13 osumaa on löytynyt haulle 0

Zaidan päiväkirja

---

9. Kuvaile ratsukon kisavarusteita (397 sanaa)
Zaida teki pienen pidätteen pysäyttääkseen Fossen maneesin ovelle. Oli aika lähteä esteverryttelyyn, mutta ratsukko pääsisi maneesiin vasta, kun joku tulisi sieltä pois. Niin sanoivat säännöt, 8 ratsukkoa kerrallaan verryttelyssä. Zaidasta oli hyvä, ettei maneesissa olisi tungosta, mutta tyttöä jännitti aina vain enemmän, kun minuutit oven edessä kuluivat. Ulkona kävi kylmä tuuli, vaikka lämpömittari olikin kohonnut varsin keväisiin lukemiin. Onneksi Vertsu oli tullut Zaidan kanssa odottelemaan ovelle, olihan tämä jo ratsastanut kaikki ratansa. Veronica kilpaili Maxilla vain koulussa, joka oli Zaidastakin ihan ymmärrettävää. Olihan halloweenin pukukilpailuissa paljastunut, etteivät Maxin hermot ihan riittäneet estehevosen uraan. Zaida veti syvään henkeä ja toivoi, että Fosse käyttäytyisi hyvin. Tuleva rata ratkaisisi kaiken, eikä epäonnistumisen varaa ollut.
“Näytetäänkö me ihan päteviltä?” Zaida tiedusteli vielä Vertsulta. Tämä jos joku oli muodin asiantuntija ja aina perillä kuumimmista trendeistä, joten Zaida ei pelännyt kysyä blondilta pientä tyylikonsultaatiota.
“Tottakai! Fossehan näyttää ihan kisaponilta, kun sillä on noi sykeröt”, Veronica tuumasi. Zaida tunsi pientä ylpeyttä kehuista, olihan hän itse omin pikku kätösin väkertänyt palmikot Fossen oikukkaaseen harjaan, joka olisi sojottanut itsepäisesti sinne tänne ilman kiloa muotoilugeeliä.

“No mieti varusteita. Onko suojat siistit, huopa hyvin?” Zaida hätäili. Ratsukon yleisilme oli erityisesti kouluratsastuksessa tärkeä, mutta ei siististä ponista esteluokassakaan haittaa ollut.
“On, on, ei paniikkia”, Vertsu rauhoitteli, “suojat on siististi, huopa on puhtaanvalkoinen ja satulakin selvästi kiillotettu. Ja toi suitsien kimaltava otsapanta on ihana!” Zaida naurahti hieman. Otsapanta oli oikeasti Bellen, mutta se oli saanut toimittaa myös Fossen kisaotsapannan virkaa. Zaida päätti, että Fosse oli tarpeeksi siisti, mutta mikä oli hänen itsensä laita? Valkoiset housut eivät olleet säästyneet puhtaana Fossen kuolaavan kielen armoilla, ja saappaatkin olivat pölyyntyneet radankävelyssä. Kisatakki sentään oli pysynyt tähän mennessä siistinä, ja sen alle Zaida oli pukenut valkoisen, kauluksellisen T-paidan. Kypärästäkin hän oli pyyhkinyt pölyt, ja kisahanskat olivat uudet, viime viikolla Varustevaunusta ostetut, kun edelliset olivat mystisesti kadonneet. Luultavasti ne löytyisivät viimeistään kesällä Zaidan kaapin perukoilta.
“Entä näytänkö mä siistiltä?” Zaida varmisteli vielä, “onko mun nuttura pysynyt kasassa?” Veronica joutui kiertämään Fossen taakse saadakseen paremman kuvan Zaidan nutturan siisteydestä.
“On”, Vertsu vakuutti, “sulla on muuten ihana hiusverkko, jossa on tollanen rusetti!” Zaida punastui hieman. Hiusverkko oli lahja Inkalta, sillä oli kuulemma onnenkalun vaikutuksia.
“Kiitos”, Zaida naurahti, mutta ei ehtinyt sanoa enempää, kun maneesin ovi avautui ja Deeann ratsasti Nallen selässä ulos hallista. Tyttö hymyili leveästi, joten Zaida oletti radan menneen hyvin.
“Tsemppiä”, Dee toivotti, eikä Zaida ehtinyt vastata, kun hän jo ohjasi Fossen sisään maneesiin.

10. Tarina päiväkirjamerkinnän muodossa (311 sanaa)
Rakas päiväkirja,

en olekaan kirjoittanut pitkään aikaan. Paljon on ehtinyt tapahtua viimeisimpien merkintöjen jälkeen, mutta nyt minun on pakko turvautua sinuun. Onneksi tajusin ottaa sinut mukaan, sillä arvasin, että yöstä poissa kotoa ennen kisojen ratkaisevaa osuutta voisi tulla hankala. Muut nukkuvat jo, joten toivon, ettei taskulamppuni valo herätä heitä. Joku kuorsaa yläpuolellani, mutta en usko, että se on Deeann. Ehkä Inari. Ratsumajatalon avajaiset olivat hauskat, mutta minua väsyttää hirveästi, kuten varmasti muitakin väsytti.

En kuitenkaan millään saa unta. Minua jännittää aivan kamalasti. En muista, milloin minua olisi viimeksi jännittänyt näin paljon. Lähdimme Fossen kanssa kilpailuihin mukaan niin vähällä treenillä, etten olisi uskonut olevamme tässä tilanteessa nyt. Johdamme esterankingia! Voitontahtoni on vain kasvanut, ja nyt en voi ajatella enää muuta, kuin estetähden upeaa ruusuketta Fossen suitsissa. Minua jännittää niin paljon, että melkein oksennan. En halua ratsastaa enää huomenna, sillä huomisen rata voisi pilata kaiken. Mitä jos vaikka tipun? Fosse kieltää ja meidät hylätään? Riri sanoi, että teette vain parhaanne, mutta mitä jos minun parhaani ei riitäkään?

Se, etten voittaisi titteliä, ei ole ainoa ongelma. Jos voittaisin sen, rankingin toista sijaa pitävä Inari olisi varmasti katkera, jos jäisi edellisvuoden tavoin niin pienellä pistemäärällä toiseksi. En voi olla ajattelematta sitä, että hän suuttuisi minulle. Sitten menettäisin ne pienetkin rippeet, mitä entisestä ystävyydestämme on jäljellä. Ainakaan minun ei enää tarvitsisi vältellä Inaria. Haluaisin, että hän voisi voittaa tittelin ja olla iloinen, mutta minäkin haluaisin voittaa palkinnon. Olisinko kuitenkaan itse silloin iloinen?

Miksi tämä on niin vaikeaa? Pitäisikö minun yrittää parhaani voittaakseni tittelin, vai sittenkin ratsastaa huonosti ja antaa jonkun muun voittaa? Toivottavasti kyyneleeni eivät kastele koko sivua. Haluan vain nukahtaa ja ajatella kesää ja jäätelöä. Kilpailut ovat niin kamalan stressaavia. Haluaisin vain ajatella, että kyllä kaikki huomenna järjestyy, nuku nyt vain, mutta ei se onnistu. Ehkä minun pitäisi vain yrittää kovemmin. Niin nukahtamisessa kuin kilpailuissakin.

Hyvää yötä, päiväkirja. Lupaan kertoa sinulle huomenna, miten kaikki sujui.

14. Minjan haastattelu (411 sanaa)
Zaida ärähti Fosselle, kun ruuna yritti vaivihkaa haukata palan ratsastajansa takamuksesta tämän puhdistaessa parhaillaan ponin kavioita. Zaida ei onneksi ollut vielä ottanut suojahousuja pois kisahousujen päältä, mutta kivistävä pakara tuskin helpottaisi edessä olevaa esterataa. Takakavioiden puhdistus kävi helpommin, mutta juuri kun Zaida oli kyykistymässä puhdistamaan viimeistä kavioita, kuuli hän takaansa äänen, joka ei kuulostanut tutulta.
“Hei! Olisiko teillä hetki aikaa vastata pariin kysymykseen?” pirteän näköinen nainen seisoskeli vihko kädessään vähän matkan päässä. Henkka oli kertonut, että joku toimittaja oli käynyt jututtamassa häntä, joten Zaida oletti, että kyseessä oli sama tyyppi, joka halusi sisältöä jonkin lehden palstalle. Siitä, oliko hänellä aikaa, ei Zaida ollut ollenkaan varma, mutta ehkä juttelu jonkun kanssa auttaisi unohtamaan kisastressin.
“Kyllähän mulla, jos ei haittaa että harjaan tätä ponia tässä samalla?” Zaida vastasi hieman epäröiden, sillä tilanteet vieraiden ihmisten kanssa eivät ikinä olleet hänelle miellyttäviä. Toimittajaa Zaidan varautuneisuus ei kuitenkaan näyttänyt haittaavan.
“Sepä mukavaa”, nainen ilahtui, “olen hevosihmisiä itsekin, tiedän kyllä että kisapäivänä aika voi olla kortilla. Olen muuten Minja…” Lauseen loppu jäi Zaidalta kuulematta, kun Fosse hirnahti kimeästi. Se oli nähtävästi huomannut Cassandran taluttaman Cassun lähtevän pois.
“Höpsö poni, ne menee vaan verkkaan”, Zaida naurahti. Tuskinpa Minja mitään erikoista enää itsestään oli kertonut, joten Zaida tyytyi vain hymyilemään naiselle. Hieman väkinäisesti ehkä, mutta kuitenkin.

“No, kertoisitko vaikka alkuun, jotain itsestäsi ja siitä, miten päädyit Tie Tähtiin -kisoihin?” Minja kysyi kynä ojossa valmiina kirjoittamaan Zaidan vastauksen ylös.
“Mä oon Zaida Yliluoma ja tämä poni tässä on Fight for Flash, eli tutummin vaan Fosse”, Zaida kertoi ensimmäisenä hieman nolona siitä, että oli tyystin unohtanut esitellä itsensä. “Fosse on mun hoitoponi, se on tuntikäytössä Lehtovaaran ratsutilalla. Mun oli itse asiassa alun perin tarkoitus osallistua mun toisella, vähän isommalla hoitoponilla, mutta sille sattui pieni haaveri tarhassa, joten osallistuin Fossella. Meiltä on lähtenyt joka vuosi porukkaa mukaan kisaamaan, niin oli ihan luontevaa lähteä mukaan. Pari vuotta sitten kilpailin täällä myös, silloinkin Fossen kanssa.”
“Onpa mielenkiintoinen tarina!” Minja ihasteli. “No, miten teillä on osakilpailuissa sujunut? Millä fiiliksillä lähdette finaaliradalle?” Sellaista kysymystä Zaida oli odottanutkin, eikä olisi mielellään kertonut paineistaan estetähden tittelin voittamista kohtaan, mutta pakkohan hänen oli jotakin vastata.
“On mennyt ihan käsittämättömän hyvin!” Zaida aloitti. Minjan ilme muuttui heti kiinnostuneemmaksi. “Joka osakilpailuista on saatu sijoitus ja parissa viime osakilpailussa on voitettu esteet meidän tasolla, eli mediumissa. Lähdetäänkin siis finaaliin esterankingin johdossa ja pakkohan on sanoa, että jännittää aivan hirmuisesti. Luotan kyllä poniin, mutta ainahan voi sattua vaikka mitä. Estetähden titteli toki houkuttaa, mutta pääasia on pitä hauskaa!” Hieman yllättyneenä omista sanoistaan Zaida kääntyi katsomaan taas Minjaa.
“No teillähän onkin sitten mennyt hyvin”, Minja totesi. “Tsemppiä teille kisoihin ja iso kiitos haastattelusta!” Zaida kiitteli nopeasti ja kääntyi sitten takaisin Fosseen päin. Ruunan silmissä oli ilkikurinen pilke, eikä Zaida ollut ikinä varma, olisiko siitä pitänyt huolestua.
“Eikö niin, että mä voin luottaa suhun? Hoidetaan tää homma kotiin!” Zaida kannusti, sekä itseään että Fossea. Ponikin pärskähti vastaukseksi, mutta se, oliko vastaus myöntävä vai kieltävä, jäi Zaidalle mysteeriksi.

15. Valitse sanoja kirjasta (anteeksipyydellen, alueella, tytöt, puristi, aitoa / 314 sanaa)
Fosse pärskähti rentona, mutta Zaida oli jännittynyt kuin viulunkieli. Esteverryttely oli ollut totaalinen farssi, sillä poni oli keskittynyt aivan muihin asioihin kuin esteiden hyppäämiseen, joka oli johtanut siihen, että Zaida oli päätynyt lopulta myös maistelemaan maneesin pohjaa. Ja ihan kuin sellaisessa nolossa tilanteessa ei olisi ollut tarpeeksi, oli Zaida vielä unohtunut ajatuksiinsa ja kävellyt suoraan sellaisen esteen eteen, jota toinen ratsukko oli juuri ollut hyppäämässä. Hyvä, ettei ollut tullut kolaria, mutta Zaidalle täysin vieras ratsastaja ei ollut ollut kovin iloinen. Anteeksipyydellen Zaida oli lähtenyt verryttelystä, mutta ikävät välikohtaukset kalvoivat hänen mieltään yhä, eikä keskittymisestä tullut mitään. Zaida seisoi Fossen kanssa kentän keskellä odottamassa omaa vuoroaan lähteä radalle. Edellinen ratsukko olivat tutut Tessa ja Poppis, jotka selvittivät esteen toisensa jälkeen kevyesti ja ilmavasti.

Zaidan katse harhaili kuitenkin jonnekin aivan muualle, sillä olihan kentän keskeltä varsin hyvät näkymät kisapaikalle. Alueella näkyi niin hermoilevia ratsastajia, kisahoitajia lippikset päässä jonottamassa makkaraa grillikioskilta ja silmät lautasen kokoisina ympäristöään tarkkailevia hevosia. Kaukana parkkipaikalla näkyi myös tuttuja Lehtovaaran hevosia kävelemässä tai nauttimassa omenamehulla maustetusta vedestä oman suorituksen jälkeen. Zaidan katse kiinnittyi kuitenkin ilmeisesti hallavalaiseen porukkaan, joka norkoili kentän laidalla katselemassa kisasuorituksia. Zaida kuuli kentän keskelle asti, kuinka tytöt suureen ääneen arvostelivat ympärillä liikkuvia ratsukoita. Zaida puristi ohjia tiukemmin kädessään ja toivoi, etteivät he keksisi hänestä ainakaan mitään kovin negatiivista sanottavaa. Vihakommentit stressaavasta tilanteesta olisivatkin vielä puuttuneet. Kun Tessa ratsasti pois radalta, antoi Zaida Fosselle pohkeita ja keräili ohjat kunnolla käteensä. Zaida muisti onneksi tervehtiä tuomareita hillityllä nyökkäyksellä, sillä hän muisti vielä selvästi sellaisen kerran, kun heidät oli Fossen kanssa hylätty sen takia, että Zaida oli unohtanut tervehdyksen. Odotellessaan lähtömerkkiä Zaida ehti vielä siivilöidä katsomoa katseellaan lehtisläisten varalle. Veronica ja Henkka olivat kuin olivatkin erotettavissa yllättävän suurilukuisen yleisön joukosta. Onnellisena siitä, että Zaida tiesi tallikavereiden kannustuksen ja myötäelämisen olevan aitoa, antoi tyttö Fosselle laukkapohkeet ja ohjasi sen kohti ensimmäistä estettä. Nyt olisi vielä tilaisuus näyttää, että heiltä löytyi rahkeita viimeisenkin osakilpailun varalle.

Zaidan päiväkirja

---

1. Treeni hevosen näkökulmasta (323 sanaa)
Viimeistään silloin, kun Zaida talutti mut maneesiin, jossa ei näkynyt yhden yhtä estettä tai edes puomia, tiesin mä, että seuraavasta tunnista tulisi pitkä ja raskas. Mä vihasin vakavamielistä koulutuuppailua vähintäänkin yhtä paljon kuin mun hoitajanikin, mutta kuulemma nyt oli pakko harjoitella vähän tulevan viikon koulurataa. Mitä koulurataa? Taasko mua oltiin raahaamassa jonnekin koulukisoihin? Zaida oli ollut silminnähden iloinen viimeksi, kun me oltiin sijoituttu kolmansiksi, mutta kunniakierroksen takiahan me siellä koulukisoissa oltiin ollut. Kunniakierros oli paras asia koko kouluratsastuksessa, mutta jos sinne ei päässyt, oli koko suoritus ollut turha. Totta kai oli hieman tylsää laukata hillitysti jonkun snobin puoliverisen perässä, joka ei muusta kuin kootusta laukasta tiennytkään, mutta parempi sekin kuin ei laukkaa ollenkaan. Toivottavasti Zaida oli suunnitellut tälle päivälle paljon laukkatyöskentelyä.

Mun toiveita ei nähtävästi ollut kuunneltu, sillä aivan liian lyhyen verryttelylaukkapätkän jälkeen Zaida jäi ratsastamaan lävistäjille ravilisäyksiä. En ymmärtänyt koko touhua. Mitä hienoa jossakin askeleen pidentämisessä oli, jos olisi vain voinut mennä täysiä? Mähän kyllä pidin huolen siitä, että Zaida sai pitää ohjallakin vastaan ennen kuin mä pidensin askelta. Muussa tapauksessa tarjolla oli vauhtia ja tarpeen vaatiessa myös vaarallisia tilanteita. Onneksi huomasin sen mörön maneesin nurkassa tarpeeksi ajoissa, niin ehdittiin nopeasti turvaan. Zaida ei ollut kovin tyytyväinen, ja varmaan siksi laittoi mut peruuttamaan. Tyttöraukka tuskasteli sen kanssa, että mä aina peruutin vinoon, mutta eihän sille mitään voi jos ratsastajan ei onnistu pitää jalkoja kiinni kyljissä. Peruutan sinne minne mut ohjataan, enkä toimi ajatuksen voimalla.

Ainoa poikkeus on ehkä laukannostot. Niissä kyllä osaan ennakoida. Luulin jo, että Zaida oli sittenkin päättänyt vaan laukata ympäri maneesia monta, monta kierrosta, mutta se päättikin tehdä voltteja. Laukassa! Hyvä, etten kaatunut turvalleni maahan. Kyllähän Zaidan olisi se seikka pitänyt huomioida, että laukan piti olla rauhallista, ennen kuin hevosen saattoi kääntää voltille. Rauhallisen laukan esille saamiseen saattaisi kyllä mennä tovi jos toinenkin, mutta hyvä vain, jos ratsastaja joutui töihin. Minähän en anna mitään ilmaiseksi, paitsi jos sovitaan riittävän suuresta porkkanapalkasta. Silloin voin ehkä kulkea yhden lyhyen sivun kiltisti…

2. Sivuhahmon näkökulmasta (367 sanaa)
Inka puristi tyhjäksi juotua pillimehutetraa tiukasti kädessään, niin tiukasti, että se oli jo rusentunut epämääräiseksi pahvimöykyksi. Hän ei yleensä ollut kisajännittäjien pahimmasta päästä, mutta tänään jännitys oli päivän aikana yltynyt aina vain sietämättömämmäksi, vaikka Inka istuikin turvallisesti katsomon kylmällä penkillä. Radalla omaa vuoroaan odottava Zaida sen sijaan näytti Inkan mielestä viilipyttyäkin tyynemmältä, vaikka tytön tuntien Inka tiesikin, että Zaidaa jännitti vähintäänkin yhtä paljon kuin häntä. Inka taputti edellisen ratsukon suoritukselle, kuten tapoihin kuului, mutta ei edes kiinnittänyt huomiota sen tulokseen. Hänen silmänsä näkivät nyt vain Zaidan, joka tervehti tuomaria ja nosti laukan pienellä, pyöreällä Fosse-ponilla. Inkan oli pakko myöntää, että Fosse ylsi Lehtovaaran suloisimpien ponien listan kärkeen. Poni ei vaikuttanut siltä helpoimmalta ratsastuskoulun pullaponilta, mutta Zaida ratsasti russilla ilmiömäisen hyvin. Olihan ratsukko edellisessäkin osakilpailuissa napannut esteillä voiton kaikkien isojen hevosten turpien edestä.

Inka säpsähti huomatessaan, että oli uppoutunut ajatuksiinsa niin tiiviisti, että Zaida oli ehtinyt sillä aikaa jo hypätä pari ensimmäistä estettä. Onneksi Inkan isä oli lupautunut kuvaamaan Zaidan suorituksen, sillä Inkan kädet tärisivät niin, ettei hänen olisi millään onnistunut saada laadukasta videota tytön radasta. Kolmannelle esteelle Fosse kiihdytti eikä Inkan onnistunut päätellä, milloin ruuna ponnistaisi, mutta onneksi Zaidan onnistui nähdä paikka esteelle, ja hypystä tuli hyvä. Nelonen oli yhden askeleen sarja. Inkaa jännitti niin suunnattomasti, että hän oli purra kyntensä verille. Sarjavälejä oli kyllä lyhennetty poneille, mutta Zaida oli itsekin selittänyt Inkalle huolissaan, onnistuisiko pienilaukkainen Fosse mahtumaan väliin yhdellä askeleella. Toista laukka-askelta väliin ei mahtuisi, joten kyseisen virheen sattuessa b-osalta tulisi aivan varmasti puomi. Fosse hyppäsi ensimmäiselle esteelle melko läheltä ja puomi kolahti, mutta se ei onneksi pudonnut kannattimilta. Fosse laskeutui kauemmas kuin oli suunniteltu ja yksi askel mahtui väliin aivan täydellisesti ennen pyöreää, kaunista hyppyä. Inka huokaisi helpotuksesta. Loppurata oli helppo, niin Zaida oli sanonut, ja siltä se myös näytti. Inka saattoi vain kateellisena katsoa, kuinka taitavasti Zaida ohjasi Fossen niin tavallisten pystyjen kuin muurinkin yli, vaikka poni selvästi hieman kyttäsi erikoisempaa estettä. Hän itse oli aina ollut enemmän kouluratsastaja, eikä edes juurikaan pitänyt isojen esteiden hyppäämisestä. Sen hän silti ymmärsi, että rata oli ollut hyvä, ja kun Zaida ja Fosse vielä kiilasivat reilulla aikaerolla muihin tuloslistan kärkeen, oli Inka pakahtua onnesta Zaidaa kohtaan. Niinpä hän taputti tytön suoritukselle niin kovasti, että käsiä alkoi pakottaa.

16. Tarina horoskoopin pohjalta (365 sanaa)
“Tehokas työskentely muuttuu kummalliseksi asioiden kiertelyksi. Keskittymiskykysi ei nyt riitä oikein mihinkään.”

Zaida antoi Fosselle pohkeita ja käänsi sen tiukasti lävistäjälle rakennetulle okserille. Tyttö ei kuitenkaan tukenut ratsuaan tarpeeksi ennen hyppyä, ja se pääsi livahtamaan esteen ohi. Huokaisten Zaida nosti laukan uudestaan, mutta hänen ajatuksensa harhailivat jossakin aivan muualla, eikä hyppy onnistunut uudellakaan yrittämällä. Hammasta purren Zaida käänsi Fossen okserille vielä kerran. Tällä kertaa ratsukko pääsi esteestä yli, mutta mukaan tarttui puomi. Miksi mikään ei sujunut? Yleensähän tavalliset, helpot estetehtävät sujuivat Fossen kanssa kuin vettä vaan. Mikä oikein mätti? Oliko Fosse sairas?
“Zaida, keskity!” Karo huusi hieman kauempaa kentän keskeltä, josta nainen oli nyt harppomassa nostamaan puomia takaisin paikalleen. “Pidä pohkeet Fossen kyljissä, tai se ei hyppää, kuten itsekin huomasit. Ja katse eteenpäin. Nyt se harhautuu ponin niskaan.” Zaida tunsi kyllä Karon jämptin opetustyylin, mutta tänään kritiikki tuntui suorastaan musertavalta. Zaidaa jännitti aivan kamalasti viikonloppuna häämöttävä finaali, eikä hänen itseluottamustaan parantanut ollenkaan se, että kyseessä oli ratsukon viimeinen hyppykerta ennen itse kilpailuja. Viime viikolla kaikki oli sentään sujunut edes pääsääntöisesti hyvin. Zaida ei tiennyt, miten hänen ei onnistunut keskittyä, sillä Karon mukaan Fossessa ei ollut mitään vikaa. Huomenna odotti biologian koe, johon Zaida ei ollut lukenut sivun vertaa, ja sunnuntaina finaali. Oliko kyse vain stressistä? Jos oli, toivoi Zaida toden teolla, että sunnuntaina kaikki stressi olisi haihtunut johonkin.

Zaida oli Karolle kiitollinen siitä, että hän oli päässyt mukaan esteryhmän tunnille, mutta tällä hetkellä hän olisi ollut kiitollisempi, jos hän olisi voinut vain vajota maan rakoon. Tunnilla mikään ei ottanut sujuakseen. Fosse kielteli tai otti puomeja, Zaida unohti tehtävän kulun ja päätyi hyppäämään vääriä esteitä. Oikean laukankin tunnistaminen tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta.
“Hyvä on, yritetään vielä kerran”, Karo, jonka kärsivällisyys alkoi jo pikku hiljaa loppua, ehdotti. “Hyppää tuo sarja tuolla pitkällä sivulla. Joko sinne tulee hallitut neljä askelta, tai sitten annat sujua kolmella. Okei?” Zaida nyökkäsi sen merkiksi, että oli kuullut, ja kannusti Fossen sitten laukkaan. Poni ei tuntunut olevan ratsastajansa virheistä moksiskaan, se varmaankin vain nautti päästessään luistamaan työnteosta. Vaikka Zaida kuinka yritti muistaa Karon ohjeet, tuli ensimmäinen hyppy vinoon ja Fosse otti siitä puomin. Sen takia askelista tuli epämääräiset ja viimeinen laukka-askel jäi pieneksi töpöaskeleeksi. Toinen hyppy sentään oli puhdas, vaikka se lähtikin turhan läheltä. Zaidan kasvoja kuumotti ja hän oli kauttaaltaan tulipunainen. Toivottavasti tunti loppuisi pian!

19. Lintuperspektiivistä (313 sanaa)
Kameran näytöllä näkyivät pörröiset, pienet korvat ja yllättävän kapean näköinen kaula verrattuna siihen, millaisella ruokahalulla Fosse oli viime aikoina syönyt. Kentälle oli kasattu useita värikkäitä esteitä, jotka ylhäältä päin katsottuna näyttivät yllättävän pieniltä, vaikka esteet olivatkin nousseet valmennuksen aikana ihan kisakorkeuteen asti. Ihana Karoliina oli suostunut pitämään Zaidalle ylimääräisen valmennuksen tallitöitä vastaan, jolloin Zaidalle oli tarjoutunut hyvä mahdollisuus testata kirppikseltä ostamaansa kypäräkameraa. Videon sisällöstä huomasi hyvin, kuinka usein Zaidan katse harhaili hevosen niskaan. Yleisin näkymä oli Zaidan ohjia pitelevät nyrkit, jotka harvemmin olivat oikeaoppisesti pystyssä. Ensimmäisissä hypyissä Zaida huomasi käsiensä liikkuvan hypyn aikana yllättävän eteen, lähelle Fossen tarkkaavaisina liikkuvia korvia. Ponin harja näytti hullunkuriseltä ylhäältä päin, kuin kasalta mustia nuudeleita, jotka heiluivat askelten tahdissa. Kun Zaida käänsi Fossen ensimmäiselle radalle, huomasi videolta selvästi, että tytön katse harhaili aina ihan väärissä paikoissa. Zaida kyllä tiesi tuolloin kääntäneensä Fossen vasemmalle kohti seuraavaa estettä, mutta videon mukaan Zaida oli menossa suoraan päin aitaa, jonka ylhäältä käsin huomasi helposti repsottavan hieman vinossa. Akselille olisi luvassa korjaustöitä.

Videot toistuivat pitkään samankaltaisina, Fossen korvat, Zaidan kädet, este. Niinpä Zaida oli säikähtää pahemman kerran, kun kameran näytölle yhtäkkiä pöllähti hiekkaa, Fossen korvat kääntyivät luimuun ja puomit lentelivät minne sattuu. Fosse oli ilmeisesti kieltänyt. Zaida ei voinut olla nauramatta, kun videossa näkyi enää kentän pohja, johon oli painautunut kavionjälkiä. Hän muisti keikkuneensa Fossen kaulalla hyvän tovin, ennen kuin oli saanut kammettua itsensä takaisin satulaan. Videolla näkyi vielä pari hyppyä, joiden aikana Fossen kaulasta huomasi ylhäältä päin, ettei poni ollut ollut aivan suorassa. Loppukäynnit olivat Zaidasta kuitenkin huvittavinta katsottavaa. Hänellä oli tapana ottaa jalkansa irti jalustimista ja heilutella niitä, joka näytti varsin hullunkuriselta kypäräkameran läpi. Ylhäältä päin näkyi selvästi, että yksi saappaiden nyöreistä repsotti. Kun Zaida kumartui taputtamaan Fossea pepun päältä, oli videolta helposti huomattavissa Fossen kaunis siima ja hieman huolimattomasti harjatut lautaset, joille oli jäänyt pölyä. Kypäräkamera ei ehkä ollut se paras väline istunnan arviointiin, mutta ainakin asioita tuli katseltua ihan eri perspektiivistä!

Zaidan päiväkirja

---

Karu todellisuus kisa-aamuista (344 sanaa)
Taivas oli täynnä synkkiä pilviä kuten parina edellisenäkin päivänä, kun Zaidan herätyskello pärähti soimaan aikaisemmin kuin laki salli. Kilpailut omalla kotitallilla olivat tainneet olla liikaa luksusta Zaidalle, joka vihasi aikaisia aamuja. Onneksi Ellen oli taas eilen auttanut Fossen letittämisessä ja opettanut Zaidallekin, kuinka palmikoista sai napakoita ja kestäviä. Tavaratkin oli suurimmaksi osaksi jo pakattu autoon, joten ainoa kynnys oli enää nousta ylös ja hankkiutua tallille. Isältä ei taaskaan ollut herunut kyytiä, mutta tällä kertaa Julle oli onneksi tarjoutunut kuskaamaan kyytiä vailla olleet tallilaiset perille. Naisen oli määrä ajaa pihaan 40 minuutin päästä, joten Zaidan oli noustava ylös heti tai siisti kisanuttura jäisi pelkäksi haaveeksi. Hiusten kanssa tuskastellessaan Zaida kyseenalaisti joka kerta lajivalintaansa, mutta ahkera harjoittelu osisten välillä oli johtanut siihen, ettei kiitettävän nutturan tekemisessä mennyt juuri viittä minuuttia kauempaa. Aamupalaksi Zaida ei jännityksen takia onnistunut saamaan alas kuin yhden vaivaisen paahtoleivän, mutta se sai kelvata, sillä ei kestänyt kauaakaan ennen kuin Jullen tuttu auto oli jo pysäköity taloyhtiön parkkipaikalle. Silloin Zaidalle tuli jo kiire keräillä tavaransa kasaan ja juosta portaat alas parkkikselle.

Tällä kertaa tallissa ei käynyt yhtä suuri kuhina kuin lähtöaamuna Hallavaan, sillä osa porukasta oli lähtenyt tien päälle jo eilen. Tänään matkaan olivat lähdössä toinen traileri ja Honkalehdon hevosrekka. Zaida nautti rauhallisemmasta aamusta ja uninen Fossekin piristyi nopeasti, kun se huomasi hevosrekan pihapiirissä. Tällä kertaa poni lastautui niin helposti, että Zaida epäili ponin olevan sairas, mutta Riri toppuutteli tyttöä ja naureskeli vain, että kyllä Fossekin joskus osasi käyttäytyä. Päästyään hevosauton mukaville takapenkeille istumaan ei Zaida onneksi enää ollut huolissaan Fossesta, vaan tunsi väsymyksen palaavan kehoonsa. Silmäluomet tuntuivat painavammilta kuin koskaan, mutta Zaida kuunteli sivusta, kuinka Cassandra ja Vertsu juttelivat jotakin omista suhdekuvioistaan. Edes se seikka, että Henkka istui Zaidaa vastapäätä, tuntui juuri silloin toissijaiselta, ja poika olikin paljon keskittyneempi fysiikan kirjaansa kuin Zaidaa kohtaan.
“Eikö teitä muka väsytä?” Zaida kummasteli, mutta lauseen lopussa hänen suunsa vetäytyi jo valtavaan haukotukseen. Tyttö oli todellakin unen tarpeessa.
“Kahvi”, Vertsu nauroi, mutta kaiuttimesta kantautuvan musiikin tasaisesti jumputtanut basso oli pian ainoa asia, jonka Zaida kuuli, eikä kestänyt kauaakaan, ennen kuin hän oli jo vaipunut sikeään uneen.

Kisahoitaja Inka (758 sanaa)
Heti, kun Zaidalle oli selvinnyt kilpailut järjestävän tallin sijaitsevan ihan Seinäjoen vieressä, oli hänen ollut pakko pyytää Inkaa mukaan kisahoitajaksi. Äidille ja Tuomakselle Zaida ei tarkoituksella ollut sanonut mitään, sillä oli parempi, että Zaida saisi ratsastaa ratansa rauhassa ilman paineita siitä, että äidin tulisi saada hyvä kuva hänen ratsastustaidoistaan. Hän oli nähnyt Inkan viimeksi hiihtolomalla, joten Zaida kävi kuin tulisilla hiilillä, kun Lehtiksen hevosrekka viimein kääntyi opasteiden mukaisesti Hopiavuoren parkkipaikalle. Tällä kertaa Zaida oli uskaltautunut hyppäämään isomman porukan sekaan hevosrekan takapenkille, vaikka Fosse matkustikin Reiskan kanssa trailerissa Hallavan reissun tavoin. Hopiavuori oli verrattain uusi talli eikä kukaan lehtisläisistä ollut tallilla ennen käynyt, vaikka se oli pakko myöntää, että koko kyseisen tallin väki oli tehnyt hienoja ratoja vaativalla tasolla edellisissä osakilpailuissa. Zaida kiitti onneaan siitä, ettei kukaan kyseisen tallin ratsukoista tainnut ratsastaa medium-tasolla. Tai jos ratsastikin, eivät kyseiset henkilöt olleet niittäneet niin suurta menestystä, että he olisivat uhkanneet Zaidan ja Fossen johtopaikkaa. Kokonaisrankingissa russ-poni ratsastajineen piti johtopaikkaa esteillä vain puolen pisteen erolla kakkostilalle jääneeseen Inariin. Lehtis selvästi dominoi mediumin esteluokissa, sillä rankingissa kolmanneksi oli kavunnut Deeann, vaikka tytöllä ja Nallella olikin reilu piste-ero Zaidaan ja Inariin.

”Tuutko sä?” Cassandran huvittunut naurahdua herätti Zaidan ajatuksistaan. Tyttö huomasi, että hän oli jäänyt yksin istumaan hevosrekan takapenkille, kun muut olivat jo nousseet autosta ottamaan hevosia ulos. Zaida naurahti hieman hänkin ja hyppäsi sitten pienen pudotuksen alas takapenkiltä maan kamaralle. Tyttö haki katseellaan Inkaa ja löysikin tämän pian vähän syrjemmältä parkkipaikan laidalta. Inka näytti hieman poissaolevalta tälle tuntemattomien ihmisten seurassa, mutta Zaidan huomatessaan tytön katse kirkastui.
”Inka!” Zaida kiljahti ja juoksi halaamaan siskopuoltaan, jota hän ei ollut nähnyt aivan liian pitkään aikaan. Tuntui ihanalta tuntea Inkan kosketus ja hukuttautua tytön ihanaan ominaistuoksuun. Kun Zaida lopulta suostui irrottautumaan siskopuolestaan, oli tämän katse täynnä uteliaisuutta.
”No, kai mä nyt saan sitten nähdä Fossen?” Inka kysyi ääni intoa täynnä. Zaida hymyili tytön innokkuudelle, mutta muisteli olleensa yhtä räjähtimispisteessä odottamisen kanssa päästyään katsomaan Sinttiä ensimmäistä kertaa. Tällä kertaa kilpailusäännöt tosin kielsivät ratsastuksen muilta kuin kilpailijoilta itseltään, mutta Zaida oli jo luvannut, että Inka pääsisi kapuamaan Fossen tai Bellen selkään sitten toisella kertaa. Trailerin luona Julie oli jo ottanut Reiskan ulos kopista ja ruvennut laittamaan pohjoisruotsalaista ratsuaan pikavauhdilla kuntoon, sillä ratsukko oli lähtövuorossa easy-luokassa heti ensimmäisten joukossa.
”Moi”, Julie moikkasi Inkaa ujosti yrittäessään samalla saada Reiskan muhkeita vuohiskarvoja ojennukseen sen jäljiltä, kun kuljetussuojat olivat painaneet niitä lyttyyn pitkän automatkan aikana.
”Inka, tässä on Julie, ja Julie, tässä on Inka”, Zaida esitteli ystävänsä toisilleen. Onneksi Inka oli pahemman laatuinen ekstrovertti eikä lukuisten uusien kasvojen tapaaminen lyhen ajan sisällä ollut hänelle ongelma eikä mikään. Erityisesti Cassandra oli odottanut Inkan tapaamista innolla, sillä Sintin ja Jinxyn suvuissa liikkui kuulemma samoja hevosia. Kaksikolla riitti juttua sen verran pitkäksi aikaa, että Zaida ehti viettää lyhyen hetkisen kahden kesken Fossen kanssa ja ottaa sen kaikessa rauhassa ulos trailerista kuntoon laittoa varten. Inka oli ottanut kameransakin mukaan ja lupautui kuvaamaan ties ketä niin koulu- kuin esteluokissakin.

Ennen koulurataa Inka osasi psyykata Zaidan hyvälle henkiselle tasolle suorituksen onnistumisesta ja yhdessä he kertasivat rataakin, vaikka se olikin sama kuin Lehtiksen osakilpailuissa. Silti Zaida ei taaskaan luottanut muistiinsa ja hermoili vielä verkassakin sitä, missä kohdassa piti siirtyä käyntiin ja missä kääntää voltti. Niinpä verryttelystä ei oikein tullut mitään, mutta onneksi oli olemassa Karo, joka ihan kädestä pitäen näytti, miten Fosse saatiin kulkemaan oikein päin ja mitä siihen tarvittiin. Koulurata sujui ainakin Inkan mielestä niin mahtavasti, että tyttö tarjosi Zaidalle mehua ja pullaa kanttiinista. Zaida ei ollut niin varma siitä, mitä tuomarit olivat tykänneet hänen ja töppöjalkaisen Fossen suorituksesta, mutta pian oli jo aika kääntää huomio esterataan ja ratapiirroksen opetteluun. Onneksi Inka oli kerran käynyt Hopiavuoressa Sintin kanssa valmentautumassa ja tunsi sen vuoksi tienoota edes hieman paremmin kuin Zaida. Tyttö lupautui mukaan radankävelyynkin, jonka Zaida suoritti yhdessä Ririn ja muutaman muun kanssa, jotta he voisivat yhdessä puida parhaita reittivalintoja ja muita yksityiskohtia.
“Tässä ei oikein oo mitään teitä, joilla voisi säästää aikaa”, Deeann analysoi. Zaida tiesi, että tytön itsetunto oli ollut matalalla kouluratsastuksen suhteen, mutta esteillä tämä oli pärjännyt Nallen kanssa hienosti huomioiden sen, että kaksikolla ei ollut paljoa yhteistä matkaa takana.
“Sitten teidän pitää vaan laukata kovaa”, Inka naurahti. Kaikki tuntuivat rentoutuvan Zaidan siskopuolen seurassa, sillä tämä ei lehtisläisten tavoin murehtinut tuloksista vaan levitti rennolla olemuksellaan rauhaa muiden stressaantuneisiin mieliin. Zaida ei ollut löytänyt Inkan kisahoitajaksi ottamisesta ollenkaan miinuspuolia ja ehtinyt jo useaan otteeseen harmitella pitkää välimatkaa, kunnes hän radalle ratsastaessaan huomasi äidin ja Tuomaksen katsomossa Inkan vieressä. Zaidan sisällä kiehui, sillä hän oli painottanut Inkalle, että heille ei ollut saanut kertoa kisoista mitään. Keskisormenkuvat silmillä Zaida tervehti tuomaria päättäen, että radan jälkeen Inka saisi kyllä kuulla kunniansa.

Vertaistukea verryttelyssä (346 sanaa)
Astuessaan Hopiavuoren pienen, mutta kodikkaan maneesin ovista sisään Zaida tunsi itsensä kovin orvoksi. Inka ei ollut tullut mukaan, koska tämä oli lupautunut kuvaamaan easy-luokassa kisanneiden Odinan ja Julien ratoja. Riri sen sijaan oli saanut puhelun joltakin tyytymättömän tuntiratsastajan äidiltä, joten tuttu punapääkään ei ollut antamassa viime hetken vinkkejä, eikä Karonkaan olinpaikka ollut Zaidan tiedossa. Muut lehtisläiset lähtivät kaikki luokan loppupäässä siinä missä Zaida oli lähtövuorossa ensimmäisenä, joten tyttö sai verrytellä esteluokkaa varten tällä kertaa ylhäisessä yksinäisyydessään. Muut ratsukot maneesissa oliva Zaidan muistin mukaan hallavalaisia, sillä suloinen harmaahallakko vuonohevonen oli jäänyt tytön mieleen ensimmäisestä osakilpailusta, kun taas suomenhevostamma blondeine ratsastajineen oli tuttu myös mediumin valmennuksista. Heilläkään ei näyttänyt olevan ollenkaan tukijoukkoja mukana, joten maneesi oli varsin tyhjillään, kun siellä oli ratsukoiden lisäksi vain varsin tympääntyneeltä toimihenkilötehtäväänsä vaikuttanut verryttelyvalvoja, joka tuli kyllä nostamaan puomeja kun joku pyysi, mutta ei muuten juuri puhunut kenellekään. Zaida ei kuitenkaan antanut tyypin negatiivisen energian tarttua itseensä eikä varsinkaan Fosseen, sillä muuten radasta olisi tullut katastrofi. Sen sijaan tyttö käänsi Fossen uralle ja tunnusteli, miltä poni tuntui koululuokan jälkeen.

Väsynyt Fosse ei ainakaan ollut, sillä jo ensimmäisissä ravipätkissä sillä oli energiaa kerrakseen. Poni ei tuntunut ottavan pidätteitä eikä liiemmin hidastavia painoapuja kuuleviin korviinsa, vaan puksutti iloisesti ympäri uraa kuin mikäkin katujyrä. Samanlaisten vauhtiongelmien kanssa tuntui painivan myös Hauska-tamman ratsastaja, jonka nimeksi oli jostakin lähtölistasta paljastunut Alva. Kyseinen putte ei edellisten osisten perusteella vaikuttanut miltään estekenttien kuningattarelta, mutta ainakin Alva ratsasti tammalla hyvin. Ensimmäiselle verryttelyesteelle suomenhevonen kielsi, mutta niin teki myös Fosse, jonka selkään Zaida oli unohtunut vain matkustelemaan.
“Meillä taitaa olla aika samantyyppiset ratsut”, Alva naurahti Zaidalle yhtäkkiä. Tyttö yllättyi hieman siitä, että blondi oli puhunut hänelle, mutta oikeastaan Zaida oli jo pidempään halunnut tutustua hallavalaiseen. Olivathan he aina samoissa valmennuksissakin.
“Jep”, Zaida hymähti yllättävän rennosti verrattuna siihen, että kyseessä oli ventovieras ihminen, “ainakin ne taitaa molemmat olla yhtä söpöjä.” Siihen mielipiteeseen Alvakin yhtyi. Paljoa kauempaa kaksikolla ei ollut aikaa jutustella turhia, sillä kello tikitti vinhaa vauhtia kohti luokan alkamisaikaa. Molemmat toivottivat kuitenkin toisilleen onnea ja sopivat vaihtavansa puhelinnumeroita luokan ja toivottavasti myös palkintojenjaon jälkeen, sillä he sopivat näyttävänsä, että kylmäverisissäkin on sisua!

Minun äidistänikö poniäiti? (460 sanaa)
Esteradan jälkeen Zaida sulki silmänsä nauttien taputuksista, mutta ratsastaessaan ulos radalta todellisuus äidin ja Tuomaksen läsnäolosta palasi kirkkaana kuin salama hänen mieleensä. Fosse katseli silmänvalkuaiset muljahdellen Hopiavuoren omia hevosia tarhaamassa hieman kauempana ja päästi sitten ilmoille kimakan hirnahduksen.
“Hieno poika”, Zaida kehui kaulalta hionnutta Fossea, joka oli suoriutunut radasta hienosti ulkoisista ärsykkeistä huolimatta. Kesken ratsukon suorituksen joku pikkupoika oli pillahtanut itkuun syystä, johon Zaida ei ollut ehtinyt keskittyä. Kuuluttajasta poni oli kerännyt energiaa ja oli ennen rataa päättänyt esitellä hieman kevätjuhlaliikkeitä, joka oli saanut yleisön nauramaan äänekkäästi. Se ei ollut yhtään helpottanut jännittyneen Fossen hallitsemista, mutta nyt rata oli ohi. Yhdelle esteelle hyppy oli tullut hieman vinoon ja Fossen takajalat olivat hipaisseet puomia, mutta Zaida ei ollut yhtään varma siitä, oliko puomi oikeasti pudonnut vai ei. Zaida päätti vielä mennä maneesin verryttelyalueelle ravailemaan Fossea eteen-alas. Viimeisiä hyppyjä ottanut, luokan loppupäässä lähtövuorossa ollut Deeann tuli heti kyselemään Zaidalta, miltä rata oli tuntunut.
“Ihan hyvä se oli, mutta omia reittivalintoja oli todellakin hankala tehdä”, Zaida summasi nopeasti ennen kuin Deeann kuulutettiin jo valmistautuvien listassa ja tytön oli aika siirtyä Nallen kanssa kentälle päin odottelemaan omaa vuoroaan. Samalla ovenavauksella Zaida lähti ulos maneesista etsimään Inkaa.

“Zaida!” äidin huuto kuului jo kaukaa ennen kuin Zaida sai tämän sekä Inkan ja Tuomaksen näköpiiriinsä. Koko konkkaronkka oli kasautunut parkkikselle, selvästi Inkan osoittamana Lehtiksen hevosautojen viereen. Zaida olisi halunnut vajota maan alle, mutta ei voinut muuta kuin hypätä alas Fossen selästä ja taluttaa uupuneen ratsunsa trailerille lepäilemään. Heti kun Zaida pääsi tarpeeksi lähelle, kaappasi äiti hänet syleilyynsä.
“Ratsastipa äidin kullannuppu upeasti!” äiti kehui ja taputti ylpeänä Fosseakin, ihan kuin ruunakin olisi ollut hänen lapsensa. Zaida hymyili vaivautuneesti ja myötäili äidin mukana, kun tältä sateli lisää kehuja.
“Onpas söpö poni”, Tuomaskin kehui ja taputti Fossea kaulalle, “Fossekos sen nimi oli?” Zaida nyökkäsi myöntäväksi vastaukseksi ja ojensi sitten ponin ohjat Inkalle väläyttäen tytölle samalla puhutaan-tästä-myöhemmin -katseen. Inka virnisti noin tippaakaan pahoittelevasti, mutta piteli kuuliaisesti Fossea, kun Zaida riisui ponilta satulan. Se oli suoriutunut pitkästä päivästä hienosti, mutta pääsisi vielä ennen kotimatkaa kevyelle kävelylle metsäpolulle, jonka Inka oli Zaidalle osoittanut.
“Sinähän olet kehittynyt ihan valtavasti”, äiti kommentoi ylpeyttä äänessään. Zaida kummasteli, mitä äiti ratsastuksesta muka tiesi. Tai sitten tämä sanoi sen vain piristääkseen Zaidaa.
“Mistä lähtien sä oot tietänyt jotain hevosista?” Zaida ihmetteli ääneen asetellessaan Fossen satulaa trailerin satulatelineeseen. Äiti virnisti siihen tyyliin, että hänellä olisi suuria uutisia kerrottavanaan.
“Inka ja Tuomas on saaneet mut ihan heppahöperöksi”, äiti paljasti. Zaida muisteli Tuomaksen olleen kiinnostunut ravihevosista, mutta ei ollut uskonut, että mies olisi voinut tartuttaa hevoskärpäsen pureman äitiinkin.
“Niinpä, sun äitis on ratsastanutkin kerran Sintillä”, Tuomas kertoi ylpeänä. Inka ja äiti hymyilivät hekin iloisina uudesta yhteisestä harrastuksestaan, mutta Zaida oli ymmällään. Hän ei ollut koskaan voinut kuvitella omaa äitiään ja hevosia yhteen, mutta oli varma, ettei siitä voinut seurata mitään hyvää.

Zaidan päiväkirja

Fosse Airlines
1.5.2020 | #fosse @mer

---

“Hyvänen aika, poni”, Zaida huokaisi, kun Fosse ei toistuvista nykäisyistä ja maiskutuksista huolimatta suostunut liikauttamaan yhtäkään kaviotaan ulos karsinasta. Heinäkasa tuntui kiinnostavan ruunaa paljon enemmän kuin pian edessä oleva estevalmennus. Zaida oli iloinen siitä, että Karo oli tarjonnut mahdollisuutta päästä vielä ennen ylihuomisia kisoja hyppäämään viimeistelyhypyt valvovan silmän alla. Onneksi myös Mer oli ilmoittautunut halukkaaksi valmennukseen, niin Zaida ei joutuisi olemaan valmennettavana aivan yksin. Kun Zaida oli todennut, ettei hänellä ollut ollenkaan rahaa maksaa valmennusta, oli Karo onneksi ehdottanut eurojen korvaamista tallitöiden tekemisellä. Tulevalle toukokuulle Zaidan kalenteri olikin sitten täynnä aamu- ja iltatalleja, mutta se oli pieni paha tasokkaasta valmennuksesta. Kaikki työ tulisi kuitenkin olemaan turhaa, jos Zaidan valmennusratsu ei suostuisi poistumaan karsinastaan. Onneksi Fosse sentään reagoi siihen, kun Zaida läpsäytti sitä pari kertaa lautasille riimunnarun päällä.
“Tulihan se lopulta”, hevosensa Dinon pesupaikalle kiinnittänyt Mer naurahti. Zaida vain pyöräytti silmiään ja kiinnitti Fossen molemmilta puolilta käytävälle. Ponilla oli onneksi ollut sadeloimi päällään ulkona, mutta ruunan kaula sen sijaan oli litimärkä sateen takia. Niinpä Zaidan ei auttanut muu kuin tarttua kumisukaan ja ruveta harjaamaan karvaansa kovaa vauhtia pudottavaa hoitoponiaan. Matkalla satulahuoneeseen hakemaan Fossen varusteita Zaidan oli kuitenkin pakko pysähtyä pesupaikan kohdalla rapsuttamassa Dinoa. Ruuna oli jo oppinut tunnistamaan Zaidan ja kerjäsi parhaillaan korvat hörössä herkkuja. Ratsunsa jaloissa suojia laittamassa kyykkinyt Mer vain nauroi, kun Dino esitteli Zaidalle parhaat koiranpentuilmeensä.
“Hevosparka, eikö sun omistaja ruoki sua tarpeeksi?” Zaida leperteli rautiaalle ja kaivoi sille taskunsa pohjalta porkkanan puolikkaan. Toisen hän säästäisi Fosselle siinä tapauksessa, että valmennus sattuisi menemään hyvin.

Zaida ja Mer olivat joutuneet varustautumaan sadetakeilla, sillä epävakaasta säästä huolimatta valmennus pidettäisiin kentällä, koska Heli piti parhaillaan maneesissa ponituntia lapsille. Fosse vaikutti hieman järkyttyneeltä Zaidan keltaisesta sadetakista ja litsis-lätsyvästä kentästä, mutta suostui kuitenkin seisomaan paikoillaan niin kauan, että kuski pääsi ponnistamaan poninsa selkään. Kevään ensimmäiset leskenlehdet olivat alkaneet kukkia Lapissakin, joten Zaidalla oli kädet täynnä työtä pitää Fosse keskittyneenä työntekoon leskenlehtien napsimisen kentän reunoilta sijaan. Tällä kertaa kirpeä kevätilma puhdisti Zaidan mieltä, eikä Inarista ja Henkasta kumpikaan ollut tallilla, jolloin Zaidan onnistui keskittyä huomattavasti paremmin Fossen ratsastamiseen verrattuna edelliseen valmennukseen. Poni ja Dino olivat hieman vieraita toisilleen, mutta onneksi Fosse sai edes jonkin verran turvaa suuresta ruunasta eikä sen tarvinnut olla kentällä aivan yksin. Tuulinen sää ja pieni tihkusade saivat Fossen erityisen pörheäksi ja se tuntuikin Karon osuvan lohkauksen mukaan olevan kuin heliumilla täytetty vappupallo.
“Kohta pääset näyttämään lentotaitojasi, kunhan lennonjohto vaan antaa luvan”, Zaida kuiskasi Fosselle, jonka korvien karvat sojottivat märkinä klimppeinä sinne tänne. Onneksi poni ei ollut mikään hienohelma eikä sitä niin haitannut vatsakarvojen kuraantuminen, vaikka Zaidalla tulisikin olemaan täysi työ satulavyön ja suojien kuuraamisessa puhtaaksi valmennuksen jälkeen.

Kun molemmat ratsukot olivat verrytelleet kaikissa askellajeissa ympyröillä taivutellen, oli aika aloittaa varsinainen hyppääminen. Fosse oli ravissa tuntunut todella epätasapainoiselta ja tempo oli ollut hankala säilyttää, kun poni olisi vain halunnut sännätä täyteen laukkaan. Niinpä laukkatyöskentelyssäkin oli ollut ongelmia, kun ruuna oli ollut täysin kuuro niin suusta kuin kyljistäkin, mutta onneksi laukan tarpeeksi pitkä ja kärsivällinen työstäminen ympyrällä Karon vinkkien avulla olivat saaneet lentävän lihapullan rauhoittumaan edes hieman.
“Ensimmäisenä tullaan näitä kolmea estettä tässä ympyrällä”, Karo selitti. Kentän toiseen päätyyn rakennetut esteet olivat aluksi suuria ristikoita. “Tärkeää on säilyttää kaarteista huolimatta sama tasainen tempo läpi ympyrän ja muistaa suoristaa hevonen ennen hyppyä. Varsinkin Fosse kieltää herkästi isommilla esteillä, jos se joutuu hyppäämään kovin vinosti.” Kyseinen seikka Zaidalle oli toki lukemattomien huonojen uusintateiden ja kieltojen jälkeen jo vuosien varrella valjennutkin. He saivat Fossen kanssa lähteä tehtävälle ensimmäisinä ja poni ampaisikin laukkaan kuin tykin suusta. Zaida yritti parhaansa mukaan istua tiiviisti satulaan ja myödätä kevyesti lukemattomien puolipidätteiden välissä saadakseen vauhdin hiljenemään sen verran, että ratsukko ei vain rymistelisi esteistä läpi. Onneksi hieman raskaampi pohjakin hidasti Fossen menoa.
“Katse ylös! Näytä sille jo ajoissa, mihin olette menossa!” Karo huusi kentän toisesta päädystä ympyrällä Dinon kanssa kävelevän Mer’in vierestä. Zaida huokaisi, kun hänelle jouduttiin huomauttamaan samasta virheestä jo ties kuinka monennen kerran, mutta nosti päättäväisesti leukansa pystyyn ja käänsi Fossen ympyrälle kohti ensimmäistä ristikkoa. Pienillä esteillä suoristus ristikoiden välillä oli helppoa ja tehtävä sujuikin molempiin suuntiin melko vaivattomasti. Vasta, kun Karo korotti esteet 80cm ratakorkeuden mukaisiksi pystyiksi, joutui Zaida keskittymään toden teolla.
“Pidät vaan pohkeet kiinni ja ponin kaulan suorana ennen jokaista estettä, niin hyvin se menee”, Karo kannusti epävarmaksi muuttunutta Zaidaa. Tämä oli hänen ja Fossen suurin ongelma, joten tyttö oli päättänyt myös päättäväisesti ratkaista sen. “Ajatus esteen yli, mutta älä hyppää ennen hevosta, jos se päättääkin kieltää.” Zaida nyökkäsi sen merkiksi, että oli kuullut ohjeet ja kannusti sitten Fossen laukkaan. Ruunan vauhti oli tasoittunut hieman valmennuksen edetessä, mutta Zaida ei silti joutunut ajamaan ratsuaan eteen. Ensimmäinen este oli helpoin, sillä sille sai tehtyä pisimmän lähestymisen. Niinpä hyppy onnistui hyvin ja Zaida muisti jo hypyn aikana kääntää katseensa kohti seuraavaa estettä. Vauhti kuitenkin hiipui toiselle pystylle ja Zaida joutui vielä viime hetkellä muistuttamaan poniaan hyppäämisestä, jolloin hyppy lähti enemmänkin ylös kuin eteenpäin ja Zaidan tasapaino horjui niin, että häneltä lähti jalustimet jalasta. Niinpä aikaa suoristamiseen ennen viimeistä estettä ei ollut, jolloin Fosse pääsi livahtamaan sen ohi ja Zaida valahti ruunan kaulalle.
“Pysy kyydissä!” Karo huusi kentän toiselta puolelta, mutta Zaidalla ei ollut enää mitään mahdollisuuksia kammeta itseään takaisin satulaan, jolloin ainoa vaihtoehto oli pudottautua jaloilleen maahan. Sentään hän ei ollut tippunut naama edellä kuraiselle kentälle.
“Sehän oli hallittu pudotus”, Karo naurahti harppoessaan Zaidan luokse. “Ei tainnut sattua? Sitten vaan uudestaan, mutta säilytä tällä kertaa tempo.”

Toisin kuin yleensä, tippuminen paransi Zaidan ratsastusta sen sijaan, että hän olisi muuttunut epävarmemmaksi. Sen sai huomata Fossekin, joka toisella kierroksella ylitti lennokkaasti kaikki esteet ilman sen suurempia mutinoita. Toiseen suuntaan tehtävän vaikeudet olivat Zaidalla jo tiedossa, jolloin hän osasi varautua paremmin mahdolliseen kieltoon. Niinpä hän seuraavan kiellon sattuessa pysy kyydissä ja tehtävä pääsi jatkumaan paljon nopeammin.
“Hienoa työtä molemmilta!” Karo kehui, kun hän ratsukoiden kävellessä kokosi toista tehtävää, “seuraavaksi harjoitellaan laukanvaihtoja kiemurauralla.” Zaida huokaisi pienesti, sillä laukanvaihdot eivät nekään olleet hänen ja Fossen vahvinta osaamista. Poni vaihtoi jos vaihtoi, ja useimmiten vain etujalat, jolloin se jäi ristilaukalle ja tilanne oli korjattava ravin kautta joka tapauksessa. Hyppyjen onnistumisesta Zaida oli tällä tehtävällä sen sijaan varmempi, sillä aikaa suoristamiseen jäi enemmän. Se oli myös totta, sillä vaikka esteet olivat jo ratakorkeudessa, tuntuivat hypyt helpoilta.
“Johtava ohjasote ja paino sille jalalle, jolle haluat laukan vaihtaa”, Karo muistutti, kun ensimmäinen vaihto ei onnistunut. Zaida siirsi Fossen raviin ja nosti myötälaukan suunnaten ratsunsa samalla seuraavalle esteelle. Tällä kertaa hän oli tarkempi ja laukka vaihtui helposti. Toiseenkin suuntaan tehtävä onnistui hyvin, vaikka pari kertaa Fosse jäikin ristilaukalle. Valmennuksen lopussa Fosse oli Karon mielestä niin hyvin Zaidan avuilla, että he saivat Mer’in ja Dinon tavoin hypätä pitkällä sivulla pari kertaa hieman isomman okserin. Fossellakin tuntui riittävän pomppufiilistä, sillä se ylitti kevyesti 90cm okserit ja heilautti vielä takajalkansa korkealle ilmaan.
“Metri alkaa olla jo aika maksimikorkeus Fosselle, mutta voitte te mun puolesta tulla tuon esteen vielä 10 senttiä korkeampana”, Karo analysoi. Jos Zaida siis vain halusi. Ja tottakai hän halusi, Fossen kanssa heillä ei ollut rajoja eikä rimakammosta ollut tietoakaan. Niinpä, kun lähtölupa oli lennonjohdon puolesta annettu, kiihdytti Fosse Airlines täyteen vauhteen ja nousi siivilleen okserin yllä.

Zaidan päiväkirja

---

Tallituvan ovi narahti kotoisasti, kun Zaida astui sisään. Tyttö vilkaisi ympärilleen ja luuli aluksi, että oli sattunut olemaan sen verran onnekas, että tallitupa oli tyhjä, mutta pieni ähkäisy sai Zaidan huomaamaan, että Inari kyyristeli kaapillaan huoneen toisella laidalla. Danan hoitaja yritti selvästi etsiä jotakin, eikä tytön kaappi tainnut juuri olla Zaidan omaa kaappia siistimpi, jolloin tavaroiden löytäminen sieltä ei ollut mikään itsestäänselvyys. Zaidaa ei olisi enää ollenkaan huvittanut mennä peremmälle tupaan, koska Inarin ajatteleminenkin sai tytön muistamaan sen, mitä oli käynyt viime viikolla Tunturikonissa. Ei sinänsä ollut Inarin vika, että tämäkin oli ihastunut Henkkaan, mutta Zaida oli päättänyt, että olisi kaikille parempi, että hän välttelisi kumpaakin, jotta Inari ja Henkka saisivat olla rauhassa. Hiljaa huokaisten Zaida kuitenkin astui kynnyksen yli ja kyykistyi avaamaan oman kaappinsa oven, sillä hän tarvitsisi sieltä kannukset hetken päästä alkavaa kouluvalmennusta varten.
”Moi”, Inari huikkasi etsintöjensä lomassa. Zaida yllättyi ystävällisyydestä tytön äänessä ja hänelle kohdistetusta iloisesta hymystä.
”Moi”, Zaida mumisi yrittäen keskittyä siihen, ettei juoksisi pois. Vaikka ulkona oli vain pari astetta plussaa, hikoili Zaida paksun puseronsa alla. Hän halusi pois tukalasta tilanteesta niin pian kuin mahdollista. Näin pitkään hän ei kertaakaan kuluneen viikon aikana ollut ollut Inarin kanssa samassa tilassa.
”Tiedostatko sä itse, että oot käyttäytynyt tosi oudosti viime aikoina?” Inari kysyi yhtäkkiä, mikä ei yhtään helpottanut Zaidan tukalaa oloa, ”sillon kisapäivänäkin sä vaan lähdit pois.”
”No joo”, Zaida aloitti. Inari yritti hakea katsekontaktia, mutta Zaida käänsi päänsä pois. ”Mä tarvitsin sillon vähän omaa tilaa.”
”Onko sulla kotona kaikki hyvin? Sä voit aina puhuu mulle, jos haluut”, Inari tarjoutui. Zaida ei voinut kaikesta huolimatta olla ilahtumatta siitä, miten läheiset hänestä ja Inarista oli alkuvuodesta tullut ja että tämä vilpittömästi halusi olla avuksi.
”On”, Zaida vastasi nopeasti. Oli se ainakin osittain totta, vaikka isä olikin juuri irtisanottu nykyisestä työpaikastaan ja Zaida odotti kauhulla sitä päivää, kun isä olisi sammunut sohvalle hänen tullessaan koulusta, ”mulla on vaan ollut… koulustressiä.” Zaida yllättyi itsekin siitä, miten hyvä hän oli valehtelemaan. Inarille selitys kuitenkin näytti kelpaavan ja hän halasi Zaidaa. Se tuntui niin hyvältä lohdutukselta, että Zaida ei voinut olla miettimättä, miksi juuri Inarin oli ollut pakko mennä ihastumaan Henkkaan. Mutta milloin Zaidalla muka olisi ollut onnea?

Inarin kohtaaminen tallituvassa ehkä auttoi Zaidaa taas käyttäytymään hieman normaalimmin tytön seurassa, mutta valmennuksesta sen sijaan ei tullut yhtään mitään. Zaidan päässä pyöri niin paljon ajatuksia, ettei tyttö muistanut keskittyä ratsastukseen sitten ollenkaan. Hän ei juurikaan ollut kuullut Karon selityksiä alkukäyntien aikana, mutta valmennuksessa pyörittiin sen verran paljon ympyröillä, että Zaida oletti niiden olevan tunnin aihe. Sentään mukana oli vain oman tallin väkeä, joten Zaidan ei tarvinnut niin paljoa välittää siitä, nolaisiko hän itsensä muiden edessä. Tessan ja tämän hoitsun Poppiksen menoa Zaida ei pahemmin ollut aikaisemmin seurannut, mutta hänen oli pakko myöntää, että punapää ratsasti uljaalla mustallaan älyttömän hyvin. Poppis vastasi apuihin pehmeästi ja näytti selvästi nauttivan olostaan Tessan alla. Zaidalle oli jo tullut tavaksi käydä aina Inarin kanssa samoissa valmennuksissa, eikä tämä kerta ollut ollut poikkeus. Kukapa nyt huippuopetuksesta kotitallilla muka olisi kieltäytynyt. Dana vaikutti tapansa mukaan tahmealta, vaikka se välillä kuulostelikin epäileväisesti maneesin kattoa kolisuttavaa tuulta. Deeannin ratsastama Nalle sen sijaan oli kuin jännittynyt viulunkieli, sillä poniparka ei millään tuntunut käsittävän, että katolle ei ollut hypännyt sapelihammastiikeri vaan tuuli aiheutti kolisevan äänen maneesin ylle. Dee istui tiiviisti ratsunsa satulaan ja onnistuikin hallitsemaan Nallen paremmin kuin Zaida olisi koskaan osannut, vaikka tumma tyttö saikin olla varuillaan, ettei tämän ratsu hetkenä minä hyvänsä singahtaisi taivaan tuuliin. Zaida joitui kuitenkin keskittämään huomionsa takaisin allaan löntystelevään Fosseen, kun hän kuuli Karon huutavan nimeään.
”Zaida! Keskity!” Karoliina huusi ja käsiään heilutellen yritti tehostaan ohjeen vaikutusta, ”Fosse siirtyy ihan kohta käyntiin, jos et nyt anna sille pohkeita. Kun käännät sen ympyrälle, muista ulko-ohjan tuki. Kyynärpäät kylkiin ja ranteet pystyyn.” Zaida veti syvään henkeä ja yritti parhaansa mukaan kohdistaa viimeiset keskittymisensä rippeet uneliaaseen Fosseen, jota raippa eikä kannukset eivät tuntuneet kiinnostavan pätkän vertaa. Ruunan uneliaisuus tarttui väistämättä Zaidaankin, sillä hän oli viettänyt edellisenkin yönsä skenaarioita Inarista ja Henkasta päässään pyöritellen. Ympyrä muistutti Zaidan puutteellisen ohjastuntuman vuoksi enemmän kananmunaa kuin ympyrää, mutta Zaida yritti korvata huonon tien hyvällä istunnalla. Seinien oli pakko olla magneettisia, sillä Zaida ei vain voinut ymmärtää, miten kädet aina tuntuivat valuvan sivulle.
”Vielä yksi ympyrä!” Karo huusi maneesin keskeltä. Zaida sulki hetkeksi silmänsä, mutta päässä ajatukset pyörivät ympyrää sellaisella vauhdilla, ettei tyttö onnistunut ajattelemaan ympyröitä enää ollenkaan.

Zaidan päiväkirja

---

Näpertäessään aamuvarhaisella lettejä Fossen harjaan oli Zaida enemmän kuin iloinen siitä, että toinen osakilpailu järjestettäisiin kotitallilla. Hevoset eivät väsyisi matkasta ja pääsisivät luokkien välissä omiin karsinoihinsa, joka saattaisi taata paremmat suoritukset. Eilen Zaida oli auttanut kouluaitojen kokoamisessa ja kukka-asetelmien kantamisessa sinne tänne niin kauan että Riri oli ollut niiden sijaintiin tarpeeksi tyytyväinen, ettei aikaa ponin letittämiseen edellisenä iltana ollutkaan jäänyt ollenkaan. Onneksi Ellen oli lupautunut auttamaan letityksessä, eikä Zaida voinut olla kadehtimatta tytön sorminäppäryyttä, sellaisella tahdilla tämä väkersi napakoita sykeröitä Fossen karkeaan, paksuun harjaan, joka ei todellakaan ollut se helpoin letitettävä. Ellen ei itse kilpaillut Tie Tähtiin -kokonaisuudessa, mutta tämä oli lupautunut auttelemaan kotikisojen järjestämisessä. Fosse nuokkui kerrankin uneliaana paikallaan tallin käytävällä, mutta säpsähti, kun Riri saapasteli vauhdilla sisään tallin ovesta hieman äänekkäämmin kuin oli ehkä ollut tarkoitus. Tallinomistaja näytti suoraan sanottuna oudolta laittautuneena, mutta hän oli sanonut, että tällaisten kisojen emännöimistä varten sopikin hieman meikata. Hiuslakkaa Riri sen sijaan ei ollut vaivautunut käyttämään, vaan punaiset kiharat hulmusivat yhtä villeinä kuin yleensäkin, kun nainen pysähtyi liiraten keskelle tallikäytävää.
“Mites täällä sujuu? Onko kaikkien toimihenkilötehtävät nyt selvät?” Riri tiedusteli varmaankin kolmannen kerran vartin sisällä. Oli kuitenkin ihan ymmärrettävää, että punapää oli stressaantunut, joten kaikki vastasivat kuuliaisesti myöntävästi kuten edellisilläkin kerroilla. Sitten naisen puhelin soi ja tämä vetäytyi tallitupaan saadakseen puhua rauhassa.

Ellen oli juuri viimeistelemässä viimeistä sykeröä, joten Zaida päätti jo alkaa harjaamaan ponia. Talliloimen alta paljastui silminnähden puhdas poni, mutta todellisuudessa Fosse oli likainen kuin mikä, joka paljastui Zaidalle, kun pölyharja pölläytti kuivunutta mutaa hänen silmilleen.
“Etkös säkin ollut ratahenkilökunnassa?” Zaidan muistin mukaan liputtajaksi ilmoittautunut Ellen tiedusteli. Zaidan suu oli täynnä hiekkaa, joten hän tyytyi nyökkäämään myöntäväksi vastaukseksi. Tyttö oli lupautunut esteradalle nostelemaan puomeja oman suorituksensa ulkopuolella. Ohi pullo showshineä kädessään kävellyt Inari taisi kuulla keskustelun, sillä hän pysähtyi juttelemaan.
“Mä oon kanttiinissa”, Inari naurahti, “saa nähdä, maltanko ite olla syömättä niitä kaikkia herkkuja.” Zaida pystyi kuvittelemaan Inarin katselemassa surullisena kaikkia tallilaisten talkoilla leipomia herkkuja surullisena, koska niitä ei ollut tarkoitettu hänelle vaan myytäviksi.
“Kukas muu siellä kanttiinissa oli?” Ellen tiedusteli ja taputti samalla Fossea, joka oli kerrankin käyttäytynyt siististi koko letityksen ajan. Zaida hymyili tytölle kiitokseksi suuresta avusta.
“Henkka”, Inari sanoi, joka sai Zaidan jännittymään hetkessä. Hänen oli pakko myöntää, että oli enemmän kuin pahasti ihastunut pojan tummiin silmiin ja humoristiseen luonteeseen. Samusta Zaida ei ollut enää ollut kiinnostunut sen jälkeen, kun oli nähnyt pojan röökillä koulun nurkalla. Onneksi tukala tilanne oli pian ohi, kun Inari jatkoi matkaansa Danan luo ja Zaida rupesi varustamaan Fossea.


Kevyt, ratsastajat yllättänyt sadekuuro kasteli Zaidan hetkessä läpimäräksi, kun hän talutti Fossen takaisin talliin ja pyöräytti sen pesukarsinaan. Zaidan kylkeä jomotti ja hiekkaiset ratsastushousut hiersivät, mutta hän kehui silti poniaan porkkananpalalla ja kylmäsi asianmukaisesti ruunan jalat rankan päivän jäljiltä. Lettejä Zaida ei vielä jaksanut purkaa, joten hän jätti Fossen kuivatusloimi päällään karsinaan ja päätti avata sykeröt sitten myöhemmin. Nyt hän kävisi haukkaamassa jotain kanttiinissa ja lähtisi sitten suorittamaan toimihenkilötehtäväänsä. Tunturikonin tunnelma tuntui aina kisojen aikana erityisen kodikkaalta, kun ikkunasta näkyi radalla olevan ratsukon suoritus ja taputukset kuuluivat lasin läpi vain vaimeina. Paikalla ei juuri sillä hetkellä ollut ollenkaan asiakkaita, mutta Inari seisoi silti kärsivällisesti tiskin takana. Zaida nappasi yhdeltä tarjottimelta mokkapalan ja haukkasi saman tien mehevää, suklaista herkkua.
“Lohdutuspalkinto”, Zaida hymähti suu täynnä mokkapalaa, vaikka hän ei saanutkan ääntänsä kuulostamaan kovin iloiselta. Inarikin huomasi sen.
“Sun naama on ihan punainen”, tyttö totesi myötätuntoa äänessään, “mitä kävi?” Inari oli ratsastanut esteluokassa ennen Zaidaa, joten hän oli ehtinyt jo poistua maneesista ennen tytön ja Fossen suoritusta.
“Mä tipuin”, Zaida huokaisi ja hieraisi kylkeään, johon sattui edelleen. Nyt Inarikin huomasi tytön hiekasta tahriintuneet kisahousut.
“Eikä! Hylättiinkö teidät?” Inari kysyi harmissaan ja vilkaisi samalla radalle, jossa joku puoliverinen oli juuri kieltänyt sarjan B-osalle.
“Ei”, Zaidan onnistui kääntää suunsa virneeseen, “mä tipuin vasta maalilinjan jälkeen.” Inari ei voinut olla nauramatta Zaidan tuurille, joka oli kerrankin ollut hyvä.
“Missä Henkka muuten on?” Zaida kysyi hieman jännittyneenä, ja Inari kertoi pojan lähteneen juuri hetki sitten hakemaan lisää muovimukeja loppuneiden tilalle.
“Eikö se sustakin oo ihana?” Inari huokaisi yhtäkkiä Zaidan mielestä aivan liian huolettomasti.
“Ai Henkkako?” Zaida yritti pitää äänensä huolettomana kysymyksen esittäessään, “onhan se kiva.”
“Osaatko pitää salaisuuden?” Inari kysyi sen näköisenä, että jos kyseessä olisi ollut sarjakuva, olisi hänen silmilleen voinut piirtää sydämen kuvat. Zaida alkoi aavistella pahinta.
“No?” tyttö kysyi ja hengitti syvään, ettei hänen äänensä olisi värissyt. Inari katseli onneksi jonnekin aivan muualle. Osasihan Zaida salaisuuden pitää, mutta hän ei ollut varma, halusiko tietää, mitä Inarilla oli mielessään.
“Mä oon ihastunut Henkkaan”, Inari paljasti, ja samalla hetkellä Zaidan romahti sisältäpäin, vaikka hän oli jo arvannut, mitä Inari aikoi sanoa. Hän ei halunnut kuulla enempää. Tottakai hän tiesi, että kaikki pitivät ystävällisestä Henkasta, mutta Inarista ja pojasta hän ei olisi koskaan aikaisemmin kuvitellut mitään muuta kuin ystävyksiä. Kun Zaida nyt mietti asiaa, tuntuivat Inari ja Henkka niin toisilleen luoduilta, että hän ei voinut enää millään olla normaalisti samassa huoneessa Inarin kanssa. Miksi tyttö oli päättänyt kertoa salaisuutensa juuri Zaidalle? Mistä lähtien he olivat olleet niin hyviä kaveruksia? Zaida kiitteli tönkösti mokkapalasta ja kertoi, että hänenkin mielestään Inarista ja Henkasta tulisi hyvä pari, mutta sitten hänen oli pakko juosta pois kahvilasta. Päästyään maneesin kulmalle hän antoi kyyneleiden tulla.

Zaidan päiväkirja

---

8.4.2020

Kouluvalmennus Auburnissa
Kouluvalmennukseen osallistumista Zaida oli pitänyt huonona ajatuksena, sillä hän ja Fosse eivät todellakaan loistaneet valkoisten aitojen sisällä ja olisi myös ollut huomattavasti turvallisempaa muille ratsukoille, jos he olisivat ratsunsa kanssa vain tyytyneet treenaamaan kotona. Riri ja Inari olivat kuitenkin suostutelleet Zaidaa niin pitkään, että tämä oli lopulta suostunut, mutta sellaisessa paikassa kuin Auburn ei todellakaan ollut varaa törttöillä millään puskaponilla. Koko paikka oli täynnä kultaa ja kimallusta, eikä tallista löytynyt muita kuin upeita puoliverisiä, jotka loistivat lajissa kuin lajissa. Kenttäkin tuntui valtavalta, kaksi kertaa isommalta kuin Lehtovaaran kenttä.
“Maneesissa on kuulemma kattokruunukin”, oli Inari kuiskannut vaivihkaa, kun he olivat taluttaneet ratsunsa kentän portista sisään. Zaida oli tyytyväinen, että valmennus järjestettäisiin kentällä, sillä maneesiin ei haisevia maalaisponeja olisi varmaan edes huolittu. Onneksi valmentaja sentään vaikutti mukavalta, ei yhtään niin snobilta kuin Zaida oli luullut. Tämä hymyili ystävällisesti, kun Zaida ratsasti vapain ohjin käynnissä naisen ohi. Alkukäyntien aikana oli hyvin aikaa tarkkailla valmennuksen muita ratsukoita, joista yksi oli onneksi Inari ja Dana. Zaidasta tuntui että he olivat tytön kanssa aina samoissa valmennuksissa, mutta se oli vain mukavaa, ettei tarvinnut olla yksin vieraan valmentajan arvioitavana. Kaksi selvästi saappaansa huolella kiillottanutta ratsastajaa kiersivät uraa suurilla puoliverisillä, jotka tuntuivat pitkine jalkoineen valtavilta pienen Fossen rinnalla. Mukana oli onneksi myös Hallavan estevalmennuksista tuttu blondi suomenhevosensa, jonka nimeksi Inari oli tiennyt Hauska, kanssa. Nimi kyllä sopi hevoselle kuin nenä päähän, sillä nytkin sen harja sojotti hullunkurisesti joka suuntaan. Fossen pärskähdys havahdutti Zaidan ajatuksistaan. Poni heilutti päätään kuin sanoakseen, että kyllä senkin harja osasi sojottaa hassusti.
“Joo, tottakai sä oot paras”, Zaida naurahti ja taputti poniaan, “yritäpä nyt sitten käyttäytyä.”

Ratsukot saivat tehdä alkuverryttelyt itsenäisesti, mitä Zaida piti hyvänä asiana, sillä Fosse vaati paljon tekemistä alkuverryttelyissä riippumatta siitä, millä tuulella se oli. Tänään ruuna tuntui tuulisesta säästä huolimatta tahmealta, joten Zaida kiitti onneaan, että oli ottanut kannukset mukaan. Käynnissä Zaida taivutteli sitä paljon ensin ympyröillä ja sitten volteilla. Fosse pureskeli kuolainta ja yritti vastustella tuntumaa, mutta Zaida antoi sille lisää pohkeita eikä välittänyt niskuroinnista. Hän teki myös loivia pohkeenväistöjä, jotka Fosse suoritti yllättävän helposti. Poni oli yleensä hankala pitää suorana väistöissä, mutta tällä kertaa se tuntui kerrankin helpolta. Ravissa Zaida käytti hyväkseen paljon siirtymisiä askeleessa. Laukannostot ympyröillä hän otti mukaan nopeasti, mikä auttoi saamaan Fossen jo niin innokkaaksi, että sitä sai vähän pidelläkin.
“No niin, jos hevoset tuntuvat nyt lämmenneiltä, voimme aloittaa varsinaisen valmennuksen”, Heidi Näyhöksi itsensä esitellyt brunette kertoi ja selitti, että oli suunnitellut tehtäviksi osia ensi viikolla ratsastettavasta kouluradasta. Lopuksi jokainen saisi ratsastaa kouluradan kerran läpi, jonka jälkeen Heidi kommentoisi radat tuomarin näkökulmasta.
“Tästä ei tuu helppoa”, Zaidan vierestä Danan voltille kääntänyt Inari sihahti hampaidensa välistä. Zaida väläytti tytölle myötätuntoisen katseen, vaikka vuonistamma ratsastajineen olikin suoriutunut viime osakilpailussa häntä ja Fossea paremmin.

Valmennus aloitettiin peruutusharjoituksilla, joista oli paljon hyötyä Fosselle, jonka erikoisosaamiseen peruutukset eivät oikein kuuluneet. Poni peruutti lähes poikkeuksetta vinoon, vaikka Zaida kuinka yritti pitää pohkeet kiinni ja istua suorassa.
“Muista tarkistaa myös ohjat saman pituisiksi”, Heidi neuvoi, “nyt sen kaula on mutkalla, jolloin se herkemmin myös peruuttaa vinoon.”  Vinkistä toden totta oli apua, sillä Zaida ei aikaisemmin ollut edes tajunnut kiinnittää huomiota kaulaan. Valmennuksen aikan Zaida oppi pitämään Heidin rennosta, mutta jämäkästä opetustyylistä. Nainen käytti paljon vertauskuvia valmennuksessaan ja antoi myös ratsastajille mahdollisuuden miettiä, miksi jokin liike ei sujunut. Keskiravit ja -laukatk sujuivat Heidin mukaan hyvin, vaikka Zaidan mielestä askel jäi aina liian tikittäväksi ja lyhyeksi.
“Et sä voi ponisi rakenteelle mitään, toi on hyvin sen liikkeille”, Heidi kannusti, kun Zaida tuskasteli lennokkaiden, rentojen askelien kanssa. Fosse oli alkuvaikeuksien jälkeen käyttäytynyt yllättävän hienosti ja se oli pukittanut vain kerran laukannostossa. Niinpä Zaida ratsasti omalle harjoitusradalleen varsin rennoin mielin, vaikka ahdistuikin hieman katsomoon ilmestyneestä vieraasta ratsastajaporukasta. He puhuivat kovaan äänen ja vaikka Zaidan ei onnistunutkaan täysin erottaa sanoja, hän pahoin pelkäsi, että porukka kommentoi häntä ja Fossea. Niinpä Zaida yritti ratsastaa mahdollisimman siististi, mutta haave tyssäsi jo alkutervehdykseen, kun Fosse ei suostunut seisomaan paikoillaan. Tyttö yritti rentoutua ponin selässä ja myödätä hieman ohjista, joka auttoikin korjaamaan tilanteen, mutta kouluradalla ei kyseisestä pydähdyksestä olisi ropissut kauheasti pisteitä. Radan alku sujui hyvin, mutta volteilla Fosse kiemurteli ja laukkaa se ei olisi halunnut nostaa ollenkaan ja kun se sen lopulta teki, tulivat bonuksena mojovat pukit. Zaida tunsi hikipisaroiden kihoavan otsalle, kun hän yritti ratsastaa keskiravin niin rennoksi kuin jännittyneellä ponilla saattoi, mutta lopputervehdykseen Fosse sentään rauhoittui ja malttoi seistä paikallaan. Vaikka Heidi kehuikin Zaidaa päättäväiseksi ja Inarikin kannusti valmennuksen menneen hyvin, ei Auburnista jäänyt tytölle käteen kuin kaksinkertaiseksi paisunut jännitys varsinaisen kouluradan onnistumisesta.

10.4.2020

Estevalmennus Hallavassa
Ilta alkoi jo hämärtyä, kun kaikki hevoset oli viimein lastattu autoon ja matka takaisin kotia kohti saattoi alkaa. Zaidaa ei väsyttänyt vieläkään lähes ollenkaan, mutta ehkä tyttö oli jo tottunut pitkiin päiviin autossa. Onneksi seura oli matkoilla aina yhtä mukavaa ja juttua riitti erityisesti paluumatkoilla, kun kaikki puhuivat toistensa suuhun valmennuksen onnistumisesta. Zaida oli kiilannut itsensä Mer’in viereen, sillä innokkaana harrastelijavalokuvaajana tämä oli innostunut kuvaamaan kamerallaan muiden valmennuksia. Poika oli aluksi vaikuttanut Zaidasta hieman vaikeasti lähestyttävältä, mutta he olivat Mer’in kanssa löytäneet nopeasti yhteisen sävelen. Pojan hevoseen Dinoon Zaida oli tykästynyt vähintäänkin yhtä paljon, mutta ruuna ei tuntunut panevan pahakseen ylimääräistä rapsuttelijaa.
“Näytä mullekin!” Zaidaa vastapäätä istunut Inari kärkkyi ja kurotteli katseellaan kameran näyttöä. Ensimmäiseksi kameran rullasta löytyi kuvia Deestä, joka oli ollut eri valmennusryhmässä kuin Zaida ja Inari, vaikka he kilpailivat kaikki samalla tasolla. Tyttö ratsasti hoitoponillaan Nallella ilmiömäisen hyvin, se Zaidan oli pakko myöntää. Vaikka osa hypyistä oli nähtävästi lähtenyt hieman kaukaa, pysyi Dee silti hyvin Nallen liikkeissä mukana, eivätkä hänen jalkansa ikinä valuneet taakse kuten Zaidalla.
“Hyi mun istunta!” Inari kauhisteli heti nähtyään yhdenkin kuvan itsestään ja Danasta. Zaida pyöräytti silmiään turhautuneena.
“Älä nyt! Sä istut just hienosti”, Zaida kannusti ja huomasi tosiaankin, että Inarin kädet pysyivät paljon paremmin paikallaan kuin hänen. Inari näytti vieläkin ärsyyntyneeltä, mutta Zaida tiesi, että kehut olivat varmasti lämmittäneet tytön mieltä.

“No, tosta alkaa sun kuvat”, Mer näytti ja ojensi kameran Zaidalle. Ensimmäisessä kuvassa Fosse yritti selvittää jalkojaan innarilla ja seuraavassa se oli ponnistamassa aivan liian kaukaa matalalle verryttelypystylle.
“Toi jumppasarja oli meille ihan sika vaikee, Fosse ei yhtään tajunnut sitä enkä mä saanut sitä tuettua ollenkaan”, Zaida harmitteli muistellen, kuinka he olivat saaneet hypätä lämmittelytehtävän monen monituista kertaa uudelleen, ennen kuin hän oli edes saanut ratsunsa pysymään laukassa koko sarjan ajan. Seuraavassa kuvassa hiekka pöllysi, kun Zaida yritti saada Fossen kääntymään ketterästi diagonaalilla olleelle pystylle.
“Mutta toi tehtävä teillä meni tosi hyvin”, muiden valmennuksia ennen omaansa katsomassa ollut Rosa huomautti Zaidan vierestä. Se oli kyllä totta, Fossen pienestä koosta oli se etu, että se kääntyi kuin pennin päällä. Siitä ominaisuudesta olisi hyötyä uusinnassa, oli valmennuksen pitänyt ystävällinen Inka Lehtimäkikin huomauttanut.
“Se valmentaja oli kyllä tosi kiva, tykkäsin siitä enemmän kuin Alana Gwylnistä”, Zaida totesi kääntäen sitten katseensa seuraavaan kuvaan, jossa Fosse hyppäsi pyöreän, ilmavan hypyn pystylle. Jotkin hypyt olivat sentään onnistuneet yllättävän hyvin.
“Niinpä”, Inari myötäili, “se puhui paremmin suomeakin!” Zaida ei voinut olla nauramatta, sillä hän tajusi täsmälleen, mitä Inari tarkoitti. Valmennuksen tehtävätkin olivat olleet kivoja, eikä Fosse ollut kieltänyt kuin kerran, kun he olivat tulleet liian vinoon. Juuri siitä Mer oli onneksi saanut myös kuvan, jossa ratsukkoa hädin tuskin näkyi pölypilven takaa.
“Sä apinoit kyllä hienosti siellä kyydissä”, Dee uskaltautui huomauttamaan. Zaida piti hiljaisesta tytöstä, sillä tämä oli oikeasti yllättävän hauskaa seuraa. Oli totta, että Zaida oli ollut vähällä pudota, kun Fosse oli kääntynyt kuin rodeossa jatkaakseen täyttä laukkaa vastakkaiseen suuntaan ratsastaja kaulallaan roikkuen. Onneksi Zaidan oli onnistunut loppujen lopuksi pysäyttää poni, vaikka Inari olikin harmitellut, ettei kakkua ollut saatu. Kokonaisuudessaan valmennuksen olisi siis voinut sanoa onnistuneen yllättävän hyvin!

14.4.2020

Estevalmennus Auburnissa
Zaida ei tiennyt, mikä oli saanut hänet lähtemään Auburniin edelliskerran nöyryytyksen jälkeen, mutta ehkä estevalmennukseen oli ollut matalampi kynnys ilmoittautua. Kun Inari sitten oli vielä kertonut valmennuksen aiheena olevan täydellisen uusinnan ratsastaminen, oli Zaida ollut valmis lähtemään vaikka heti, olihan Fosse uusinnoissa sille päälle sattuessaan kuin unelma; se kääntyi ketterästi ja vauhtia riitti vaikka muille jakaa. Joten täällä he nyt taas olivat, samaisella kentällä kuin viimeksi, verryttelemässä itsenäisesti valmennusta varten. Itse valmennus pidettäisiin maneesissa, joka oli valtava kuin Mount Everest, mutta Rosa oli tiennyt kertoa, että rakennuksen sisältä löytyi itse asiassa kaksi sisäareenaa, joilla oli oma nimetkin. Ne olivat kuulemma liittyneet jotenkin puihin, mutta tarkemmin ei Rosa asiaa ollut muistanut. Siihen Zaidalla ei kuitenkaan ollut aikaa keskittyä, sillä Fosse oli käynyt kierroksilla jo alkukäynneissä, joten ravissa se tuntui vähintäänkin tikittävältä aikapommilta. Zaida yritti parhaansa mukaan saada poniaan rentoutumaan rauhallisella kevennyksellä ja suurilla volteilla, mutta sai kiittää onneaan siitä, ettei Fosse ollut ollut samanlaisella tuulella kouluvalmennuksen aikana. Zaida päätti siirtää ratsunsa hetkeksi käyntiin ennen ensimmäisiä laukkapätkiä, jolloin hän ehti nopeasti vilkaista muiden ratsukoiden tekemisiä. Deeann-paran nenä oli vuotanut verta koko aamun, mutta nyt vuoto näytti onneksi lakanneen ja tyttö pystyi keskittymään täydellisesti Nalleen, joka näytti hoitajansa alla rennolta ja tyytyväiseltä. Inari yritti parhaansa mukaan saada Danaa liikkumaan eteenpäin, mutta tamma osoitti ratsastajalleen selkeästi, ettei sitä juuri nyt huvittanut liikkua mihinkään suuntaan. Valmennuksen neljäs ja samalla myös viimeinen osallistuja oli kaunis brunette suloisen voikon suomenhevostamman selässä. Kyseinen ratsukko ei sekään tainnut olla Auburnista kotoisin, mutta sitä Zaida piti vain hyvänä asiana.

Kun Zaida ratsasti Deen ja Nallen perässä maneesiin, kiinnittyi hänen huomionsa ensin valtavaan kattokruunuun, mutta heti seuraavaksi huomasivat tytön silmän maneesin keskellä puomeja nostelevan valmentajan, joka heti esitteli itsensä reippaasti Lauri Merikannoksi.
“Huh, miten hyvännäköinen”, Zaida huokaisi takanaan ratsastaneelle Inarille ja kääntyi satulassa nähdäkseen tytön ilmeestä, mitä tämä Merikannosta ajatteli.
“Zaida, se on yli 30-vuotias”, Inari kiusoitteli naurahtaen. Tämä oli selvästi tehnyt enemmän taustatutkimusta kuin Zaida oli kuvitellut, mutta tytön omasta mielestä valmentaja ei todellakaan näyttänyt niin vanhalta.
“Nähtävästi hyvin säilynyt”, keskustelun kuullut Dee kiusoitteli heidän edestään. Tämänkin naamalla oli ilkikurinen virne. Zaida huokaisi turhautuneena ääneen, mutta ei sanonut enää mitään, vaan käänsi Fossen radan poikki saadakseen enemmän tilaa. Merikanto kertoi aluksi valmennuksen teemasta hieman syvällisemmin kuin Inari ja lörpötteli pitkät pätkät teoriaa siitä, mitä kaikkea onnistuneeseen uusintaan oikein tarvittiin. Yleensä moinen ei kiinnostanut Zaidaa ollenkaan, mutta tällä kertaa hän kuunteli korvat hörössä jokaisen sanan.
“Voi Fosse, meidän on pakko näyttää parastamme tänään”, Zaida jutteli ponille, joka käyttäytyi yllättävän lunkisti uudessa ympäristössä. Zaida oli nimittäin päättänyt, että näyttäisi Merikannolle vain parasta ratsastustaan, mutta heti, kun oli aika ottaa ensimmäiset verryttelyhypyt, meni tyttö suorituspaineista täysin lukkoon. Fosse aisti ratsastajansa mielentilan ja muuttui sekin jännittyneeksi, jolloin tiestä tuli niin kiemurainen, että tuloksena oli kielto. Tästä ei seuraa hyvää, Zaida ajatteli, mutta rentoutti sitten Merikannon ohjeiden mukaan kuuliaisesti hartiansa, nosti katseensa ylös ja piti pohkeet Fossen kyljissä kiinni. Tällä kertaa hyppy onnistui, mutta esteen jälkeen Fosse innostui heittämään pukin ja kaahottamaan sitten täyttä vauhtia pitkin pitkää sivua niin, että Zaidalla oli täysi työ sen pitelemisessä. Seuraavana tehtävänä oli tasaokseri, jonka jälkeen piti kääntää tiukka voltti ja hypätä sen jälkeen sama okseri uudestaan toisesta suunnasta. Zaida luuli tehtävää helpoksi, mutta ei kääntänyt tarpeeksi aikaisin ensimmäisellä kerralla, jonka takia Fosse pääsi juoksemaan esteen ohi. Poni painoi kädelle ja olisi halunnut mennä aina vain kovempaa ja vaikka tehtävä lopulta sujuikin, ei Zaida ollut todellakaan näyttänyt itsestään sitä, mitä olisi halunnut.
“Ehkä Merikanto antaa sulle lisää vinkkejä, jos kirjotat sille rakkauskirjeen”, Inari naurahti, kun he kävelivät tallipihalla loppukäyntejä maastakäsin. Zaidaa ei naurattanut.
“Suu kiinni”, tyttö murahti, mutta taputti silti Fossea. Poni oli tehnyt parhaansa, sillä Zaida ei todellakaan ollut antanut ruunalle sen kaipaamaa tukea. Oli valmennuksesta silti jäänyt käteen vinkkejäkin, mutta päällimäisenä se, ettei valmentajan ulkonäköä tule kommentoida muille missään tilanteessa.

Zaidan päiväkirja

---

Kun Zaida oli saanut kunniakierroksella ylimääräistä energiaa keränneen Fossen takaisin edes jonkinlaiseen hallintaan ja ratsastanut takaisin parkkipaikalle, oli aika purkaa hevoset ja lähteä niiden kanssa kävelylle, etteivät ne vain joutuisi seisomaan autossa ennen seuraavan luokan alkua. Zaida luovutti ruusukkeensa Rirille, joka kävi asettelemassa koko saaliin hevosrekan konepellille, kaikkien nähtäville.
“Upeaa työtä kaikki! Nyt palaudutte kunnolla ja muistatte syödä eväät, niin jaksatte vielä iltapäivän esteluokat”, Riri ohjeisti. Zaida otti nopean kulauksen vesipullostaan, mutta onnistui sitten läikyttämään suurimman osan paidalleen, kun Fosse päätti tuuppia ratsastajaansa turvallaan.
“Poni!” Zaida nauroi ja katsoi ruunaa muka syyttävästi. Yksi leteistä oli päässyt avautumaan, mutta onneksi Inari oli ottanut mukaan ylimääräisiä kumilenkkejä ja ongelma oli nopeasti korjattu. Zaida suoristi vielä kisanumeroa Fossen suitsissa, jotta se varmasti näkyisi, mutta joutui sitten ottamaan pari raviaskelta poninsa vierellä, että he ehtivät muiden perään pienelle metsälenkille. Zaida jutteli niitä näitä Tessan kanssa, kun he kävelivät tallipihan halki kohti metsäpolkuja, jotka oli onneksi merkitty selkein opastein, sen Riri oli varmistanut etukäteen, ettei porukka vain eksyisi. Tessa harmitteli, kuinka he olivat Poppiksen kanssa jääneet koululuokan häntäpäähän, kun tyttö oli onnistunut unohtamaan radasta peruutuksen.
“Voi vitsi, ihan sika ärsyttävää!” Zaida valitteli myötätuntoisena. Hän oli maailman huonoin muistamaan kouluratoja, ja oli ollut silkkaa tuuria, että tyttö oli tällä kertaa sattunut muistamaan koko ohjelman. Zaida kuitenkin hätkähti, kun joku koputti hänen olkapäähänsä, ja kun hän kääntyi ympäri, huomasi tyttö edessään ruskeahiuksisen, ystävällisen näköisen naisen. Koska tällä oli yllään valkoiset housut, oletti Zaida, että nainenkin oli paikalla kilpailemassa.
“Eikös niin, että sä olet Zaida?” nainen kysyi. Zaida hätkähti ensin sitä, mistä joku ventovieras tiesi hänen nimensä, mutta tajusi sitten, että nainen oli varmasti nähnyt hänet ja Fossen palkintojenjaossa.
“Joo?” Zaida mutisi hieman hämmästyneenä siitä, että hänelle oli tultu puhumaan. Oliko hän kenties rikkonut jotain? Unohtanut jonkun tavaransa kilpailukansliaan?
“Hyvä!” nainen hymyili, “niin, halusin vaan tulla sanomaan että näin teidän kouluradan ja se oli todella siististi ratsastettu. Erotuitte eduksenne joukosta!” Zaida häkeltyi yllättävistä kehuista, mikä sai pienen punan nousemaan hänen kasvoilleen.
“Kiitos, Fosse tuntui tosi hyvältä”, hän selitti hieman änkyttäen. Nainen esitteli itsensä Selmaksi ja kertoi kisaavansa expert-luokassa. Zaida ei voinut käsittää, miten sen tason ratsastaja, joku iso, näki hänen ratsastuksessaan mitään hyvää. Ei Selma kyllä koonsa puolesta kovin iso ollut, vain vähän Zaidaa pidempi, mutta tämä kertoikin kisaratsunsa olevansa poni. Kun Selma oli vielä antanut Fosselle kunnon rapsutukset, jatkoi Zaida matkaansa haaveillen siitä, että voisi itsekin jonain päivänä kisata samalla tasolla kuin Selma, ponilla...

Lehtisläiset viihtyivät kävelyllään sen verran kauan, että meinasi tulla jo kiire jättää hevoset autoihin heiniä pupeltamaan ja lähteä radankävelyyn. Rata tuntui Zaidasta kerrankin yllättävän helpolta muistaa, mutta radalle pystytetty trippeli sai tytön jännittymään. He olivat hypänneet Fossen kanssa trippeliä ehkä kerran, jos silloinkaan. Este tuntui leveältä kuin pohjaton kuilu.
“Me ei ikinä tulla pääsemään tosta yli”, Zaida vaikeroi Rirille Inarin myötäillessä mukana. He varmaankin pääsisivät vain puoliväliin estettä ja rysähtäisivät sitten yhtenä puomien ja jalkojen sekamelskana maahan.
“Kyllähän tulette”, Riri toppuutteli tomeralla äänellä, “ennen tätä estettä on hyvin aikaa suoristaa hevoset ja ratsastaa eteen. Sitten vain pidätte pohkeet kiinni ja odotatte hyppyä, kannattaa varsinkin Fossen kanssa varautua aika ilmavaan loikkaan!” Ririä nauratti, mutta Zaidaa ei. Jännitys kuitenkin kaikkosi varustuksen aikana pikkuhiljaa hänen mielestään, ja verryttelyssä kaikki tuntui taas vain hauskalta haasteelta. Verryttelyssä Fosse tuntui aluksi hieman hitaalta ja Zaida ehti jo pelästyä, ettei poni jaksaisi enää rankkaa esterataa, mutta heti ensimmäisen verryttelyhypyn jälkeen ruuna innostui niin paljon, että Zaidan oli pakko ohjata se maneesin laitaa päin saadakseen ponin pysähtymään.
“Pidä kädet alhaalla ja istu tiiviisti satulaan heti hypyn jälkeen!” Karo huusi maneesin keskeltä ja korotti pystyä hieman isommaksi. Onneksi ratsastuksenopettaja oli päässyt avuksi verryttelyyn ja pystyi vielä antamaan viime hetken vinkit. Zaida ei ehtinyt hypätä enää montakaan hyppyä ennen kuin oli aika siirtyä kentälle odottelemaan omaa vuoroa, mutta ainakin Fosse oli lentänyt jokaisen esteen yli kuin mikäkin lentokone.

Kun Zaida ravasi kentälle odottamaan lähtömerkkiä, tuntui Fosse jännittyneeltä kuin viulunkieli ja se melkein loikkasi suoraan ilmaan säikähdettyään lähtömerkkiä, mutta Zaida ei vähästä hätkähtänyt. Hän tiesi, että Fosse kyllä keskittyisi paremmin heti ensimmäisen hypyn jälkeen. Niin myös kävi, ruuna käänteli pieniä korviaan kuin hyrriä ja kuunteli Zaidan pienintäkin apua. Kunpa se olisi aina ollut samanlainen hypätessä, Zaida ehti ajatella kesken ilmavaa, pyöreää hyppyä, ennen kuin oli aika suunnata katse seuraavalle esteelle. Zaida yritti pelata perusradalla varman päälle ja ratsastaa hallitut tiet, ettei puomeja vain putoaisi. Trippeliä lähestyessään tyttö puri hammasta ja kannusti Fossea eteen. Poni otti ja hyppäsi hieman liian kaukaa, joka sai Zaidan jo pelkäämään pahinta, mutta ruuna venytti itseään ilmassa ja selvitti esteen tyylipuhtaasti.
“Jes”, Zaida sihahti hampaidensa välistä, mutta ajoi sitten ratsuaan taas eteen, jotta se mahtuisi yhden askeleen sarjalle. Kun perusrata oli selätetty, tuntui Fossekin tajuavan, että nyt mentiin kovaa! Poni kiihdytti vauhtia entisestään ja Zaida yritti parhaansa mukaan tasapainottaa ratsuaan tiukoissa käännöksissä. Toiseksi viimeiselle esteelle Zaida toi Fossen hieman vinoon ja hän luuli jo, että poni kieltäisi, mutta se keräsikin itsensä ja hyppäsi miltei paikaltaan. Yleisö kohahti, mutta puhkesi sitten taputuksiin, kun ratsukko ylitti viimeisenkin esteen. Zaida hukutti Fossen kehuihin, eikä kumpikaan, poni eikä ratsastaja, olisi voinut olla onnellisempi laukatessaan hetken päästä täyttä vauhtia kunniakierroksella sininen ruusuke suitsissa liehuen.

Zaidan päiväkirja

---

Tuuli suhisi Zaidan korvissa ja jossain kaukana haukkui koira, mutta juuri nyt se ei kiinnostanut häntä ollenkaan. Tyttö keskittyi hammasta purren ja siirsi Fossen käyntiin. Yksi, kaksi, kolme askelta ja sitten takaisin raviin. Fossen ravi ei ollut maailman mukavin istua, mutta siihen Zaida oli jo ehtinyt tottua. Hän yritti pitää kyynärpäät kyljissä, katseen ylhäällä ja nilkat rentoina, kuten Karo oli neuvonut. Täällä luultavasti oltaisiin tiukempia kuin kotona, ratsastuksenopettaja oli neuvonut. Yleisö oli hiirenhiljaa, mutta Zaidalla ei ollut aikaa vilkuilla ympärilleen selvittääkseen, pidättivätkö ihmiset hengitystään siksi, että heitä jännitti, onnistuisiko Zaida, vai kiinnostiko kaikkia vain tietää, milloin Fosse päättäisi saaneensa tarpeekseen ja heittäisi avuttoman ratsastajan selästään. Zaida oli kuitenkin jo ajat sitten päättänyt ratsastaa niin hyvän radan kuin osasi, vaikka takana olikin vuoden kilpailutauko Fossen kanssa. Ponikin tuntui tajunneen, että nyt oli tosi kyseessä, eikä se ollut kuin hieman tuijotellut tuomarinpöytää. Keskikäyntiä Fosse ei ehkä mennyt niin lennokkaasti kuin pitkäjalkaiset kouluratsut, mutta ainakin laukannosto käynnistä onnistui, vaikka se ei ollutkaan ponille se helpoin liike. Fosse painoi hieman kädelle nostossa, mutta rentoutui onneksi nopeasti ja taipui laukkavoltilla hyvin. Keskihalkaisijasta tuli hieman kiemurainen, mutta ainakin Zaida sai ylläpidettyä hyvän temmon laukassa ennen ravisiirtymää. Peruutuksen onnistumisesta Zaida ei ollut ollut etukäteen yhtään varma, ja vaikka Fosse pakittikin hieman vinoon, oli pysähdys ainakin tullut täsmälleen pisteessä. Poni ehti ottaa yhden käyntiaskeleen eteenkin päin ennen kuin Zaida sai siirrettyä sen takaisin raviin, mutta tyttö ei välittänyt vaan keskittyi jo seuraavaan liikkeeseen. Toisen laukkavoltin Zaida oli vähällä unohtaa, jolloin tiestä tuli hieman kiemurainen, mutta hän ei silti voinut olla hymyilemättä ratsastaessaan lopputervehdykseen. Fosse pysähtyi kerrankin tasajaloin ja se pärskähti tyytyväisenä, kun Zaida oli tervehtinyt tuomaria ja antanut ponille pitkät ohjat.
“Hieno poika”, tyttö kuiskasi ratsulleen ylpeänä siitä, miten hienosti se oli suorittanut heidän ensimmäisen yhteisen helpon B:nsä.
“Hyvä Zaida!” kuului katsomosta Vertsun ääni kaikkien taputusten joukosta, mutta siitä Fosse oli saada sydänkohtauksen ja kauhistuneena se pyörähti takajaloillaan kokonaisen kierroksen ympäri, mutta Zaidan onnistui onneksi roikkua ponin harjassa. Tippuminen olisikin kruunannut niin asiallisen suorituksen. Ratsastaessaan takaisin maneesin verryttelyalueelle Zaida ei kuitenkaan voinut olla nauramatta Fossen pelleilyille ja taputti sitä antaumuksella.

Zaida oli ratsastanut luokan alkupäässä, joten hänen täytyi jännittää tuloksia ikuisuudelta tuntuneen ajan ajan ennen niiden ratkeamista. Poistuttuaan verryttelyalueelta Zaida hyppäsi alas Fossen selästä ja talutti sen autolle jäähdyttelemään. Heti paikalle päästyään hyökkäsivät muut trailerilla odotelleet hänen kimppuunsa.
“Teillä meni ihan sika hyvin! Voitatte varmasti!” Rosa intoili ja tuli hukuttamaan Fossen raputuksiin, eikä Zaida voinut olla hymyilemättä hieman.
“No, ehkä menikin ihan hyvin mutta ei me noille liitokavioille pärjätä”, Zaida totesi verraten juuri nyt kentällä tanssahtelevaan siroon puoliveriseen. Aiemmin luokassa ratsastanut Cassandra pyöritteli silmiään.
“No ei Fosse ehkä tuohon verrattuna mikään liitokavio ole, mutta Cassuun verrattuna on!” tyttö huokaisi naurahtaen, “vaikka se ei kyllä ikinä oo tehnyt noin hyvää keskiravia..” Danaa pitelevä Inari talutti hieman hionneen ratsunsa lähemmäs voidakseen osallistua keskusteluun paremmin. Zaidaa harmitti, ettei hän ollut nähnyt ratsukon suoritusta, sillä hänen oli pakko myöntää ihailevansa sitä, miten pehmeästi Inari sai vuonohevosen kulkemaan. Fosse painoi aina vähän väliä kuolaimelle, vaikka se olisikin hetki sitten liikkunut rennosti. Zaida kuitenkin heräsi ajatuksistaan kuultuaan rätisevän äänen koväänisistä.
“Kuunnelkaa nyt tarkkaan”, autostaan ilmestynyt Julle virnisti. Hän oli ilmeisesti kuullut koko keskustelun, mutta mitäpä salattavaa Zaidalla olisi ollut. Kuuluttajan ääni oli särisevä, mutta Zaidan onnistui juuri ja juuri erottaa, kuinka tämä mainitsi viidennen sijan saavuttaneen ratsukon: hänet ja Fossen! Zaidan sydän oli hypätä kurkkuun, sillä hänen mielestään rata ei todellakaan ollut mennyt niin hyvin, kuin olisi voinut.
“MITÄ!?” tyttö hämmästyi, mutta Fosse ei onneksi siitä hätkähtänyt. Julle tuli auttamaan palkintojenjakoon pyydettyjä ratsukkoja poniensa selkään, sillä Inari oli sijoittunut neljänneksi ja Cassandra ottanut ja voittanut koko luokan. Ratsastaessaan Cassun perässä kentälle palkintojenjakoa varten Zaida ei voinut olla virnistämättä Cassandralle, olihan tämä juuri päivitellyt, kuinka huonosti rata oli mennyt.

Päästyään kentälle riviin muiden sijoittuneiden viereen, Zaida tunsi kyyneleiden polttelevan silmäkulmissaan. Kyseessä oli vasta ensimmäinen osakilpailu ja Fosse oli jo ylittänyt parhaimmatkin odotukset. Seura oli luokassa ollut mitä kovinta, eikä pienellä russ-ponilla aina ollut helppoa pärjätä isojen hevosten kanssa samoissa luokissa, mutta Fosse oli tänään osoittanut olevansa pippurisempi kuin miltä näytti! Ruuna kuulosteli hieman epäluuloisena, kun kovaäänisistä kuulutettiin sijoittuneiden nimiä, kamerat räpsyivät ja ihmiset taputtivat, mutta Zaida hymyili kuin Naantalin aurinko ja siveli rauhoittavasti Fossen kaulaa.
“Ja viidennellä sijalla; Zaida Yliluoma ja Fight for Flash Lehtovaaran Ratsastajista…” kuuluttaja ilmoitti ja palkintojenjakaja tuli kiinnittämään kiiltävän, keltaisen ruusukkeen Fossen suitsiin. Poni ei suotta epäröinyt, vaan meni heti tutkimaan, olisiko viimeisen päälle laittautuneella naisella ollut herkkuja taskussaan, eikä Zaida ehtinyt estää poniaan tarpeeksi ajoissa. Onneksi nainen suhtautui jekkuilevaan ruunaan huumorilla ja nauroi vain.
“Hienosti ratsastettu, sinulla on kapasiteetikas poni”, nainen kehui ja kätteli nolostuneena hymyilevää Zaidaa, kuten tapoihin kuului. Kun kaikki oli palkittu, tiesi Fosse jo, mitä oli luvassa seuraavaksi, eikä Zaida kuullut varsinaista kehotusta kunniakierrokselle, kun Fosse jo hyppäsi takajaloilleen ja heitti ilopukin ennen kuin se ryntäsi matkaan Danan perään. Zaidalla oli täysi työ ponin pitelemisessä, sillä voittajahevonen Cassu ei ollut se maailman nopein ratsu.
“Hyvä Lehtis!” huusi joku katsomosta, ja kun Zaida kääntyi katsomaan, huomasi hän Ririn seisovan kentän laidalla hymy kasvoillaan. Zaida taputti Fossea taas kerran ja nautti sitten täysin siemauksin tuulesta kasvoillaan, kun he laukkasivat vielä yhden kierroksen.

Zaidan päiväkirja

---

Tallin ikkunoista kajasti kotoisaa, keltaista valoa, vaikka kello oli ties mitä aamulla. Zaida vetäisi reippaasti oven auki ja päästi perässään kävelleen Cassandran ensimmäisenä sisälle. Isä oli painottanut jo monta viikkoa etuajassa, että hän ei nousisi kukonlaulun aikaan kuskaamaan Zaidaa tallille, mutta onneksi Cass oli ystävällisesti suostunut poimimaan tytön kyytiin matkansa varrelta. Zaidaa väsytti niin että silmät pysyivät hädin tuskin auki, eikä Cassandra juuri näyttänyt sen pirteämmältä. Jos tyttö viikko sitten valmennukseen lähtiessä oli ollut kuin nukkuneen rukous, ei hän osannut kuvailla sen hetkistä tunnetilaansa. Fosse oli onneksi ollut talliloimi päällään karsinassa koko yön, joten riitti, kun Zaida suki sen nopeasti pölyharjalla läpi ja tarkisti kaviot. Edellisvuosien kisoista viisastuneena Zaida oli oppinut sen, että letitys kannatti hoitaa jo edellisenä iltana, jos lähtö oli aikaisin aamulla. Hän ei muistellut lämmöllä ensimmäisiä Tie tähtiin -kisojaan ja sitä, kuinka oli tuskastellut aamuvarhaisella Fossen harjan kimpussa Merru apunaan. Nyt Zaidan tarvitsi ainoastaan korjata pari löystynyttä lettiä, pukea Fosselle sen tummansininen edustusloimi matkan ajaksi ja pujottaa päähän nahkariimu. Suojiksi kelpasivat paremman puutteessa samat suojat, joita oli tarkoitus käyttää myöhemmin samana päivänä esteradalla, sillä kaikille mukaan tuleville hevosille ei riittänyt kuljetussuojia ja pienimpänä ponina Fosse oli se, joka sai luvan joustaa.
“Voi että kun se on söpönä”, ohi valtavan varustekuorman kanssa kiiruhtanut Veronica ihasteli, eikä Zaidakaan voinut olla myöntämättä, etteikö poni olisi ollut suloinen letit päässään. Fossen tavarat Zaida oli nekin pakannut autoon jo edellisenä iltana, joten kun Riri huuteli tallista omaan autoonsa tulevia hevosia, maiskautti tyttö Fosselle, jotta se lähtisi liikkeelle karsinastaan. Ruunakaan ei näyttänyt kovin innokkaalta lähtemään matkaan niin aikaisin, mutta Zaida toivoi trailerissa odottavan heinäverkon piristävän ponia edes hieman. Inkakin oli ihmetellyt, miten Zaida jaksaisi koko päivän herättyään niin aikaisin, kun he olivat eilen puhuneet puhelimessa.
“Mä nukun sillon vielä REM-unta!” oli Inka kauhistellut Zaidan kerrottua, kuinka aikaisin hän joutuisi heräämään. Zaida ei voinut olla nauramatta hieman, sillä vaikka kisapäivät alkoivatkin aikaisin, korvasi kilpailujen tunnelma kaiken.

Tallipihalla kaikui kimeä hirnunta, joka oli luultavasti hermostuneena steppaavan Ruusan keino kutsua muita hevosia turvakseen. Diivatamma saisi matkustaa lunki Dana kaverinaan, minkä Riri toivoi auttavan hermoheikon tamman keskittymistä myöhemmin päivällä. Oli totta, että kisapäivästä tulisi pitkä, sillä tänä vuonna joka osakilpailussa olisi sekä este- että kouluosuus ja koska Lehtiksestä lähti osallistujia joka luokkaan, pääsisivät he lähtemään Hallavasta vasta iltamyöhäisellä. Fossen oli määrä matkustaa Ririn vetämässä kopissa Reiskan, jota sen hoitaja Julie olikin juuri lastaamassa kyytiin, kanssa. Zaida toivoi, että taivaalta hiljalleen himmenevät tähdet olisivat sen verran suotuisassa asennossa, että Fosse suostuisi menemään koppiin ilman suurempia mutinoita. Ruuna ei aina ollut se yksinkertaisin lastattava, mutta tällä kertaa poni käveli sisään yllättävän helposti, kunhan Riri oli takana varmistamassa juoksutusliinan kanssa.
“Hieno poika”, Zaida leperteli Fosselle, jota kuitenkin kiinnosti vain ruoka. Poni vilkaisi kerran viereistä heinäverkkoa nypeltävää Reiskaa, mutta keskittyä sitten omaansa. Onneksi ruuna oli tottunut matkustaja eikä stressaantunut pitkistäkään road tripeistä määräänsä enempää. Kun kaikki hevoset oli saatu kyytiin, ei kestänyt kauaakaan ennen kuin neljän hevoslastin karavaani lähti liikkeelle Kolarin vaalenevaan aamuun.
“Väsyttääkö?” Riri kyseli naureskellen ohjatessaan autonsa Karon luotsaaman hevosrekan perään. Zaidan oli pakko kääntyä monta kertaa tarkistamaan, että traileri oli varmasti tukevasti kiinni auton vetokoukussa.
“Ihan sikana”, saman auton kyytiin hypännyt Odina mumisi ennen kuin Zaida ehti vastata mitään. Ei kestänyt kauaakaan ennen kuin tyttö oli nukahtanut poski auton ikkunaa vasten. Suurin osa porukasta oli ahtautunut hevosrekkojen kyytiin, mutta Zaidaa kukaan ei ollut kysynyt mukaan. Eipä seikka toki tyttöä hirveästi haitannut, oli ihan mukava istua väljästi takapenkillä ja matkan aikana ehtisi hyvin Odinan tavoin nukkua, kun ei koko ajan tarvinnut olla niin sosiaalinen. Mutta vaikka Zaida oli hädin tuskin yöllä ehtinyt ummistaa silmiään ennen kuin herätyskello soi, ei hän vain onnistunut nukahtamaan autossa. Moottorin tasainen hurina ei tuntunut unettavalta kuten yleensä ja taustalla pyörivä Ririn surkeaksi todettu soittolista tuntui edelliskerrasta poiketen vain valvottavan Zaidaa, vaikka häntä väsytti enemmän kuin koskaan.
“Miten sä oikein pysyt hereillä?” tyttö päätyi kysymään Ririltä, joka oli kellonajasta riippumatta aina oma pirteä itsensä. Punapää virnisti Zaidalle auton peilistä.
“Kahvin avulla”, Riri naurahti, “voit vaikka ottaa pohjat tästä mun kupista, niin pysyt säkin pystyssä koko pitkän päivän.” Zaidan oli pakko suostua vaikka hän vihasikin kahvia, mutta onneksi pienikin tilkka piristi kummasti. Nyt kun tyttö ei enää yrittänytkään nukkua, päätyi hän juttelemaan niitä näitä Ririn kanssa. Kun nainen tiedusteli, miten koulussa sujui, ei Zaida tietenkään kertonut koko asian laitaa, selitti vain miten eri aineet sujuivat. Tosiasiahan oli se, että vaikka Cia ei enää ollutkaan samalla luokalla, ei Zaidalla silti ollut varsinaisia kavereita. Sitä hän ei kuitenkaan halunnut ajatella, ei tänään, kun tiedossa oli kaikkea hauskaa.

Kun Zaida loppumattoman tuntuisen matkan jälkeen vihdoin pääsi peruuttamaan Fossen ulos trailerista, oli ruuna kuin se ei olisi ikinä Hallavassa käynytkään. Juuri viikko sitten samalla parkkipaikalla seissyt poni hirnui kimeästi ja katseli silmänvalkuaiset muljahdellen ympärilleen.
“Haloo poni, sä olit täällä viikko sitten”, Zaida huokaisi, mutta Fosse ei ottanut kuuleviin korvinsa. Vasta expert-luokassa kisaava Julle tuli pitämään ponia paikoillaan samalla, kun Zaida varusti ratsunsa kouluratsastusta varten. Vaikka tyttö tänä vuonna kisasi easyn sijaan medium-luokassa, oli kilpailu jo alkanut ja Zaidan luokan alkupään lähtijät, joihin hän itsekin kuului, alkoivat jo valmistautua verryttelyyn. Taivaalla purjehtineet tummanpuhuvat pilvet eivät lupailleet hyvää sään suhteen, mutta Zaida todella toivoi että sää pysyisi selkeänä, pidettiinhän kilpailut kuitenkin kentällä. Tyttö toivoi, että Fosse ei kauheasti kyttäilisi tuomarinpöytää, eikä asiaa auttanut ollenkaan se, että ulkoa löytyi vaikka mitä pelokkeita verrattuna maneesin edes jonkinlaiseen rauhaan. Fosse oli edelleenkin melko hermostunut, kun Zaida kiristi satulavyön. Kuolaimienkin kanssa hän sai hetken tapella, mutta verryttelyyn ratsukko pääsi onneksi lähtemään vain muutaman minuutin myöhässä aikataulusta. Luokan alkupäässä starttasi suurin osa lehtisläisistä ja Zaidasta oli mukavaa, että maneesissa oli myös tuttuja ratsukoita. Fosse oli vielä kaarrossakin rauhaton ja se ehti nopeasti kuolaamaan läpimäriksi niin Zaidan valkoiset ratsastushousut kuin kisatakinkin. Kääntäessään Fossen pitkin ohjin käynnissä uralle, kertaili Zaida vielä mielessään Karon antamia viime hetken ohjeita verkkaan ja kävi mielessään läpi koulurataa. Tyttö ei ollut juurikaan Fossen kanssa koulua kisannut ja kyseessä tulisikin olemaan ratsukon ensimmäinen yhteinen helppo B.
“Mä tuun niin unohtamaan tän radan”, Zaida valitti edessään Cassun kanssa kävelevälle Cassandralle. Tyttö kääntyi satulassa voidakseen hymyillä Zaidalle myötätuntoisesti.
“Luotat vaan ittees, te ootte hinkannu sitä rataa Inarin kanssa tallilla niin paljon että muistat sen varmaan unissaskin”, Cass hymähti, mutta joutui nopeasti kohdistamaan keskittymisensä taas Cassuun, joka näytti melko haluttomalta liikkumaan. Oli totta, että Zaida oli opetellut rataa enemmän kuin koskaan ennen ja juossut sitä tallilla jalan läpi monen monituista kertaa, mutta silti takaraivossa kyti pieni pelko radan unohtamisesta, kun hän rupesi keräilemään ohjia aloittaakseen varsinaisen verryttelyn.

Fosse tuntui tuttuun tapaansa hitaalta, sellainen se oli aina, kun oli tiedossa kouluratsastusta. Zaida ratsasti käynnissä paljon siirtymisiä askeleessa ja teki myös muutamia pysähdyksiä kiinnittäen huomiota siihen, että Fosse varmasti pysähtyi tasajaloin. Karon ohjeiden mukaan hän pyrki aloittamaan ravi- ja laukkatyöskentelyn mahdollisimman nopeasti saadakseen Fossen kunnolla pohkeen eteen. Ravissa Zaida hyödynsi ympyröitä ja erilaisia kiemurauria saadakseen ratsunsa taipuisaksi. Ottaessaan väliin pienen pätkän käyntiä seurasi hän kateellisena, kuinka Cassu ravasi keskittyneesti kaula kaarella Cassandran alla.
“Miten mä ikinä tuun saamaan tän muotoon rataa varten?” Zaida tuskasteli lähinnä itsekseen, mutta vastaanotti nopeasti tsemppaavan katseen Inarilta, joka taisi painia saman ongelman kanssa. Tytön vuoro koittaisi ihan pian siinä missä Zaidalla olisi vielä hyvin aikaa valmistautua. Helppo B erosi ceestä siten, että hevosen muotoon kiinnitettiin jo paljon enemmän huomiota. Zaida sysäsi huolen kuitenkin taka-alalle ja otti verryttelyyn mukaan laukannostot, joita hän teki useita sekä ravista että käynnistä. Vasta kun nostot sujuivat hallitusti, antoi Zaida Fossen laukata pari pidempää pätkää. Poni vaikutti edelleen hieman haluttomalta liikkumaan, joten Zaida oli tyytyväinen muistettuaan ottaa kannukset mukaan kouluradalle. Hän teki vielä muutamat lävistäjät keskiravissa ja yllätyksekseen huomasi, että Fosse alkoi kuin alkoikin muuttua pehmeämmäksi edestä. Ennen omaa suoritustaan, kävellessään kentän laidalla seuraamassa silmä kovana Cassandran rataa, kertasi Zaida mielessään radan vielä kerran. Sitten hän veti syvään henkeä ja ravasi epäröimättä alkutervehdykseen.

Zaidan päiväkirja

---

Maisemat vaihtuivat ikkunassa vilisten lumen täplittämistä pohjoisen pelloista kellertäviin edelliskesän ruohotilkkuihin ja lehtimetsiin. Zaidan silmäluomet olivat painua väkisinkin kiinni ja ajatus siitä, että viikon päästä joutuisi heräämään vielä aikaisemmin, ei juuri houkutellut. Tunnelma Lehtiksen hevosrekan takapenkillä oli varsin unelias mutta iloinen, ettei otettu lukuun Ririn surkeaa musiikkimakua. Tälläkin hetkellä radiosta pauhasi täysillä 90-luvun rokkia, joka ei varsinaisesti ollut Zaidan lempikuunneltavaa. Tasainen jumputus taustalla teki uneliaaksi, mutta pian ei enää olisi aikaa nukkua, sillä navigaattorin mukaan Hallavaan olisi matkaa enää puolisen tuntia. Viereisillä penkeillä istuneet Inari ja Rosa eivät hekään näyttäneet erityisen pirteiltä, mutta Zaida oli varma, että hekin olivat pohjimmiltaan innoissaan tulevasta estevalmennuksesta.
“Oonko mä ainoo jota jännittää ihan sairaasti?” Rosa tiedusteli selvästi hermostuneena, mikä sai Inarin havahtumaan unestaan. Tyttö katseli selvästi yllättävästä keskeytyksestä hölmistyneenä ympärilleen ja hieraisi sitten silmiään. Zaida ei voinut olla naurahtamatta hieman.
“Et!” Zaida vakuutti, sillä hänenkin vatsanpohjassaan oli lennellyt perhosia jo edellisillasta asti, vaikka oikea kilpailu olisikin vasta viikon päästä, “ei olla hypätty kunnolla ikuisuuteen ja se valmentajakin oli joku huipputason kenttäratsastaja!”
“Miten niin joku? Etkö sä oikeesti oo ikinä ennen kuullut Alana Gwylnistä? Tai sen isästä, Marcuksesta?” Rosa näytti selvästi järkyttyneeltä siitä, että Zaida ei kovinkaan ahkerasti seurannut ratsastusmaailman kuumimpia juoruja. Tyttö tyytyi vain hymähtämään pahoittelevasti ja kohauttamaan olkiaan.
“Mä oon kuullut, nimittäin sen, että se on kuulemma ihan super tiukka! Osaava, mutta ei kuulemma jakele turhia kehuja”, Inari tiesi kertoa kauhistuneena. Zaida säikähti totaalisesti kuultuaan valmentajan luonteesta.
“Apua! Enhän mä nyt sen eteen voi mennä jollain russ-ponilla!” hän kauhisteli, vaikka Fosse olikin rodustaan huolimatta maailman ihanin ja yllättävän tasokaskin esteponi.
“No niin, eiköhän kaikki nyt rauhoituta, hyvin se valmennus menee, teillä on kuitenkin kaikilla paljon kokemusta ratsujenne kanssa!” Riri toppuutteli rekan ratista ja kääntyi liikennevaloissa hymyilemään tsemppaavasti takapenkkiläisille.
“Sitä ei voi tietää, mutta ainakin päästään kurkistamaan etukäteen vihollisen leiriin!” Inari selitti innokkaasti viekas ilme kasvoillaan, “me voidaan tarkkailla meidän muita ryhmäläisiä ja niiden heikkouksia, ja käyttää sitten tietoja hyväksemme voittaaksemme kisassa!” Zaidaa nauratti Inarin ajatukset, sillä hän ei ollut tullut ajatelleeksikaan asiaa siltä kantilta. Niinpä hän painoi mieleensä, että pitäisi muita saman valmennuksen ratsukoita tarkasti silmällä.

Ei kestänyt kauaakaan, ennen kuin hevosrekka pysähtyi Hallavan parkkipaikalle ja hevoset otettiin ulos varustamista varten. Samassa valmennuksessa ratsastaville Inarille ja Zaidalle meinasi tulla hieman kiire satuloida ratsunsa, mutta vasta iltapäivän valmennukseen osallistuvalla Rosalla ei ollut mikään kiire. Onneksi Zaida oli mestari varustamaan poneja kiireessä ja hänen onnistui taluttaa Fosse Hallavan kentän portista sisään täsmälleen aikataulussa. Alkukäyntien aikana Zaidalla oli hyvin aikaa tarkkailla muita ratsukoita. Oli helpottavaa huomata, että mukana oli Danan lisäksi myös toinen vuonohevonen. Yksi hallavalaisista, ystävällisen näköinen blondi, sen sijaan ratsasti suloisella suomenhevosella. Oli siis ollut väärin ajateltu, että kaikki valmennuksen hevoset olisivat sporttisia puoliverisiä. Zaidasta oli silti mukavaa, että Inari oli samassa valmennuksessa eikä hän joutuisi olemaan ainoa ulkopuolinen hallavalaisten arvioitavana. Heillä ei kuitenkaan tulisi olemaan samaa sanavaltaa kuin itse valmentajalla, joka seisoi viimeisen päälle laittautuneena kentän keskellä. Alana Gwyln näytti siltä, kuin hänet olisi repäisty Hallavaan suoraan jonkin varustelehden sivulta. Esitellessään itsensä hän kuulosti varsin mukavalta ihmiseltä, mutta Zaida ei silti suostunut vielä luopumaan ajatuksesta, että hänet ja Fosse tultaisiin seuraavan tunnin aikana suunnilleen haukkumaan maanrakoon.
“Pienenä varoituksen sanana täytyy mainita, etten oo puhunut pitkään aikaan suomea, mutta kysykää ihmeessä jos ette ymmärrä jotain!” Alana lopetti esittelypuheensa. Zaida jännittyi saman tien ja katsoi merkitsevästi Inariin, joka arvasi heti mitä tyttö ajatteli: tultaisiinkohan tästäkään valmennuksesta selviämään ilman kielellisiä ongelmia. Åke sentään tunsi Zaidan jo monen vuoden takaa, mutta Alana oli tytölle täysin vieras valmentaja, vaikka täytyi ottaa huomioon, että nainen puhui suomea varsin sujuvasti. Zaidan englannin taidot olivat myös huomattavasti paremmat kuin ruotsin, vaikka hän ei todellakaan loistanut kielissä. Tyttö kumartui taputtamaan Fossea ja lupasi sille, että yrittäisi edes ratsastaa kiitettävästi, jos valmentajan kanssa kommunikointi ei sujuisi.

Alanan kierrettyä kyselemässä kaikkien nimet oli aika aloittaa itsenäinen alkuverryttely. Zaidan ennakkoluulot alkoivat pikku hiljaa särkyä, sillä valmentaja vaikutti pohjimmiltaan mukavalta, olihan hän kehunut Fosseakin suloiseksi. Poni tuntui melko jännittyneeltä, eikä tuulinen alkukevään sää yhtään auttanut asiaa, kun ympäri ämpäri tallipihaa leijaili tuulen voimasta viime syksyn kellastuneita lehtiä. Zaida yritti saada Fossea rennommaksi ratsastamalla paljon ympyröitä ja kaarevia uria käynnissä. Ponia tuntui kovasti kiinnostavan myös muut ratsukot eikä se oikein suostunut keskittymään itse tekemiseen. Zaida yritti ratsastaa mahdollisimman kaukaa muista ja tehdä useita puolipidätteitä saadakseen ratsunsa kuulolle. Jos Fosse oli käynnissä muistuttanut jännittynyttä viulunkieltä, tuntui se ravissa räjähdysvalmiilta ruutitynnyriltä. Ponin oli suorastaan mahdotonta ravata rennosti pitkin askelin, vaan se lähinnä vain pomppi paikoillaan ja protestoi raipasta pienillä pukeilla. Zaidaa nolotti, kun muut kasautuivat jonoksi heidän taakseen, mutta tajusi yllättävän nopeasti, ettei Fosseen kannattanut tuottaa enää enempää painetta, joten tyttö hölläsi hieman ohjista. Silloin jokin loksahti paikoilleen ja poni suostui taas ravaamaan eteenpäin. Onneksi kyseessä ei ollut kouluvalmennus, sillä mitään peräänantoa ei innokkaasti pää pystyssä ravannut poni ollut koskaan tainnut nähdäkään. Ravissakin Zaida käytti hyväkseen ympyröitä ja yritti saada temponvaihteluilla Fossea pehmeämmäksi edestä, sillä se tuntui vain purevan kuolaimeen. Työstäessään laukkaa yritti Zaida muistella Karon aikaisemmin antamia vinkkejä ja tehdä paljon laukka-ravi-siirtymisiä, jotta nostoista tulisi tasaisia. Zaida oli päässyt onneksi alkuviikosta Fossen kanssa mukaan kavalettitunnille ja vaikka innarit ja puomitehtävät eivät olleet sujuneet kovin loistokkaasti, oli tunnilla päässyt taas sen makuun, millaista Fossella oikein oli hypätä. Ratsukon sitä edellinen hyppykerta oli tainnut sijoittua viime vuoden kesälle. Alun perinhän Zaida oli ollut tarkoitus osallistua Bellen kanssa, mutta tamma oli loukannut itsensä tarhassa ja joutunut saikulle, mutta onneksi Fossen kanssa osallistuminen kuulosti Zaidasta jopa varmemmalta idealta kuin Bellen.

Zaida oli juuri siirtänyt irtoavassa talvikarvassaan jo hieman hionneen Fossen käyntiin, kun Alana ilmoitti ensimmäisen tehtävän olevan valmiina. Kun ratsukot olivat verrytelleet, oli valmentaja parin apukäden kanssa hieman muunnellut esteiden korkeuksia ja sarjavälejä edellisen ryhmän jäljiltä.
“Ensimmäisenä hypätään tuota pientä puomi-pysty linjaa toisella pitkällä sivulla”, Alana ohjeisti, “hevosilla laukka-askelia tulee neljä ja poneilla annatte sujua viidellä tai tulette hallitusti kuusi. En haluu nähdä pikkuaskelia! Ensimmäinen voi aloittaa.” Zaida katseli, kuinka häntä ennen ratsastaneet suoriutuivat tehtävästä helposti. Myös Inari oli onnistunut saamaan Danan hereille ja ratsukko tuli linjan reippaasti viidellä laukka-askeleella. Valmennuksen aiheena oli suoruus ja linjat, joten Zaida toivoi, että saisi Fossen pidettyä helposti ohjan ja pohkeen välissä eikä ruunalla olisi omia jekkuja mielessään. Poni ryösti laukannostossa hieman, mutta Zaidan onnistui istua tiiviisti satulaan ja lyhentää laukkaa ennen puomia. Laukka rullasi hyvin ja Zaida yritti sovittaa väliin viisi askelta, mutta vauhti pääsi linjan keskivaiheilla hieman hiipumaan, jonka takia Fosse joutui ottamaan vielä yhden pienen askeleen ja lähtemään hyppyyn miltei paikaltaan. Kiitollisena siitä, että Fosse oli pelastanut hänet eikä kieltänyt heti ensimmäiselle esteelle ohjasi Zaida ponin Alanan ohjeiden mukaan heti seuraavalle kierrokselle. Tällä kertaa poni oli paremmin pohkeen edessä ja askeleet sopivat kuten pitivätkin.
“Hyyyvä”, Zaida kehaisi Fossea ja taputti sitä kaulalle. Alana oli jo selostamassa seuraavaa tehtävää, jota Zaida ei täysin valmentajan selityksestä ymmärtänyt, mutta tajusi homman heti ensimmäisen ratsukon suorittaessa tehtävää. Oikeaan kierrokseen Fosse oli yleisestikin helpompi, joten Zaida sai sen helposti suoristettua esteiden välissä eikä tehtävässä ollut mitään ongelmaa. Zaida sai kiittää onneaan siitä että Fosse vaikutti innokkaalta hyppäämään, sillä aina asian laita ei ollut samoin. He saivat jopa kehuja erityisen tarkasta tiestä, joka sai Inarinkin näyttämään vaivihkaa peukkua Danan selästä. Mitä tiukempi valmentaja, sitä paremmalta tuntuivat kehut. Vasempaan tehtävä ei sitten sujunutkaan niin mallikkaasti, sillä Fosse oli haluton liikkumaan ja pudotti raville esteiden välissä, jolloin tiestäkin tuli kiemuraisempi.
“Anna pohkeet esteen päällä ja käytä katsetta, niin se tietää mihin ollaan menossa!” Alana opasti ja seuraava kierros sujui näiden ohjeiden avulla jo paremmin. Zaidan katse tuppasi aina valumaan ponin niskaan, se ei ollut mikään uusi ongelma. Tällä kertaa askel ei sopinut niin hyvin ja toinen hyppy lähti taas turhankin läheltä, mutta Alanankin sanoin sillä ei kyseisillä korkeuksilla vielä oikein ollut väliä.

Kun Alana kertoi seuraavan tehtävän ruotsalaisista oksereista, oli Zaida aluksi hieman hämmentynyt, mutta tajusi nopeasti, mistä oli kyse. Este näytti varsin opettavaiselta harjoitukselta, joten Zaida painoi mieleensä kertoa siitä Karollekin. Ensimmäinen kierros matalilla korkeuksilla sujui varsin hyvin, Fosse hyppäsi innokkaasti ja Zaida muisti katsoa, minne oli menossa.
“Pidä ylävartalo enemmän pystyssä, nyt sukellat mukaan hyppyyn ja sun on hankalampi pitää tasapaino ja ottaa hevonen kiinni esteen jälkeen”, Alana huomautti. Zaida ei ollut tullut edes ajatelleeksi koko asiaa, mutta oli totta, että Fosse pääsi jostakin syystä aina esteen jälkeen kiihdyttämään. Yllätyksekseen Zaida huomasi jopa pitävänsä Alanan opetustyylistä, sillä tämän nostaessa esteitä varsinaiseen kisakorkeuteen eli 80 senttiin ei tyttö olisi malttanut odottaa pääsevänsä korjaamaan ongelmaa. Kun hän sitten ratsasti ensimmäistä pystyä kohti, tuntui este pienen Fossen selästä yllättävän isolta. Zaidalla ei ikinä ollut ollut rimakammoa, mutta Fossen kanssa kyseisistä korkeuksista ei ollut lähes ollenkaan kokemusta. Jo ensimmäiselle esteelle Zaida epäröi, mutta Fosse tiesi jo mitä tehdä ja auttoi ratsastajansa esteen toiselle puolelle. Okserille Zaida sen sijaan ohjasi niin vinoon, ettei ponilla ollut mitään mahdollisuuksia hypätä niin huonosta paikasta, vaan se juoksi esteen ohi.
“Katso keskelle estettä! Kunhan sulla on tempo kunnossa ja tiedät minne oot menossa, hoitaa  poni hyppäämisen sun puolesta”, Alana tsemppasi, joten Zaida veti syvään henkeä, kokosi itsensä ja ohjasi Fossen tehtävälle uudestaan. Tällä kertaa Fosse tiesi, että ratsastajakin oli menossa mukana, joten se päätti hieman huvitella lähtemällä hyppyyn turhankin kaukaa ja leiskauttaa jättimäisellä loikalla esteen yli. Zaidan onnistui onneksi mukatua Fossen liikkeisiin mutta pitää ylävartalo pystyssä, jolloin esteen jälkeen hänen onnistui heti hidastaa poni sopivaan vauhtiin.
“Hyvä! Nyt oli istuntakin huomattavasti parempi”, Alana kehui. Onnistuneet hypyt saivat Zaidan kuuntelemaan innostuneena seuraavan tehtävän ohjeistusta. Suoruutta testattaisiin seuraavaksi kavalettisarjalla, joka ei kuulostanut Zaidan korvaan kovin houkuttelevalta ottaen huomioon sen, miten kavaletit olivat alkuviikosta sujuneet. Onneksi ensimmäisellä kierroksella apuna olisivat pehmopuomit, joita Fosse oli kuitenkin jo alkutunnista kyttäillyt. Tehtävälle tultiin ensimmäisellä kierroksella sisään ravissa, mutta Zaidalla oli täysi työ Fossen pitelemisessä, ettei poni olisi vain rynnännyt laukalle. Kuten oletettu, Fosse näytti hieman järkyttyneeltä pehmopuomeista, mutta loikkasi lopulta ensimmäisen esteen yli suurella raviaskeleella kuin hirvi. Sen jälkeen Zaida muistutti sitä laukasta raipalla ja loput kavaletit sujuivat melko kiitettävästi, vaikka tie olikin hieman kiemurainen. Ratsukon onnistui kuitenkin pysyä pehmopuomien linjaaman tien sisällä. Kun sama tehtävä tultiin laukassa, oli Fossea helpompi ohjata suoraan, kun vauhtikin oli nopeampi. Toisesta kierroksesta Alanalta irtosi jo hieman kehuja, mutta kolmannella kerralla, kun pehmopuomit oli otettu pois, ajautuivat Zaida ja Fosse viimeiselle esteelle hieman vinoon, vaikka tie olikin aluksi ollut suora. Toiseen suuntaan lähestyminen oli huomattavasti lyhyempi ja samalla myös vaikeampi. Ensimmäisillä kierroksilla Fosse valui taas tehtävän aikana vinoon, mutta kun Alana käski Zaidaa lyhentämään toista jalustinta reiällä, jotta hän istuisi suorassa, sujui viimeinen kierros jo yllättävän helposti. Tyytyväisenä Zaida taputti innokkaasti pärskivää Fossea kaulalle.

“Lopuksi halukkaat voi vielä tulla nämä kaikki esteet ratana! Aloitatte vasemmasta kierroksesta pysty-okseri-linjasta, sitten vaihdatte laukan joko suoraan tai ravin kautta ja tuutte saman oikeeseen kierrokseen. Lopuksi vielä toi kavalettilinja pitkällä lähestymisellä”, Alana selitti huitoen samalla käsillään joka suuntaan. Fosselta ei ollut vielä puhti loppunut ja Zaidakin halusi vielä näyttää osaavansa kyllä hypätä vähän isompiakin esteitä, joten hän ilmoittautui halukkaaksi. Onneksi joku hallavalainen ratsasti radan ensimmäisenä ja havainnollisti Zaidalle tiet vielä käytännössä. Omalla vuorollaan tyttö antoi Fosselle napakat laukkapohkeet ja muisti suoristaa sen ennen ensimmäistä pystyä. Jo esteen päällä Zaida suuntasi katseensa okserille, jolle Fosse pääsi hieman kiihdyttämään, mutta vaikka tyttö hieman sukelsikin hyppyyn, ehti hän saada Fossen kiinni ja raville, sillä lennosta ei ruuna laukkaa vaihtanut. Oikeaan kierrokseen tie oli hieman haparoiva, mutta okserille Zaida ajoi eteen, joten hyppy onnistui yllättävän hyvin. Kavaleteille Fossea sai taas kunnolla pidättää ja vaikka ratsukko lopussa hieman valuikin sivuun, oli Alanakin tyytyväinen suoritukseen. Zaida taputti Fossea kunnolla ja antoi ohjien valua pitkiksi käynnissä, kunhan oli ensin ravannut pari kierrosta eteen-alas. Kun kaikki halukkaat olivat hypänneet radan, tuli Alana vielä antamaan loppukäyntejä käveleville ratsukoille palautetta.
“Sä sait hyvin korjattua oman ratsastuksen ongelmakohtia tän valmennuksen aikana”, Alana analysoi. Zaida ei voinut olla hymyilemättä kehuista. “Tunnet selvästi ponisi hyvin ja teillä on hyvä yhteinen harmonia. Oot myös tosi sinnikäs, jonka huomasin moneen otteeseen! Kannattaa kotona harjoitella just tollasta samanlaista kavalettitehtävää vaikka ihan vaan puomeilla, siinä huomaa helposti jos istuu vinossa. Muista myös tarkistaa jalustimet saman mittaisiksi. Ja tsemppiä vielä kisoihin!” Zaida ei tiennyt, olisiko pitänyt vastata jotain, joten hän tyytyi vain nyökkäilemään mukana. Alanan lähdettyä kommentoimaan seuraavan ratsastajan suoriutumista valmennuksessa huomasi Zaida Inarin viittovan häneen päin. Tyttö yritti selvästi elekielellä kysyä, miten valmennus oli sujunut. Zaida näytti hymyillen peikkuja, ja samoin teki Inari. Tyttö kumartui vielä taputtamaan hikistä Fossea kaulalle, mikä sai ponin pärskähtämään tyytyväisenä. Valmennus ei ollut onneksi lisännyt paineita, vaan saanut Zaidan odottamaan ensi viikon kisoja kahta kauheammin!

Zaidan päiväkirja

---

Samat vanhat jouluvalot roikkuivat Zaidan ikkunassa yhä, vaikka oli jo miltei helmikuu. Zaida makoili sängyllään ja katseli ikkunan takana hiljalleen alas maahan leijailevia lumihiutaleita, joita viime päivinä oli satanut loputtomiin asti. Puhelimen näytöllä vilisi arkistoituja Instagram-postauksia. Lähes jokaisen pääosassa oli Fosse. “My one and only”, “I love you to the moon and back” luki kuvateksteissä. Ensimmäisestä päivityksestä oli jo yli kaksi vuotta. Heidän ensimmäisistä kisoistaan, jotka he olivat kaiken lisäksi voittaneet! Se oli yksi niistä muistoista, joita Zaida ei koskaan unohtaisi. Silmäkulmissa polttelivat suolaiset kyyneleet, joiden virtaa Zaida hädin tuskin pystyi vastustamaan. Miten ponista olikaan tullut niin tärkeä? Bellen kanssa otetut kuvat eivät ikinä aiheuttaneet samanlaista tunneryöppyä, sen selässä hän ei ikinä tuntenut samanlaista pohjatonta iloa kuin Fossen kanssa. Mutta aikaa oli kulunut niistä hetkistä, jotka olivat enää kultaisia muistoja. Aika tosiaan kului, sillä Zaidan syntymäpäivistäkin oli jo kuukausi. He olivat leiponeet isän kanssa kakun ja katselleet ilotulituksia parvekkeelta. Uusi vuosikymmen. Sitä sietikin juhlia. Isän mielestä tyttären syntymäpäiviä sieti toki myös juhlia, mutta Zaidalle se ei ollut niin tärkeää, vaikka postissa saapunut Inkan lähettämä paketti olikin ollut iloinen yllätys. Sieltä oli paljastunut upea karvariimu, jossa oli pehmoista teddyä joka puolella. Mukana oli ollut myös viesti. “Liian pieni Sintille, ehkä se sopisi Bellelle?” Ja olihan riimu sopinut. Sintin tapaamista Zaida odotti innolla, hiihtolomalla hän matkustaisi Seinäjoelle ja näkisi taas Inkan ja vihdoin myös tämän heppakaverin. Inkaa Zaida ikävöi kovin, hänen kanssaan olisi ollut mukava viettää syntymäpäiviäkin, vaikka olivathan he puhuneet videopuhelua ja syöneet yhdessä kakkua, kumpikin omassa keittiössään.

Kakusta puheen ollen leijaili Zaidan sieraimiin yhtäkkiä palaneen käry. Hänellähän oli tälläkin hetkellä kakku uunissa! Inari oli muistuttanut tippumiskakusta joka kerta kun he olivat tallilla törmänneet, olihan Zaidan jotenkin korvattava tippumisensa seuramestaruuksissa. Tammikuun aikana Zaida oli kehittynyt varsin eteväksi Inarin välttelyssä, mutta hän ei voisi jatkaa sitä loputtomiin, joten tänään oli tullut kakun leipomispäivä. Saisipa ainakin olla jatkossa tallilla rauhassa. Sen verran tallirauha oli Zaidalle tärkeä, ettei hän voinut antaa Master Chef -tason luomuksensa palaa pohjaan. Pää kolmantena jalkana tyttö ryntäsi keittiöön ohi ruokapöydän ääressä töitä tekevän isänsä ohi pelastamaan kakkuaan. Zaida oli saapunut yhdennellätoista hetkellä, sillä kakussa ei ollut vielä havaittavissa hiiltyneitä kohtia.
“Uunin kello on keksitty”, isä virnisti tietokoneensa ääressä. Hän oli selvästi ollut koko ajan tietoinen kakun kohtalosta.
“Oisit voinut tulla sanomaan”, Zaida murahti, haki kaapista tomusokerin ja ripotteli reilulla kädellä lumisadetta kakun päälle. Ulkona satoi niin paljon tomusokerin näköistä lunta, että sitä sai olla reilusti kakussakin. Isän avustuksella Zaida sai kakun elmukelmussa pahvilaatikkoon kuljetusta varten.
“Voitko heittää tallille?” Zaida pyysi niin kiltillä äänellä kuin osasi. Tässä säässä ei pyöräilty, siitä isä oli pitänyt tiukkaa linjaa viime marraskuisen jälkeen, joten saisi sitten luvan kuskata tytärtään.
“Yhdellä ehdolla”, isä virnuili salaperäisesti. Zaida nyökkäsi. Kunpa ei vain imurointia, mikä tahansa muu kävisi kyllä. “Jätät minulle palan siitä kakustasi.”
“Sano se nälkäisille tallilaisille”, Zaida kohautti olkiaan, “mutta voin mä yrittää.”

Kunhan Zaida oli saanut vaatteet vaihdettua ja napannut jääkaapista mukaan pari porkkanaa Bellelle, käynnisti isä vanhan uskollisen Pösönsä ja otti kurssin kohti tallia. Zaida puristi kakkulaatikkoa tiukasti sylissään, ettei se vain putoaisi. Hän muisti eräänkin kerran, kun yksi tippumiskakku oli levinnyt tuusan nuuskana ympäri tallipihaa Zaidan liukastuttua luistinrataa muistuttaneella parkkipaikalla. Siitä lähtien tyttö oli aina talvisin vannottanut Rirille, että tallipiha piti hiekoittaa tai asiakkaat kaikkoaisivat yksi kerrallaan saatuaan mojovan mustelman takapuoleensa. Tallimatkassa ei onneksi kestänyt autolla kauaakaan, ehkä viisi minuuttia, mutta se tuntui silti ikuisuudelta. Isän pysähtyessä parkkipaikalle Zaida sujautti kakkulaatikon toppatakkinsa alle suojaan lumisateelta.
“Kiitti kyydistä!” hän huikkasi ja läimäytti oven tiukasti kiinni perässään, eikä kuullut vaikka isä vielä huusi haluavansa sitten osansa kakusta. Zaida kyllä varjelisi viimeistä palaa urheasti. Tällä kertaa Riri oli ollut tapaistaan fiksumpi ja muistanut hiekoittaa polun parkkikselta tallin ovelle. Kesäisin harmahtava peltikatto notkui nyt lumipeitteen painosta, eikä Zaidaa huvittaisi seisoa räystään alla jos lumilautta sattuisi lähtemään liikkeelle. Tallin ikkunoista kajasti lämmintä valoa  ja taukotuvan tuuletusikkunan lävitse kantautui hiljaista puheensorinaa. Toivottavasti Inari olisi paikalla, niin saisi pitkän nenän, kun Zaidalla kerrankin olisi se paljon puhuttu kakku mukanaan. Reippaalla otteella Zaida sai tallin painavan oven riuhtaistua ensi yrittämällä auki ja pääsi nopeasti pujahtamaan kylmästä, pakkasen puremasta ilmasta sisälle. Lumisade seurasi Zaidan perässä ja sai tallikäytävän muuttumaan hetkeksi valkoiseksi, ennen kuin lumi suli vedeksi. Hevoset mutustivat rauhassa iltapäiväheiniään ja korviahivelevä rouskutus täytti tallin. Ruokarauha piti hevosillekin suoda, joten Zaida päätti käydä tervehtimässä hoitoponejaan myöhemmin ja suunnata ensiksi tallitupaan.

Ovi narahti tutusti Zaidan työntäessä sen auki. Sohva oli täynnä porukkaa, mutta lisää olisi helposti mahtunut. Zaida tunnisti Cassandran ja upean Matte-ruunan omistajan Henkan sekä Veronican. Ja olihan siellä Inarikin, kärsivällisesti odottamassa että mikro piippaisi sen merkiksi, että hänen juomansa - luultavasti kaakao, olisi lämmennyt.
“Zaida! Onko sulla-” Inari rupesi heti kärkkymään vaikka Zaida oli hädin tuskin sulkenut ovea takanaan, mutta tyttö keskeytti tämän kaivamalla kakkulaatikon takkinsa suojista. Se oli onneksi säilynyt kuivana.
“Mites nyt suu pannaan?” Zaida virnuili ja asetti kakkunsa pöydälle odottamaan lautasta alleen. Kaapeista löytyi nopeasti suuri lautanen kakun alustaksi ja pienempiä sen syöjille.
“Mistä hyvästä tää on?” Vertsu ihmetteli vaikka näytti olevan varsin hyvillään makeasta yllätyksestä.
“Etkö sä muka oo huomannut miten nää kaks on kyräillyt toisiaan kuin hyeenat viimeiset pari viikkoa?” Cassandra naurahti ja otti askeleen lähemmäksi kohti pöytää jolle Zaida oli kakun asettanut.
“Tippumiskakkua, saa ottaa”, Zaida esitteli naurahtaen ja kuin mikäkin tarjoilija rupesi jakelemaan muille kakunpalasia. Kun kaikilla oli reilu annos mehevää suklaakakkua lautasellaan, laskeutui taukotupaan samanlainen hiljaisuus kuin talliin, jossa hevoset söivät heiniään. Kaikki keskittyivät syömiseen.
“Tää on ihan sika hyvää!” Henkka ylisti, “saako ottaa lisää?” Poika oli näköjään jo ehtinyt hotkaista reilun siivun kakkua siinä missä Zaida oli saanut alas yhden lusikallisen.
“Ota vaan, mutta jotain pitää jättää mun faijalle tai se ei ikinä enää heitä mua tallille”, tyttö täsmensi ja jatkoi kakun syömistä.
“Mitäs teiän elämään kuuluu”, Vertsu tiedusteli enemmänkin todeten kuin kysyen, “kohtahan on jo penkkaritkin.” Sen sanoessaan blondi vilkaisi merkitsevästi Cassandraan.
“Mitäs tässä”, Henkka tuumi, “Maten kanssa sujuu treenit mukavasti. Entä sulle, Zaida?”
“Ihan hyvin kai”, Zaida mutisi. Hän ei pitänyt ollenkaan kuulumisien vaihtamisesta, sillä yleensä siinä tuli vain vakuutettua itselle, että kaikki on vallan mainiosti vaikkei asioiden todellinen laita niin olisikaan, “pitäis saada enemmän treeniä alle Bellen kanssa kisakautta ajatellen.” Tällä hetkellä tamman kanssa ei sujunut ollenkaan, sillä oli koko ajan kiima tai jokin muu syy joka sai Zaidan turhautumispisteeseen asti. Viime ratsastuskerralla Zaida oli yrittänyt saada kivan pätkän ravia ympyrällä mutta sen sijaan lentänyt kahdesti maneesin pohjaan Bellen nähtyä mörköjä nurkissa. Jullen oli ollut pakko tulla taluttamaan. Ensimmäinen kuukausi tästä vuodesta oli takana ja tippumissaldo lähenteli jo viittä. Se ei lupaillut hyvää menestystä tälle kaudelle…
“Mun mielestä sä oot tosi rohkee kun jaksat aina vaan yrittää sen kanssa”, Cassandra hymyili. “Kyllähän teillä meni ne seuramestiksetkin super hyvin!”
“Se oli tuuria…” Zaida mutisi, “niidenkin kisojen tippumiskakkuahan tässä just syödään.”
“Aattele elämän valoisia puolia”, Vertsu yritti, “tää on vaan joku vaihe.” Tallikaverit olivat kivoja kun jaksoivat tsempata, vaikka enemmän olisi auttanut edes yksi onnistunut kerta Bellen selässä.

“Mitäs täällä masistellaan?” Ririn ääni kuului oven takaa selkeästi jo ennen kuin hän avasi oven ja astui sisään. “Jos teillä kerran on täällä kakkuakin, niin eikös tunnelman kuuluisi olla iloinen?” Punapää kiirehti leikkaamaan itselleen reilun palan kakkua ja istahti - tai pikemminkin rojahti sitten vapaana olleelle nojatuolille.
“Mä se vaan valitan, kyllä muut on ilosia kakusta - erityisesti Inari”, Zaida hymähti. Hän oli saanut kakkupalansa syötyä, joten kävi asettelemassa likaisen lautasen tiskikoneeseen ja palasi sitten takaisin paikalleen. Inari katsoi Zaidaa hymyillen posket pullollaan kakkua, mikä sai tytön naurahtamaan hieman. Henkan lautanen oli taas tyhjä, mutta nähtävästi pojalta löytyi sen verran käytöstapoja ettei tämä rohjennut hakea enää kolmatta palaa.
“No mutta, mikäs Zaidan mieltä painaa?” Riri tiedusteli saatuaan ensimmäisen lusikallisen kakkua nieltyä. Miksi Zaidasta tuntui että kaikki taukotuvan keskustelut kääntyivät aina häneen?
“Noh, Belle vähän…” tyttö mutisi paitansa kaulukseen.
“Mä kuulinkin siitä toissapäiväisestä”, Riri pahoitteli, “ehkä mun ei sitten pitäisikään pyytää sua vähän läpiratsastamaan Fossea, kun sekin on ollut vähän tuhmana…” Zaidan sydän tuntui jättävän yhden lyönnin välistä. Fossen selkään?
“Oikeesti? Fossella mä voin mennä ihan milloin vaan!” Zaida yritti pitää äänensä vakaana. Riri tuntui odottaneen myöntävää vastausta ja punapää vain hymyili.
“No, siitä sitten vaan talliin laittamaan ponia kuntoon!” Riri kehotti ja haukkasi lisää kakkua. Vertsu päätti voivansa samalla tulla kävelyttämään Maxia sen eilisen hieronnan jäljiltä ja Henkka ilmoitti lähtevänsä ratsastamaan Maten. Loppu porukka jäi hyvillään syömään loppua kakkua taukotupaan nyt kun kukaan ei ollut vahtimassa.

“Moi rakas”, Zaida leperteli Fosselle astuessaan ponin karsinaan. Ruuna kääntyi katsomaan tulijaa ja ilahtui selvästi huomatessaan tutun ihmisen astuvan sisään. Se jatkoi rauhassa heinien mutustelua, joten Zaida arveli ettei ponia tarvitsisi sitoa kiinni, vaikka se joskus oli varsin pyörivää sorttia hoitaessa. Ruoka kyllä pitäisi ahmatin aloillaan. Poni oli selvästi käynyt pyörimässä puruissa, mutta lika irtosi helposti pölyharjalla. Kaikkia harjan takkuja Zaida ei jaksanut selvittää, se voisi olla jonkin toisen päivän urakka, jollei ponin hoitaja harjaa selvittäisi. Omista hoitohevosistaan Zaidan ei tänään tarvinnut huolehtia, Bellellä riittäisi tarpeeksi tekemistä tunneilla ja Lilyn Ellen oli käynyt ratsastamassa jo aamulla ennen koulua. Sitten ei enää ollut jäljellä kuin kavioiden puhdistus ja satulointi. Fossea ei aluksi oikein huvittanut nostella jalkojaan, mutta kun Zaida tarpeeksi nojautui ruunaan saadakseen ensimmäisen jalan ylös, sujuivat loput jo ilman mutinoita. Suojat poni antoi laittaa jalkaansa mukisematta, mutta Zaidan kiristäessä satulavyötä se oikeutetusti esitteli hammasrivistöään. Kun ponilla oli suitsetkin päässä tsekkasi Zaida muiden tilanteen: Henkka viritteli parhaillaan vilttiä Maten selkään ja Veronica kamppaili Maxin bootsien parissa. Fosse ei paksuine karvoineen mitään loimea onneksi tarvinnut. Kauaa ei muillakaan enää mennyt ja lopulta ryhmä rämä lähti suunnistamaan kohti maneesia. Lumipyry oli vain yltynyt, mikä ei Fossea juuri haitannut mutta Matte ja Max taisivat olla hieman eri mieltä. Henkalla oli täysi työ saada hevosensa liikkumaan eteenpäin kun taas Veronica sai pidellä Maxia oikein kunnolla ettei se ilmapallon tavoin karkaisi taivaalle.
“Miksei tallista oo suoraa kulkuyhteyttä maneesiin”, Henkka marisi, vaikka hänen äänensä hukkuikin lumituiskuun.
“Älä valita, maneesikin on jo suurta luksusta!” Zaida virnisti vilkaisten salaliittoisesti Vertsuun. Oli ollut myös aika kun Lehtiksessä ei ollut ollut maneesia ollenkaan, eikä tyttö muistellut sitä lämmöllä.

Kun he pääsivät maneesiin, hyppäsivät Zaida ja Henkka ratsujensa selkään ja Veronica suuntasi uralle nyt jo hieman rauhoittuneen Maxin kanssa. Ruuna raukka ei tainnut ollenkaan ymmärtää, miksi sen olisi pitänyt ainoastaan kävellä. Zaidasta tuntui oudolta nousta pitkästä aikaa Fossen kokoisen ponin kyytiin, olihan hän viime aikoina ratsastanut vain Bellellä. Jalustimia piti pidentää aika tavalla alkeisratsastajan jäljiltä, vaikka olihan Zaida venynytkin paljon pituutta viime kerrasta. Ei poni vielä liian pieneltä tuntunut, mutta kantapäät hipoivat jo mahalinjaa. Zaidalle valkeni, että hän saattaisi kasvaa vielä Fossesta ohikin. Ajatus tuntui surulliselta mutta onneksi myös kaukaiselta, joten iloisena siitä, että sai taas istua tutun ponin satulassa ohjasi Zaida ratsunsa uralle Henkan ja Maten perään. Poika kääntyi ympäri saksalaisruunansa satulassa ja virnisti Zaidalle.
“Pakko myöntää että te ootte aika söpö pari”, Henkka naurahti, joka sai Zaidan hymyilemään. Hän taputti Fossea kaulalle. Ruuna tuntui tänään aika rauhalliselta, mutta siitä ei koskaan tiennyt. Joko Zaidan mukaan ottamasta kouluraipasta olisi hyötyä tai sitten ei.
“Ponit on best”, tyttö hymähti takaisin, mutta ei kestänyt kauaakaan kun pitkäjalkainen Matte oli jo harpponut kauas Zaidan ja Fossen edelle, eikä juttelu enää onnistunut.
Käveltyään aikansa pitkin ohjin rupesi Zaida keräilemään ratsunsa ohjia kokoon. Fossen pienet, pörröiset korvat kääntyilivät kuin pienet propellit odottaessa mitä ratsastajalla olisi sanottavanaan ja mahtaisiko se totella vai ei. Zaida antoi Fosselle pohkeita ja käänsi sen suurelle keskiympyrälle. Poni oli helpointa saada taipuisaksi taivuttelemalla sitä heti alussa paljon. Ruunalta ei pystynyt hetkessä vaatimaan peräänantoa vaan se piste saavutettiin vasta hetken verryttelyllä. Fosse pureskeli kuolainta ja vaikutti hieman haluttomalta liikkumaan, mutta Zaida piti pohkeensa kiinni ja näpäytti ratsuaan raipalla. Se huiskaisi hännällään mutta ei vaivautunut pukittamaan.

Työskenneltyään aikansa käynnissä niin ympyröillä kuin eri kokoisilla volteillakin, päätti Zaida siirtää Fossen raviin. Käynnissä etanaa muistuttanut poni singahti nopeampaan askellajiin innokkaasti, mutta Zaida vain nauroi ja mukautui sen liikkeisiin. Tytöltä meni hetki sovittaa kevennyksensä ponin pieniin, tikittäviin raviaskeleisiin, mutta sen jälkeen ravia oli helppo työstää. Lyhyillä sivuilla Zaida yritti vaihtelevalla menestyksellä koota ravia, mutta parit lisäykset lävistäjällä sujuivat jo helpommin. Piti vain olla tarkkana, että Fossen askel myös venyi eikä se vain kiihdyttänyt vauhtia. Myös ravissa Zaida ratsasti suuria, pulleita ympyröitä ja jumppaili ruunaa parhaansa mukaan saadakseen sen asettumaan ja taipumaan. Vaikka poni lähinnä puri kuolaimeen ja kiihdytti vauhtia korvat luimussa tarjosi se myös muutamia pätkiä, kun Zaida tunsi ponin takajalkojen alkavan työskennellä kunnolla. Fossella vaikutti kaikesta huolimatta olevan virtaa, joten Zaida päätti työskennellä laukassa heti alkuun saadakseen ponista enimmät vauhdit pois. Henkkakin oli nostanut laukan keskiympyrällä, joten Zaida seurasi esimerkkiä. Laukannoston Fosse teki pukin kautta, mutta se ei tyttöä hetkauttanut, sen sijaan hän ohjasi ponin ympyrälle ja teki pieniä puolipidätteitä saadakseen sen toimimaan. Zaidalle valkeni nopeasti mikä oli ollut Ririn taka-ajatus läpiratsastuksesta, sillä Fosse rupesi ympyrällä kyttäämään ovipäätyä kuin se olisi ollut hurjemmankin luokan mörkö. Poni yritti luistaa paikalta ensin loikkimalla ja sitten äkkikäännöksellä, mutta Zaidan tasapaino ei horjunut. Tyttö käänsi ponin pienen tappelun jälkeen takaisin ympyrälle ja muistutti raipalla työnteosta. Siitä seurasi pukkisarja, mutta Zaida muisti nojata taaksepäin ja pysyi helposti kyydissä. Saatuaan pari kierrosta hyvää, rullaavaa laukkaa päätti hän antaa Fosselle pienen hengähdystauon ja siirtää sen ravin kautta käyntiin. Zaida ei voinut olla hymyilemättä.
“Susta kyllä löytyy saman verran sisua kuin tosta ponista”, Henkka, joka myös käveli Maten kanssa välikäyntejä, kehaisi. Se sai Zaidan hymyilemään kaksi kertaa enemmän.
“Jep, sä kyllä osaat hommasi!” sanoi ääni katsomosta. Zaidalta oli mennyt täysin ohi Ririn ilmestyminen katsomoon, eikä hän voinut olla miettimättä, paljonko nainen oli ehtinyt nähdä.
“Tiedätkö, Fosse on tällä hetkellä ilman hoitajaa, joten mä mietin, että kiinnostaisiko sua ehkä… Sulla on jo paljon hommaa Bellessä ja Lilyssä, mutta kyllä mä huomaan paljonko sä tota riiviötä rakastat”, Riri paljasti hymyillen.
“MITÄ!?” Zaidan oli pakko huutaa, vaikka Max näyttikin melko säikähtäneeltä sen jälkeen. “Kysykin vielä! Tottakai mulle käy!” Silloin hän ei enää voinut pidätellä kyyneleitä. Zaida halasi Fossen kaulaa lujasti ja antoi kyyneleiden valua ponin harjalle, jonka hän, Fossen hoitaja, selvittäisi heti seuraavaksi!

Zaidan päiväkirja

---

Tuttu Poni-pyörä viiletti alas tallinmäkeä ja pysähtyi liukuen parkkipaikalle jättäen tumman raidan tasaiseen hekkapintaan. Heti sen perään oli rysähtää toinen, vaaleanpunainen pyörä.
“Voitin!” Zaida hihkaisi voitonriemuisena naama punaisena puuskuttavalle Adelielle.
“Epäreilua! Mun pyörässä ei ole vaihteita!” Adelie valitti, mutta Zaida vain kohautti olkiaan muka välinpitämättomänä.
“Ei mun ongelma”, tumma tyttö vastasi, nappasi tallikassinsa tarakalta ja katosi kulman taakse. Kesäkuussa ikuiselta tuntunut loma ja täydellinen tallikesä olivat vilahtaneet kaksikon silmien edestä kuin pikakelattu elokuva, eikä paluu koulun penkille ollut ollut riemukas. Cia vainosi Zaidaa kaikki välkät eivätkä muut luokkalaiset uskaltaneet laittaