oli vielä Fargy-pallero-nugetti-lentävälihapulla-lihis <3. Pihattoa oli juuri siivoamassa Riri, joten tulin apukädeksi. Siivottiin varmaan 20min pihattoa, jonka jälkeen menin nappaamaan Fargyn. "Muuten, Fargyn vois vaikka juoksuttaa jos haluut, hän on ollut nyt lähiaikoina aika paljon alkeistunneilla eikä oo päässyt purkamaan virtaa" Riri sanoo.
"Selvä" vastaan laittaen ponille riimua.

Talutin shettikaen pesariin. Harjasin hänet huolellisesti läpi, sekä puhdistin kaviot. Sitten laitoin Fargyn riimuun juoksutusliinan. Päädyttiin kentälle, koska siellä oli kiva pieni ja matala hanki, eikä ollut liukasta. Käveltiin aluksi n. 10min uraa pitkin valoisalla kentällä. Sitten pyysin ponin isolle ympyrälle. Alkuun otettiin vähän ravipätkiä molempiin suuntiin, joiden jälkeen laukkaa. Käynti ja ravi oli rauhallista, mutta laukassa peto oli irti. Poni pukitteli innoissaan ja teki omia koikkaloikkiaan, en edes tiennyt että Fargy osaa pukitella Very Happy. Poni päälle 5min kiihdytteli onneissaan laukassa, jonka jälkeen oli jo vähän väsyneempi. Otettiin loppuravit uraa pitkin. Loppukäynneillä tehtiin kans vähän peruutuksia, jotka sujui hienosti. Puuhailin Fargyn kanssa maastakäsin varmaan 40min.


Kello oli 17.46 kun oltiin tallissa. Otin pikkuselta tilsat pois, jonka jälkeen vein hänet takaisin tarhaan. "Heippa Fargy" sanon ponskille jonka jälkeen vien riimun takaisin paikoilleen. Sitten rupesinkin tekemään lähtöä kohti kotia.
kirjoittaja Minttu
lähetetty Su Helmi 09, 2020 10:26 am
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Mintun päiväkirja
Vastaukset: 23
Luettu: 982

Mintun päiväkirja

[size=13]8.2.2020
·Shettisten vuolupäivä ja muuta hupaisaa·
#Vallu #Fargy #Lilli #Rimpu #Ringo
[/size]


Saavuin tänään tallille 12 aikoihin. Olen lähiaikoina ehtinyt käymään n. 2krt/vk tallilla, ja silloin olen harjannut Vallun ja Fargyn läpi, sekä kerran viikossa ratsastanut Hoo the formulan. Fargysta kesä on jo alkanut, ja poni pudottaa ihan huolella talvikarvaa.
Siksi olen käynyt nopeita reissuja tallilla, koska teen viitenä päivänä viikossa hyllyttäjän ja joskus myyjän hommia. Tosiaan nyt välivuodella yritän elättää itteäni ja saada vähän lisärahaa, jota voi käyttää vaikka ratsastustunteihin Wink.

Riri kutsui mua auttelemaan tänään shettisten kanssa, kun heillä on vuolut. Suostuin ilomielin, tälle päivälle myös sattui hyvä talli sää! Pieni kylmä pakkanen, mutta aurinkoinen ilma.
Rimpun vuolu alkaa klo. 12.20, ja nyt kello löi 12. Kävin hakemassa shettis-tamman pihatosta pesarille. Harjasin hänet nopeasti läpi ja puhdistin kaviot. Pari minuuttia odoteltiin Akselia. Kun kengittäjä saapui, katsoin hetken miten poni käyttäytyy. Rimpu seisoi kiltisti kun kengittäjä aloitti vuolemisen, joten päätin mennä tekemään muita hommia.

Vallulla alkaa klo. 13.00 tunti, joten lähdin hakemaan häntä tarhasta. "Heippa ponii" sanon ruunalle joka kävelee rennosti tarhan portille. Rapsutan kimoa korvan takaa, jonka jälkeen nappaan hänet riimuun. Vein Vallun hänen omaan karsinaansa. Kello oli n. 12.30, kun saavuttiin talliin. Mulla oli siis puoli tuntia aikaa laittaa heppa kuntoon. Otin Vallulta tummansinisen loimen pois, jonka jälkeen aloitin hevosen harjauksen. Kimo oli tosi puhdas muuten, paitsi kaulalta hieman kurainen, lienee piehtaroinut kurassa.

Selvitin hevosen jouhet (paitsi hännän pelkällä harjalla) selvitysaineen avulla. Vallusta suihkepullo yritti syödä hänet, sekä uusi kimalteleva kaviokoukku oli jännä. Kun olin harjannut hevosen kokonana läpi, laitoin karsinan ovea kiinnemmäs. Kävin hakemassa hoitohevoseni varusteet. Kun saavuin pois satulahuoneesta, melkein törmättiin Jullen kanssa ovella. "Moi pitkästä aikaa, mites on hevostelut sujunut?" Kysyn Jullelta. "Tosi hyvin, Hoolla edelleen riittäis virtaa vaikka muille jakaa, mites sulla?" Julle vastaa hymyillen. "Hyvin, vaikka kiirettä pitää töiden kanssa." Sanon Jullelle, jonka jälkeen jatkamme matkaa erisuuntiin.
Lasken satulan valmiiksi Vallun selän päälle, mutta sitä ennen laitoin hevoselle suojat. Sitten kiristin satulavyön, ja vyötä kiristäessä kimo maiskutti tyytyväisenä porkkanaa. Laitoin vielä hepalle suitset päähän, jonka jälkeen odoteltiin hetki hänen ratsastajaa. Luovutin hevosen ratsastajalle.

Kello oli n. 12.55, menin seuraamaan kengitystä. "Ei tässä mee kauaa, ehkä 10-minuuttia vielä. Rimpu on käyttäytynyt mallikkaasti" Akseli hymähtää hymyillen. "Okei, ja hieno Rimpuli" vastaan hymyillen. "Käyn hakemassa nopeesti seuraavan asiakkaan Lillin." Sanon Akselille.
Kävin nappaamaasa pihatosta Lillin. En ollutkaan ennen hakenut kyseistä ponia, ilmankos myös vähän luimi mulle kun ruoka-aika jäi kesken.  Harjasin Lilliä Vallun karsinassa noin 5min. Sitten olikin Lillin vuoro. Toin pikkuisen shettiksen pesariin, ja nappasin Rimpun siitä pois. "Lilli on   kiltti, mutta kyllä se osaa pyöriäkkin." Sanoin Akselille, tämä oli luultavasti Akselin ensimmäinen Lillin kavioiden vuolu kerta. Vein Rimpun takaisin pihatolle.

Menin pian takaisin talliin Lillin luokse. Alkuun poni koitti vähän pyöriä, mutta kyllä hän rauhottui porkkanoiden tuella. Kello oli jotain 13.18 kun menin siivoamaan pihattoa, Lillin kavioita siis vielä vuollettiin. Siivosin pihatosta lannat pois, sekä putsasin ison vesikipon tiskiharjalla. n. 13.45 aikaan hain Ringon sisälle. Vein lehmän värisen ponin käytävälle hoidettavaksi. Adelie sattui olemaan samaan aikaan tallilla, joten hän tuli hetkeksi harjailemaan kanssa Ringoa, ennenkuin hän meni ratsastamaan Hipulla.


Lillin vuolu loppui vähän ennen kahta. Toin Ringon kengittäjälle ja vein pikku-Lillin takaisin ulkoilemaan. Hain samalla reissulla ulkoota Fargyn. Poni oli hieman kurainen, muuten puhdas. Mentiin ruunikon kanssa maneesiin, koska pari minuuttia sitten siellä loppui tunti. Meillä olikin priva-maneesi, koska siellä ei ollut ketään. Käveltiin alkuun n. 10min maneesia ympäri, tehtiin vähän pysähdyksiä ja peruutuksia. Sitten otettiin ravipätkiä ja tötteröiden pujottelua. Puuhailtiin maneesissa n. 25min. Sitten mentiin takaisin talliin.


Harjasin Fargyn Vallun karsinassa huolellisesti läpi. Vallu ei ollut karsinassa, koska hänen ratsasyaja oli vienyt hevosen ulos. Puhdistin Fargyn kaviot, jonka jälkeen kengittäjä huikkasi olevansa valmis Ringon kanssa. Vein Fargyn kengittäjälle, sekä Ringon takaisin pihattoon. Kävin tekemässä molempien hoitohevosten väkkärit ja laitoin ne turpoamaan iltaa varten. Kello oli lähemmäs kolme kun istuskelin sosiaalitilassa syöden välipalaa -> leipää. Kun olin syönyt leivän, menin katselemaan kengitystä. Lähemmäs 10-minuutin kuluttua tummanruunikko poni oli kengitetty. Moikkasin Akselia, jonka jälkeen veiin hoitoponini takaisin ulkoilemaan. Laitoin vielä Rirille viestin:
"Kaikki shettikset vuoltu hyvällä menestyksellä Smile. Lillin kanssa oli pieniä ongelmia, koska poni olisi halunnut mieluite ottaa oma-toimiset likunnat pesarissa."

Sitten lähdin autollani pois tallilta.
kirjoittaja Minttu
lähetetty La Helmi 08, 2020 6:14 pm
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Mintun päiväkirja
Vastaukset: 23
Luettu: 982

Mintun päiväkirja

#seuramestaruudet tuotos luokasta 100cm.
#Vallu

Aihe: "Viidentoista minuutin aikana..."

Verkkaa oli jäljellä enään n. 8min, kun kysyin Elleniltä tarkkaa kellonaikaa. Kun tilaa tuli enemmän, pyysin Vallulta laukan. Annoin pienet pohkeet ruunalle, koska kimo oli jo lämmennyt ja herkkä avuille. Vallu laukkaa korvat hörössä reippaasti 100cm pystylle, annan puolipidätteen hieman ennen estettä. Esteen jälkeen vilkaisen nopeasti taakse ja puomit pysyi paikallaan. Siirsin hevosen sisäuralle ravista käyntiin. Mentiin vielä n. Viidessä minuutissa vielä pari kertaa ravissa puomin yli.

Hetken päästä olikin aika mennä maneesin ovelle. Katson minua ennen ratsastajaa ratsukkoa, jotka saivat puhtaan ja vauhdikkaan radan.
Taputan Vallua kaulalle ja pyydän hevosta eteenpäin.

Kerään hieman enemmän ohjia, kävelemme käynnissä keskelle maneesia. Pyydän kimon raviin, jonka jälkeen nostan käden ilmaan merkiksi. Nostan ympyrällä laukan, jolloin kello kilahti ja katsomossa puhe hiljeni.
Käännän kimon radan ensimmäiselle esteelle joka oli pysty. Pystystä suoriuduttiin hyvin. Seuraava este tuli jo vähän äkkiä, joten en ehtinyt valmistella paljoa hyppyä, mutta Vallu pelasteli kuskin mokaa. Hetken päästä oli okseri, joka sujui ihan ok.
Loppurataan kuului vielä yksi kahden esteen sarja ja muutama pysty.

Radan jälkeen taputan ruunaa kaulalle ja hidastan hevosen laukasta käyntiin.
Lähdettiin pois maneesista ja mentiin vähän kiertelemään Vallun ja Ellenin kanssa tarhoja.
kirjoittaja Minttu
lähetetty Su Joulu 22, 2019 6:52 pm
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Mintun päiväkirja
Vastaukset: 23
Luettu: 982

Mintun päiväkirja

19.10.2019
·Vuokrausviikonlopun lauantai -> esteitä!·
#Vallu #vuokrausviikonloppu


Saavuin tänään tallille vuokrausviikonlopun toisen päivän merkeissä. Tälle päivälle varattiin Rosan kanssa estevalmennus (pitkästä aikaa)! Perjantaina tein Vallulla suht rennon koulutreenin -> muutamat avot käynnissä, raviväistöjä ja rentoa laukkaa pitkällä ohjalla, Vallu oli tosi hyvä! <3 Tänään suunnitelmana olis että hypättäisiin max. 80-100cm, mutta keskityttäisiin hyviin nopeisiin teihin.

Kello oli 13.00, meillä oli 14-15 maneesivaraus. Puhdistin saappaani nopeasti varustehuoneessa (taisin lainata tallin satulasaippuaa Very Happy) jonka jälkeen nappasin Vallun riimun ja lähdin tarhojen luokse. Tarha oli kurainen (ja sotkuinen) joten siivosin sen. Kello oli 13.20 kun talutin hoitohevostani kohti tallia, tarhan siivoukseen meni n. 15min. "Moi" sanon Rosalle hymyillen joka harjaa Fionaa hoitopaikalla, Rosa tervehtii takaisin ja kävelen ohi Vallun kanssa. Käännän kimon karsinaan ja otan häneltä riimun pois. Rupesin irrottamaan fleece-loimen lenksuja pois, jonka jälkeen aloitin harjaamisen.

Harjasin Vallun huolellisesti läpi, jonka jälkeen putsasin kaviot. Kello oli n. 13.39 kun rupesin varustamaan Vallua. Satulavyön kiristämisen ajaksi laitoin ruunan kiinni, koska heppa yritti mukamas "näykkiä". Sitten laitoin vielä suitset ja odoteltiin muutama minuutti karsinan oven suulla Karoa. "Heippa, kiva: tehän oottekin jo valmiita! Voitte mennä maneesiin, laitoin sinne jo valmiiksi pari puomia joita voitte alkuun mennä." Karo sanoi jonka jälkeen lähti kiireisesti sosiaalitilaan.

Saavuttiin tyhjään sekä valoisaan maneesiin. Laitoin alkuverkoiksi ratsastusviltin Vallulle. Hetken päästä olin ponnistamassa jakkaralta jalustimeen: eikun selkään! Lyhensin muutamalla reiällä jalustimia, jonka jälkeen rupesin kävelemään pitkällä ohjalla uraa pitkin. "Pitääks siis meijän mennä näitä puomeja?" Tarkistan Rosalta. "Luulen että joo, ainakin Karo puhui siihen sävyyn." Rosa vastasi. "Okei, Karo vissiin tuleekin jo varmaan kohta.. oltiin vähän ajoissa" sanon Rosalle, kellon näyttäen 13.55.

Menin muutaman kerran puomeja käynnissä, ja kerran ravissa. Vallu oli muuten kiva, mutta tosi helposti jäi haahuilemaan puomejen kohalla jos en itse keskittynyt ratsastamiseen. Muutaman minuutin kuluttua Karo saapui vihellen maneesiin. Hidastan hevosen käyntiin joka katselee korvat hörössä sähköovea. "Miltäs hevoset tuntuu?" Karo kysäsee ja samalle kävelee keskelle maneesia, kantaen toisessa kädessä punaista tuolia.


"Ihan hyvältä, ite pitää kyllä tehä täällä hommia jos haluu Vallun menevän muuten kun löntystelemällä puomien yli" tokaisen Karolle.
Hetken päästä saatiin ohjeet:
"Pyytäkää hevoset reippaaseen raviin, tehkää ovipäätyyn pääty-ympyrä, jossa kaarella on kolme puomia. Toisessa päädyssä ei tarvitse tehdä ympyrää, mutta menkää ravipuomit."

Annan Vallulle raviin pohkeet, ja rupean keventämään. Ympyrällä olevat puomit Vallu helposti kompuroi, mutta uralla olevat meni hyvin. Tehtiin sitä tehtävää pari kertaa molempiin suuntiin.

Hetken päästä puomit vaihtoi paikkaa ja muuttui esteiksi. Maneesissa oli kolme estettä ja kaikki oli n. 50-70cm, oli kaksi ristikkoa ja yksi matalempi pysty. Oli siis yksi 70cm ristikko sarja pitkällä sivulla, sekä keskellä maneesia 50cm pysty.

"Minttu vois mennä ensimmäisenä tän radan. Meet ekana ton sarjan jolle pitäs tulla 2 laukkaa, jonka jälkeen tiukka käännös 50cm pystylle." Karo antaa tehtävää. "Selvä." Pyydän ympyrällä Vallun laukkaan ja ohjaan sen sarjalle. Vallu hyppäsi sarjan tosi hyvin, mutta ennen 50cm pystyä jouduttiin tekemään ympyrä, koska käännöksestä tuli liian loiva. "Tehkää vielä uudestaan, muista jo esteen kohdalla katsoa pystyä!" Karo tokaisee.

Nostan laukan uudellen ja pyydän Vallua sarjalle. Hidastan ruunaa ennen toista estettä, jotta askeleet sopivat hyvin. Katson esteen kohdalla jo seuraavaa estettä, teen jyrkän käännöksen ja Vallu hyppää vauhdilla pystyn.

"Hyvä! Hyvin ratsastettu, varsinkin toi sarja! Voit siirtää Vallun käyntiin. Sitten Rosan vuoro." Karo sanoo. Hetken päästä mentiin vielä toiseen suuntaan kerran sama rata, sitten Karo muuttaa esteitä.

Sarja pysyy sarjana mutta 80cm pystysarjana. About. keskellä maneesia n. 90cm okseri, sekä toisella pitkällä sivulla 100cm pysty.

"Vallu vois mennä tän taas ensimmäisenä. Eli ensimmäisenä meet 80cm sarjan, nyt voit tehdä sarjan jälkeen loivemman tien 90cm okserille, muista okserille samanlainen vauhti kuin viime kerroilla! Okserin jälkeen ratsasta rauhassa ja käänny vasemmalle, sulla on hetki aikaa ennen 100cm pystyä, mutta pysy silti valppaana!" Karo ohjeistaa. Nostan Vallulla laukan ja teen ylimääräisen ympyrän. Annan reilut pohkeet sarjalla, ettei vain tulisi kieltoa. "Hyvää" sanon kimolle sarjan jälkeen ja keskityn seuraavaan esteeseen. Käännän hevosen okserille, lasken mielessäni laukkoja. "Hop" tokaisen hevoselle joka hieman empii okserilla, laskeudumme turvallisesti alas mutta puomit putosi. "Ei haittaa, jatka pystylle" Karo sanoo kannustavasti. Viimeinen pysty mentiin varmin askelin ja vauhdilla! Selkeesti Vallu ollut innoissaan kun pääsi pitkästä aikaa hyppäämään "korkeita" esteitä Very Happy.


"Hyvä! Voit mennä uudestaan ton sarjan ja okserin." Karo sanoo. "Okei" vastaan opettajalle. Nostan laukan ruunalla, mennään sarjalle ja sen Vallu hyppää kiltisti. Sitten käännytään okserille ja hypätään okserin yli. "Hyvää! Voit siirtää Vallun käyntiin ja kehua sitä!" Karo sanoo onnistuneen hypyn jälkeen.

Otettiin vielä loppuun 50cm sarjaa ja yksittäistä 60cm pystyä. Ne Vallu hyppäs kiltisti. Sen jälkeen tehtiin itsenäiset loppuverkat ja Karo antoi palautteet tunnista. Menin kaikissa askellajeissa rennosti uraa pitkin ja yhtä puomia, hetken päästä mentiin jo loppuraveja. Otin loppukäynnit, kehuin Vallua ja nousin pois selästä. Mentiin talliin ja otin hevoselta varusteet pois ja harjasin hoitoheppani huolellisesti läpi. Tiskasin vielä juomakipon jonka jälkeen vein Vallun ulos päiväheinille. "Heippa Vallu" sanon iloisena ruunalle ottaen riimua pois.
Sitten rupesin tekemään lähtlä kohti kotia.
kirjoittaja Minttu
lähetetty Ke Loka 30, 2019 2:51 pm
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Mintun päiväkirja
Vastaukset: 23
Luettu: 982

Mintun päiväkirja

14.10.2019
#Vallu #Fargy

Hoidin Vallun ja Fargyn. Vallu ei mennyt tunnille, joten käytiin tekemässä maastakäsin pieni maastolenkki (20min) jonka jälkeen harjasin ja rapsuttelin herraa. Maasto sujui asiallisesti <3 Taluttelin Fargya alkeistunnilla ja tunnin jälkeen harjasin sen vielä ja vein pihattoon, jonka jälkeen siivosin pihaton ja autoin Ririä heinien jaossa.


Topics tagged under vallu on Lehtovaaran Ratsutila Screen10
kirjoittaja Minttu
lähetetty Su Loka 13, 2019 7:23 pm
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Mintun päiväkirja
Vastaukset: 23
Luettu: 982

Mintun päiväkirja

13.10.2019
·Opetusponin päivä sekä ratsastus·
#Fargy #Vallu


Saavuin tänään tallille yhdessä siskoni Ninnun sekä hänen lapsensa Sofian kanssa. Sofia on innostunut nyt poneista, ja täytti kesällä viisi. Synttärilahjaksi tyttö saikin ratsastuskortin Lehtikselle. Pari tuntia onkin jo takana. Sofia on muuten mennyt Fargylla mutta kerran sai myös kokeilla lehmänkirjavaa Ringoa, joka on kuulemma melkein yhtä ihana kuin Fargy! Nykyään tyttö osaa hallita ponin itsenäisesti käynnissä, sekä myöskin lyhyemmillä ravipätkillä.
"Fargy on taas pihatossa, käydään laittamassa tavarat valmiiksi ja mennään hakemaan riimu" sanon tytölle joka kävelee vierelläni innoissaan.

Siskoni laittoi tytölleen ratsastusaappaita ja turvaliiviä, kun itse vein Fargyn varusteet hoitopaikalle sekä harjapakin. "Mennäänkö hakemaan poni?" Kysyn tytöltä jolla on ratsastusvarusteet päällä. "Joo!" Hän vastaa innoissaan. Siivosin pihatolta parit lantakasat pois, sillävälin kun Sofia ja Ninnu laittoi Fargy-ponille riimua.

"Voitte taluttaa Fargyn tosta, laitan portin nopeasti perässä kiinni ettei Ringo tuu mukaan." Huikkaan muille. Hetken päästä kun päästiin talliin, laitettiin poni kiinni. Sofia harjasi ponia toiselta puolelta jouhiharjalla, ja minä toiselta puolelta kumisualla. Poni oli päättänyt piehtaroida, ja hänen kaula olikin hieman kurassa. N. 20min harjauksen jälkeen puhdistettiin yhdessä kaviot, sekä laitettiin satula. "Haluutko laskea jalustimet?" Kysyn vieressäni olevalta tytöltä joka katsoo kun kiristän vyötä. "Joo" tyttö vastaa ja menee toiselle puolelle. "Oliko mulla viimeks tän pituset?" Tyttö kysäsee minulta. "Joo oli, taidatkin olla viimesin ratsastaja joka meni Fargylla, eli eilen." Vastaan hymyillen.


Hetken päästä laitettiin vielä ponille suitset, jonka jälkeen lähdettiin lämpimään maneesiin. Ulkona oli 0° pakkasta, maneesissa sentään hieman lämpimämpi eikä tuullut. Autoin tytön selkään jonka jälkeen hän rupesi kävelemään Fargylla pitkällä ohjalla alkukäyntejä. Hain maneesin nurkasta parit tötteröt, joita sitten käytettäisiin. Laitoin kaksi tötteröä maneesin päädyn keskihalkasijalle, sekä kolme tötteröä katsomon puoleiselle pitkälle sivulle pujoteltaviksi. "Voit ottaa hieman tiukempaa ohjaa nytkun se on saannut kävellä hetken" sanon hoitoponini ratsastajalle. "Käännä sieltä päädystä tähän keskihalkasijalle, ja yritä saada Fargy tötteröiden keskelle ja siihen pysähdys." Ohjeistan ratsastajaa. "Hyvä, just noin! Voit antaa hiukan pitempää ohjaa... hyvä!" Sanon Sofialle joka tekee ponilla tehtävää. "Sitten voitte pujotella tötteröt. Muista että sä määräät, ja katot sinne minne oot menossa" sanon Sofialle.

Ekat 10-15min tehtiin tuota tehtävää. Hetken päästä tehtiin tötteröiden väliin peruutuksia. Kun Fargylla oltiin menty yli 15min, otettiin ravipätkiä. "Pyydä ennen lyhyttä sivua raviin, ja hidasta ennen pitkää sivua." "Hyvä! Sitten rauhassa kevennät vaan.. yks kaks yks kaks yks kaks.." sanon Sofialle, joka yrittää keventää pomputtavassa shettis-ravissa. Tehtiin siis hetki sellaista tehtävää että lyhyet sivut ravissa ja pitemmät käynnissä, toisella pitkällä sivulla tötteröiden pujottelut. "Hyvä ja näytä että sä määräät vaikkei se nyt jaksaisi ravata.. kyllä se jaksaa kun pyytää!" Annan neuvoa Sofialle. "Hienosti! Nyt voit antaa hiukan pitempää ohjaa ja ravata sen verran kun jaksa uraa pitkin." Sanon tytölle ja siskoni rupeaa siivoamaan tavaroita. "Sitten siirrä vaan käynti." Sanon tytölle. "Hyvä, haluutko mennä loppukäynneille maastoon?" Kysyn Sofialta 45min ratsastuksen jälkeen. "Joo ois kivaa!" Tyttö vastaa innoissaan.


Lähdettiin maneesista pois vielä tallin läheiselle maastotielle kävelemään. Siellä meni n. 10-15min, sitten tultiin takaisin talliin. Tallinpihassa tyttö nousi pois Fargyn selästä ja taputti ponia kaulalle. "Muistatko mitä sitten?" Kysyn tytöltä vilkaisten ponia. "Ohjat pois kaulalta?" Tyttö kysäsee. "Joo, ja myös jalustimet ylös." Vastaan. "Voit ottaa ohjat niin nostan jalustimet ja löysään hieman vyötä." Tokaisen tytölle ja pian hän olikin jo hommissa. Sitten neiti talutti pikkuponin takaisin talliin hoitopaikalle. Ensimmäisenä otettiin suitset pois ja laitettiin riimu päähän, sitten otettiin satula pois. Harjattiin Fargy vielä läpi, vaikkei se kyllä likaantunut.

Sitten vietiin Fargy ulos ja sanottiin ponille heipat. Järjesteltiin tavarat, Ninnu ja Sofia putsasi Fargyliinin harjoja. Ninnu kiitti tallipäivästä ja sanoin heille heipat, itse jäin vielä tallille puuhastelemaan Vallun kanssa.



Kello oli kaksi. Vallulla ei ollut loimea päällä, joten päätin puhdistaa loimen harjalla läpi. Kun loimi oli puhtaampi (lukuunottamatta paria kuraista kohtaa) nappasin hoitohevoseni riimun hänen karsinalta. Ensimmäisenä siivosin Vallun tarhan, jonka jälkeen nappasin helposti saatavan kimon sisälle. Vein ruunan hänen karsinaansa, ja otin hevoselta riimun pois. Annoin herralle hieman heinää karsinaan, samalla harjailin puhdasta kimoa. Selvitin takut huolellisesti, jonka jälkeen puhdistin kaviot. "Äpp" sanon topakasti ruunalle joka yrittää kuopia etujalallaan, minun pitäessä siitä kiinni. "Hyvää" sanon hevoselle kavioiden puhdistuksen jälkeen.

Laitoin Vallun karsinan oven hetkeksi kiinni. Kun itse kävin hakemassa varustehuoneesta hoitsuni suitset, satulan ja suojat. "Moi" sanon Iirikselle ja Hillalle, jotka puhdistelevat satuloita. "Heippa, ootko menos ratsastaa?" Hilla kysäsee minulta. "Juu, Vallulla käydään kentällä vähän hölkkäilee" sanon ottaessa suojia satulan lähettyviltä. "Okei, me käytiin äskön ridaamassa ponit. Molemmat oli kivoja" Hilla sanoo hymyillen, jonka jälkeen sanon: "Nähään taas!" nappasin vielä suitset olalleni, jonka jälkeen astelin takaisin talliin. Nostin painavan satulan karsinan luokse, sekä suitset koukkuun ja suojat jäivät karsinan edustalle lattialle.

Vallulla oli (onneksi) vielä hiukan heinää, joten ensimmäisenä laitoin suojat joiden jälkeen satulan. Kun vyö oltiin saatu (vähemmän) turvallisesti kiinni, nappasin suitset jotka laitoin rauhalliselle hevoselle. Kun kuolaimet oli suussa, kimo hieman aukkoi suutaan, sillä suupielissä oli muutama heinänkorsi vielä.


Vallu sai muutaman minuutin odotella (tai siis torkkua) karsinassa kun laitoin hanskat ja kypärän. En jaksanut laittaa tänään ratsastussaappaita, sillä tiesin joka tapauksessa että menisin hevosella rennosti.
Niimpä laitoin tummansiniset kumpparit, joissa oli pieni valkoinen raita. "Sitten ei muutakun menoks" sanon kimolle ottaen ohjat pois kaulalta. Nappaan lattialta raipan ja lähden taluttamaan ruunaa kentälle, raippa toisessa kädessä ja hevonen toisessa.


Alkuun taluttelin Vallua n. 10min maastakäsin. Otettiin pysähdyksiä sekä peruutuksia, herra veti hyvin mutta oli hieman laiskan tahmea. Hetken päästä nousin selkään hieman muuttamaan tilannetta. Pidensin parilla reiällä jalustimia, jonka jälkeen pyysin hevosta pareilla pohkeilla ja ääniavuilla liikkeelle. Sain monesti alkukäynneissä sanoa kimolle: *maiskautus* "Ja jatkuu käynti" sillä mies meinasi ruveta laahustelemaan.

Kun oltiin kävelty selästä jonkin aikaa, rupesin pyytämään käyntiä aktiivisemmaksi sekä taivuttamaan Vallua kahdeksikolla ja muutamilla volteilla. Vallu taipu aika hyvin, mutta helposti ns. "kaatui" kulmissa. Hetken päästä otettiin kevytravia, pyysin kimoa eteen mutta annoin sen hömppäillä eteen- alas- tyylillä. Otettiin jonkun verran ravipätkiä, sekä tehtiin ravissa myös suunnanvaihdoksia ja pääty-ympyröitä. Ravissa Vallu jaksoi kantaa itteensä paremmin kulmilla.

Hetken päästä otin molempiin suuntiin muutamat laukat. Vasempaan Vallu laukkas tosi kivasti, oikeaan rikkoi helposti raville. Kun saatiin hyvä laukka-pätkä, lopetettiin laukkailut sikseen. Keventelin vielä pitkällä ohjalla ravissa sekä tehtiin kahdeksikkoa, josta kimo tykkäs! Sitten otettiin vielä loppukäynnit ilman jalkkareita. Pysäytin hevosen ja vilkaisin kelloa, se näytti olevan 15.45, eli olin puuhaillut Vallun kanssa n. 50min, sekä ratsastanut 40min.


Kävelin vielä muutaman kierroksen pitkällä ohjalla kehuen ponia, mutta sitten nousin pois selästä. Vein Vallun takaisin sen karsinaan sekä otin hevoselta varusteet pois sekä puhdistin kaviot. Vein pikaisesti kimon ulos sillä alkoi heinä-aika, ja puolet tarhojen hevosista veteli pukkilaukkaa. "Nonii ootas hetki" sanon innokkaalle kimolle jonka talutan tarhaan. Nappaan riimun pois ja kävelen pois tarhasta, Vallu esittää hienoa ravia.. olisi voinut esittää samaa ratsastuksessakin.. mutta sitten menin takaisin talliin. Vein Vallun varusteet paikoilleen sekä puhdistin hieman harjoja. Sen jälkeen lähdinkin jo tallilta kohti kotia.
kirjoittaja Minttu
lähetetty La Loka 12, 2019 7:44 pm
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Mintun päiväkirja
Vastaukset: 23
Luettu: 982

Mintun päiväkirja

6.10.2019
·1 ratsastus, 1 maastakäsittely andd 1 iltatalli·
#Vallu #Fargy #Iltatalli


Saavuin tänään tallille viideltä. Tänään luvassa oli tehdä Vallun kanssa koulutreeni, hoitaa Fargy sekä tehdä iltatalli. Nappasin Vallun varusteet karsinan luokse, jonka jälkeen hain ulkoota hoitohevoseni jolla oli kevyt sininen fleece-loimi päällään. Talutin ripeästi ruunan sisälle ja otin kimolta loimen pois jonka jälkeen aloitin harjauksen. Harjasin herran huolellisesti läpi, jonka jälkeen puhdistin kaviot. Kaikki kengät oli tallella, joten päästään ratsastelemaan normisti. Laitoin ensimmäisenä kimolle suojat, jonka jälkeen satulan. Kun olin kiristänyt vyötä kehuin Vallua ja vaihdoin omat ratsastuskamat päälle. Sitten laitoin vielä Vallulle suitset päähän, jonka jälkeen lähdettiin kentälle.

Alkuun taluttelin ruunaa ympäri tyhjää kenttää, kuitenkin aika pian nousin jo kimon selkään ja pyysin ruunalta reipasta rentoa käyntiä. Käveltiin suht pitkät (+10min) alkukäynnit, jonka jälkeen ruvettiin ravailemaan pitkällä ohjalla. Aattelin että tänään ottaisin käynnissä väistöjä ja laukassa taivutteluita.

Alkuravejen jälkeen otettiin välikäynnit koska herra oli raveissa niin hyvä ja kulki hyvin muodossa. Käynnissä otettiin muutamat väistöt jotka sujui ihan ok hyvin, ruuna veteli välillä kyllä ihan omia liikkeitään väistöjen puolesta. Sitten taas otettiin vähän ravipätkiä ja sitten laukkailtiin.

Alkuun taivuttelin ruunaa jonkin verran pääty-ympyröillä, kun ne meni hyvin annoin Vallulle pitkää ohjaa ja menin kevyessä istunnassa. Sitten taas ravailtiin ja käveltiin, otettiin vielä parit laukat molempiin suuntiin jonka jälkeen loppuravit. Loppuraveissa Vallu oli kiva ja vetreä, sekä jaksoi myös tosi hyvin kantaa itseään verrattuna viikon muihin kertoihin. Otin loppukäynnit ilman jalustimia jonka jälkeen nousin pois selästä. Tänään ratsastin Vallulla n. 45min.


Talutin kimon talliin ja otin häneltä varusteet pois, jonka jälkeen harjasin hänet vielä huolellisesti läpi. Kello oli 18.30, joten jätin miehen sisälle omaan karsinaansa ilman loimea.

Vallun hoidon jälkeen menin hoitamaan Fargya. Otin ponilta fleeceloimen pois jonka alla oli tuplakerrokset talvikarvaa, harjasin ponin huolellisesti läpi sekä puhdistin kaviot. Poni kuitenkin joutui hetkeksi pois kavereidensa luota, kun mentiin maneesiin vähän köpöttelemään.

Maneesissa oli meidän lisäksi Veronica Maxilla vetämässä kavalettitreenejä. "Mahutaankos me tänne?" Kysäsen Verolta. "Kyllä tänne mahtuu" Vero vastaa hymyillen hoitohevosensa selästä. Taluttelin aluksi Fargya käynnissä, otettiin pysähdyksiä ja peruutuksia jotka poni handlas hyvin. Otettiin myös vähän rentoja ravipätkiä. Loppuun käveltiin vielä vähän maneesin toisessa päädyssä ja lähdettiin takaisin talliin. Käytävällä laitoin shettikselle loimen takaisin päälleen, jonka jälkeen vein hänet ulos.

Kello oli n. puoli kahdeksan ja rupesin aloittelemaan ilta-tallia. Annoin ensimmäisenä ulkona oleville hevosille heinät ja sitten tallissa oleville hepoille. Yli puolet hevosista oli jo valmiiksi sisällä sillä heidän hoitajansa taikka omistajansa oli käyneet heillä. Hain 6 hevosta sisälle, ja kaikilta tarkistin haavat jne. Fossella oli pieni haava takajalassa kintereen kohilla, joten ilmoitin siitä Rirille ja kylmäsin sen.

Sitten menin jakamaan heiniä pihattoponeille sekä samalla tarkistin ponit. Kellään ei ollut mitään haavoja, mutta laitoin Millille fleece-loimen päälle. Sitten lakasin vielä tallin käytävän ja laitoin aamun ruuat valmiiksi. Ruokin vielä kissat jotka pyörivätkin jo jaloissani kehrätessään. Sanoin eläimille heipat jotka pärski tyytyväisinä karsinoissaan, taikka söin raksujaan ruokakupilla. Sammutin valut ja lukitsin ovet, jonka jälkeen lähdin kohti kotia.
kirjoittaja Minttu
lähetetty Su Loka 06, 2019 5:56 pm
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Mintun päiväkirja
Vastaukset: 23
Luettu: 982

Mintun päiväkirja

4.10.2019
·Kimon juoksutus ja orilla maastoon·
#Vallu #Hoo #Dana #Sotilas #Hippu


Saavuin tänään tallille jo kahdelta. Oltiin sovittu uuden tallilaisemme Adelen kanssa että lähdettäisiin maastoon yhdessä sekä näyttäisin vähän maastoja. Päätin napata Hoon alleni, sillä hän vain tuntui paremmalta vaihtoehdolta vauhti-maastoon. Ensimmäisenä kuitenkin hoidan Vallun, sillä mennään vasta neljältä maastoilemaan.

Ensimmäisenä siivosin Vallun ja Sintin tarhan, sekä Rimpulan sairastarhan. Sen jälkeen nappasin kimon riimuun ja vein hänet karsinaan. Laitoin ruunan höllösesti kiinni riimunnarusta, ja rupesin ottamaan tumman sinistä loimea pois. Kun vihdoin loimi oltiin saatu pois, rupesin harjaamaan herraa. Vallu vaikutti tallissa hieman levottomalta, mutta varmaan siksi kun muut hevoset oli ulkona. Kun olin harjannut hevosen huolellisesti läpi, vilkaisin kelloa joka oli 14.39. Laitoin Vallulle suitset sekä niihin kiinni liinan, aattelin pyöräyttää hepan nopeasti liinassa sekä hieman talutella häntä. Laitoin hevoselle vielä varuiksi suojat, jonka jälkeen lähdettiin 10min alkukäynneille kiertämään tarhoja.


Vallulla tuntui olevan paljon virtaa, poni steppaili kuin joku ihme steppaaja.. (siis se tanssi Very Happy). Vaikka hevonen oli mennyt keskiviikkona kaksi tuntia. Kun oltiin moikattu heppakamuja, lähdettiin maneesiin. Alkuun ruuna vähän ihmetteli että: "Minnes ne muut katosi?" Mutta rauhottui aika nopeasti. Kävelytin Vallua muutaman kierroksen ympäri maneesia molempiin suuntiin, jonka jälkeen ruvettiin tekemään ympyrää.

Vallu oli hyvin kuulolla sekä meni ravissa nöyrästi ja hyvin. Käynnissä hän ei aina jaksanut tehdä töitä, joten siinä sai pyytää paljon eteen. Kun oltiin otettu ravipätkiä molempiin suuntiin, otin parit laukannostot. Heppa päästeli alkuun vähän höyryjä ja teki parit spurtit, muuten laukkasi hyvin ja rauhallisesti. Otettiin vielä loppuravit jonka jälkeen kehuin hevosta ja käveltiin vielä uraa pitkin. Kun oltiin kävelty hetki, vein Vallun takaisin talliin. Kello oli 15.17. Otin ruunalta suitset ja suojat pois. Jonka jälkeen harjasin vielä hänet kiireisesti mutta huolellisesti läpi. Sitten vein ponin ulos. "Heippa Vallu" sanoin hevoselle hieman kiireisenä, sillä aika riensi. Siivosin jälkemme pois ja menin hakemaan Hoota sisälle.


Vein orin pesarille sen ollessa vapaana. Vein Hoolle päiväheinät naposteltavaksi, kun itse kävin hakemassa varusteet ja harjapakin varustehuoneesta. Harjatessani hevosta sain puhelimeeni viestin.
"Lähetään nyt tulee sinne, ollaan varmaan 30min päästä perillä" -@Adele
Vastasin viestiin: "Ok! Smile Ei kiirettä, rupesin ite vasta harjaamaan Hoota Very Happy" jonka jälkeen jatkoin Hoon harjausta.


Sitten puhdistin formulan kaviot, jotka olikin aika kuraiset (luultavasti syyskurien takia). Kun hieman malttamaton Hoo oli harjattu kokonaan läpi, laitoin hänelle vielä varusteet. Suojien laitossa "herra" päätti ruveta kuopimaan vuorotellen etujaloillaan, sekä korvahupun ja suitsien laitossa nosteli hieman päätä. Ihme "poni"-päivä.. kun vihdoin hevosella ja itselläni oli kaikki varusteet päällä, mentiin kentälle kävelemään alkukäyntejä. Nousin melkein heti orin selkään, sillä hän vaikutti kohtuu rauhalliselta. Ehdin kävellä n. 10min kentällä, kunnes Adele ja Rölli tulivatkin. Hoo nosti pään korkealle ja katsoi korvat hörössä hänelle uutta hevosta, mutta hetken päästä tuttuun tapaan; ori hyväksyi hänet ystäväkseen.


"Jos vaikka me Hoon kanssa johdettais? Hoo osaa olla välillä vähän formulamainen, joten koittakaa pysyä perässä!" Sanon naurahtaen.
"Juu käy, toivotaan ettei hepat liikaa innostaa" Adele vastaa ja naurahtaa. Kiristin vielä hieman ratsuni vyötä, jonka jälkeen lähdettiin tallin läheiselle pelto-tielle. Alkuun ravailtiin sitä ees-taas sekä käveltiin, käynnissä Hoo ei oikeen malttanut pysyä, ravi sujui hyvin. Jatkettiin matkaa kohti ruskaista metsää. "Ompa tosi kaunista!" Adele huikkasee takaa. "Joo, täällä on super ihanat maastot" vastaan vilkaisten sekunniksi taakse, jossa n. 4metrin päässä kävelee Adele Röllillä. "Muuten, tässä tulee kohta vähän jyrkempi alamäki, jonka jälkeen tulee aika loiva ylämäki. Voitas ottaa laukka alamäen jälkeen?" Kerron maastokaverille reittiä ja esitän kysymyksen. "Joo käy!" Adele vastaa innoissaan.

Käveltiin hieman jyrkähköä alamäkeä, Hoo kulki varmasti ja nopeasti, mutta kuitenkin varoivaisesti. Ratsuni rupesi jo hieman kiihdyttelemään ennen laukkakohtaa, sillä ori on ennenkin laukkailut samalla ylämäellä. "Ja laukka" sanon rauhallisella äänellä orille ja annan laukka-pohkeet.
Ori laukkaa korvat hörössä innokkaasti. "Ja prr" sanon pojalle joka ei heti malta pysähtyä. "Hyvä" kehun oria rauhallisella äänellä kun hän siirtyy käyntiin. "Pysyittekö hyvin perässä?" Kysähdin Adelelta, samalla pysäyttäen ratsuni. "Joo, Rölli rupes kans loppuun vähän kiihdyttelemään." Tyttö vastaa. "Okei, voitas mennä toi mäki nyt takas käynnissä, jonka jälkeen vaikka metsässä ravia?" Kysyn tytöltä. "Juu käy hyvin" tyttö vastaa innokkaana.


Nousen kevyt-istuntaan ylämäellä, sekä pidän käsiäni lähellä hevosen korvia. Hetken päästä metsätiellä pyydän orilta ravia. Keventelen rauhallisesti selässä, sekä samalla vilkuilen pienesti taakse. "Haluutko laukata tässä?" Kysyn kaveriltani. "Miks ei?" Hän vastaa hymyillen. Otettiin parit laukat metsää sekä tallia päin, tallia päin Hoolla oli vähän kiire, muuten herra laukkasi kiltisti.

(Kuvan on piirtänyt @julle)

Topics tagged under vallu on Lehtovaaran Ratsutila Img-2010


Ravailtiin ja käveltiin vielä tiellä, jonka jälkeen mentiin vielä kentälle kävelemään pitkällä ohjalla. "Hei kiitti seurasta!" Adele sanoo. "Kiitti kun tulitte" vastaan hänelle. "Meillä menikin maastossa melkein 1h 30min" lisään lauseeseeni. "Oho, aika rientää nopeesti! Taidetaan lähteä kävelemään takaisin Honkalehdolle." Adele sanoo. "Okei, voin tulla saattaa Hoolla vaikka maastakäsin jos käy?" Kysyn Adelelta. "Joo käy" hän vastaa myöntävästi.


Nousin pois orin selästä, jonka jälkeen nostin jalustimet ylös ja otin ohjat pois kaulalta. Saatoin Adelen ja Röllin puoli väliin heidän matkaansa, eli n. 15min. Sitten kun oltiin takaisin tallissa, otin ratsultani varusteet pois. Kylmäsin vielä Hoon jalat sekä harjasin sen huolellisesti läpi. Kello oli 17.19 kun olin hoitanut miehen läpi, syöttelin häntä n. 10min ulkona vihreellä, jonka jälkeen vein hänet sisälle karsinaansa. Kävin vielä siivoamassa Hoon tarhan, jonka jälkeen putsasin pikaisesti harjat ja vein ne paikoilleen.


Karo pyysi minulta apua että viittisinkö hakea Danan, Sotilaan ja Hipun sisälle ja harjata jonkun niistä. Hetken mietin ja toivoin että toivottavasti en joutuisi taluttelu-hommiin, mutta kuullessani sen että tunti on Jatko I, niin helpotuin. Ensimmäisenä hain kaikki hevoset yksitellen sisälle. Harjasin Sotilaan ja Danan pikaisesti läpi, sillä Adelie ehtikin jo tulla Hipulle. Harjauksen jälkeen kävin sanomassa tallilaisille heipat, jonka jälkeen lähdin kohti kotia pitkän päivän jälkeen.
kirjoittaja Minttu
lähetetty To Loka 03, 2019 7:04 pm
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Mintun päiväkirja
Vastaukset: 23
Luettu: 982

Mintun päiväkirja

29.9.2019
·Talkoopuuhaa ja ratsastusta·
#Heinätalkoot #Vallu

Tarinassa esiintyi: @riri @karo @akseli @rosa @inari @daniela @zaida @veronica


Saavuin tänään tallille 12 aikoihin. Koko aamu oli täynnä sadekuuroja kello kymmeneen asti, joten heinätalkoita siirrettiin suosiolla kahdeksitoista asti. "Eilen sää suosi meitä paremmin, mutta toivotaan ettei tule pahempaa kuin tihkusadetta!" Riri sanoo tallilaisille varustehuoneessa. "Eilen saatiin vietyä puolet heinistä vintille, vielä puolet jäljellä. Jos haluatte niin voisitte viedä heinät vintille sekä poistaa muovit lopuista heinäpaaleista pois." Riri jakaa ohjetta, jonka jälkeen rupeamme varaamaan itsellemme paikkoja mitä kukin haluaa tehdä.

Meillä oli hyvä työporukka kasassa, Zaida, Rosa, Daniela, Inari, Veronica, minä, Riri, Karo sekä Akseli.
"Voisin mieluiten laittaa heiniä vintille" Veronica sanoo muille.
"Mä ja Rosa voitas vaikka repiä muovia irti paaleista, jos joku haluu tulla meijän kanssa niin ehdottomasti mahtuu!" Sanon muille.

Hetken päästä oltiinkin Rosan kanssa ainoita jotka menivät ulos repimään heinistä muovia.
"Oltiinkohan me ihan fiksuja.." Rosa sanoo ja vilkaisee uhkaavia tummia pilviä.
"Öömm.. empä tiiä.. taidan ainakin tietää miksi Veronica ja Inari jäi vintin puolelle" tokaisen Rosalle, jonka jälkeen revemme nauruun.
Tummat pilvet meni onneksemme ohi, vaikka välillä oli uhkaavan pilvistä. Meillä meni muovin-repimis-hommissa lähemmäs 2h. Kun oli vihdoin valmista, mentiin vintille moikkaamaan muita.
Akseli lupautui viedä muovit kierrätykseen, joten meiltä loppui hommat.


"Ei ois pitäny ottaa tallille mun uutta neuletta.." Veronica sanoo puistellen heinää pois upo-uudesta paidastaan.
"Riri, mitäs me nyt tehdään kun saatiin muovit otettua pois?" Kysäsen Ririltä naisen auttelemassa muita.
"Ei oo väliä, voitte vaikka puuhata hoitohevostenne kanssa jotain kivaa. Kiitos isosta avusta." Riri vastaa.

Kello oli hieman yli kaksi, napattiin hoitohevostemme riimut karsinoilta. Lähdin hakemaan Vallua tarhasta. Astelin tarhan luokse ja kimo hörähtää minulle pienesti, jonka jälkeen lähtee kävelemeen reippain askelin kuraisen tarhan halki portille. "Heippa ponii, mitä kuuluu?" Sanon ruunalle laittaessani riimua.
Talutin Vallun sisälle ja harjasin sen huolellisesti läpi, huuhtelin myös hieman ruunan jalkoja sillä ne oli kuraiset. Huolellisen harjauksen jälkeen tarkistin kaviot, kaikki kengät oli onneksi tallessa.

Avasin suitsien niputusta, samalla huomaan suitsissa pahat valkoiset hien jäljet. "Voi ei kato, taidan tänään ratsastuksen jälkeen putsata nää" käyn näyttämässä Rosalle suitsia. Sitten laitoin ruunalle suitset päähän, jonka jälkeen laitoin itselleni kypärän ja hanskat päälleni.

"Valmista?" Kysäisen Rosalta. "Ihan kohta, menee vielä hetki sillä Fionan mielestä voitas mennä kuolaimetta.." Rosa vastaa yrittäessään laittaa Fionalle kuolaimia tamman nostaessa päätään. "Okei, me mennään vaikka Vallun kanssa jo kentälle" sanon Rosalle. Lähdin taluttamaan laiskan rentoa ruunaa kentälle. Taluttelin alkuun hevosta n. 10min maastakäsin kentällä, harjoiteltiin perus pysähdyksiä jne. Sinä aikana Rosa ja Fiona ehti jo tulla.


Hetken päästä nousin jakkaralta Vallun selkään. Alkuun tukeuduin hieman harjaan käsilläni, sillä siitä on vähintään kuukausi kun olen mennyt viimeksi ilman satulaa. Alkuun kävelin selästä pitkällä ohjalla taivutellen n. 15min. Vallu kulki hyvin mutta oli hieman tahmea ja laiska, joten sitä sai ratsastaa käynnissä paljon eteen, etenkin kulmissa. Hetken päästä ruvettiin ottamaan rentoja ravipätkiä, mentiin vastakaisilla pääty-ympyröillä, toisella ympyrällä oli Rosa ja Fiona. Otettiin muutamat ravipätkät ja parit ravi-pysähdys-ravi siirtymiset ympyrällä, jotka Vallu hiffas tosi hyvin! Vaikka ne olikin jo kesälomalta palanneelle hevoselle tuttuja.


Otin muutamat laukat uralla molempiin suuntiin, keskityin itse vain siihen että saan pidettyä hevosen ja tasapainon hallinnassa. Pari kertaa päästeltiin vähän kovempaakin pitkällä ohjalla. Sitten rupesin ottamaan loppuhöntsäilyjä. Loppukäynnit otettiin tarhoja kiertäen, joiden jälkeen noustiin pois selästä.


Menin Vallulla tänään varmaan n. 45min. Kiitin Rosaa seurasta sekä vein Vallun sisälle. Otin kimolta varusteet pois sekä harjasin hänet huolellisesti. Sen jälkeen puhdistin hoitohevoseni suojat, sekä hieman huonommassa kunnossa olevat suitset. Kello oli n. 15.33 kun olin vienyt Vallun takaisin ulos tarhaan. Autoin Ririä päiväheinien jaossa, jonka jälkeen siivosin vielä pihaton ja pari karsinaa. Sitten lähdinkin jo kohti kotia.
kirjoittaja Minttu
lähetetty Su Syys 29, 2019 9:51 am
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Mintun päiväkirja
Vastaukset: 23
Luettu: 982

Mintun päiväkirja

26.9.2019
·Sänkipeltoilua·

#Vallu

Saavuin tänään tallille 17 aikoihin. Oltiin sovittu Inarin Julien ja Camillan kanssa reissu sänkkärille.
Lehtovaaran puista huomasi jo syksyn saapuneen, mutta syyskura ei ollut ehtinyt vielä tulla onneksemme.

Kävelin lämpimästä autosta nopeasti sisälle lämpimään.
Saavun sosiaalitilaan jossa istuskelee jo Camilla.
"Moii.. ihanan kylmä ulkona.." tokaisen sarkasmilla.
"Jep, 4-astetta syksyllä!" Camilla vastaa.
"Kuukaus sitten oli helle.. tällä menolla kuukauden päästä suomi on lumen peitossa" sanon Camillalle naurahtaen.

Pian pattereiden lämmittämään huoneeseen saapui Inari ja Julie yhtä matkaa.
"Moi" Tervehtii Inari, jonka jälkeen tervehdin takaisin.
"Toivottavasti hepat osaa olla kiltisti.." Julie tokaisee hulvaantuneena.
"Hope so.. no onneks ei tuule" sanon naurahtaen.

"Pitäiskö mennä hakemaan heppoja sisälle ennen heiniä?" Camilla kysyi, vilkaisen kelloa joka näytti olevan 17.15.
"Lähetään vaan" Inari vilkaisee muiden ilmeitä ja vastaa.


Vein harjapakin valmiiksi Vallun karsinalle, sen jälkeen nappasin hänen riimunsa karsinalta matkaan.
Käveltiin tyttöjen kanssa yhtä matkaa kohti hieman kuramaisille tarhoille. Siivosin nopeasti kimon tarhan. Sen jälkeen laitoin ruunalle riimun päähän ja lähdin taluttamaan häntä pitkällä riimunnarulla talliin.

Tunnen kun ruuna rupeaa haikailemaan ruohon luokse, sekunnin päästä hän olikin vetänyt itsensä jo nurmikolle.
"Hei kuules, noin ei saa tehdä" naurahdan kimolle joka pärskii tyytyväisenä.
Muutaman sekunnin kuluttua jatkettiin matkaa talliin, Vallu oli kyllä erimieltä talliin menosta.


Rupesin harjaamaan ruunaa huolellisesti läpi, kimon jalat oli kuraiset kuten kaviotkin. N. 30min päästä kun sain koko hepan hoidettua läpi päästä kavioisiin, rupesin laittamaan varusteita.
Satulavyön kiristämisen jälkeen laitoin itselleni valmiiksi ridakamat, jonka jälkeen vilkuilin onko muut missä vaiheessa.

"Voisin mennä vaikka taluttelemaan jo Muskaa kun se käy vähän malttamattomana" Camilla sanoo pitäen toisella kädellään ohjista kiinni.
"Juu, ite oon pian valmis" sanon hänelle ja palaan Vallun karsinalle.
Laitoin vielä kimolle suitset päähän, jonka jälkeen lähdettiin kentälle.


Camilla nousi Muskan selkään kun saavuin kentälle. Laitoin jalustimet vielä sopivan kokoisiksi jonka jälkeen nousin jakkaralta valkoisen ratsuni selkään. Parin minuutin kuluttua Julie ja Inari saapuivat hoitoheppojensa kanssa.
Kun kaikki oli selässä ruvettiin tekemään lähtöä maastoon/sänkkärille. Maastoa ohjasi Camilla ja Muska, joiden perässä ja meidän edessä oli Julie ja Reiska, sekä takanamme Inari ja Dana. En ollut tajunnut että sänkkäri on kentän lähettyvillä, mutta tajusimpa kun saavuttiin sänkipellolle.

Alkuun käveltiin n. 5-10min hepoilla, sitten ruvettiin ottamaan ravipätkiäkin. Kaikki hepat pysyi ravissa, muttei mitenkään rauhallisena.. ainakin Vallu koitti vähän kiihdytellä. Tein paljon ravissa voltteja sekä taivutteluita. Sitten otettiin alkuun yksitellen laukat ettei hepat innostuisi liikaa kerralla.

Vallu oli tosi kiva laukoissa, laukkojen jälkeen ravikin oli rauhallisempaa ja rennompaa. Otettiin porukalla parit laukkakisat. Vallu kanssa kerran voitettiin muuten oltiin viimeisten joukossa. Otettiin vielä loppuun rennompaa laukkaa kevyt-istunnassa ja pidemmällä ohjalla. Vallu kulki hyvin eikä paljoa kiihdytellyt.


Mentiin vielä kentälle ottamaan loppuverkat. Otin vielä Vallulla yhdet laukat molempiin suuntiin, joidenka jälkeen pitkällä ohjalla pitkät loppukäynnit.


Menin takaisin talliin ja kiitin muita maastoseurasta. Osa oli jo ehtinyt hoitaa hoitsunsa läpi.
Otin kimolta varusteet pois ja annoin hänelle porkkanan. Putsasin vielä kaviot ja harjasin ponin nopeasti läpi.
Sen jälkeen sanoin kimolle heipat, ja lähdin ajamaan kotia päin.
kirjoittaja Minttu
lähetetty To Syys 26, 2019 6:29 pm
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Mintun päiväkirja
Vastaukset: 23
Luettu: 982

Takaisin alkuun

Siirry: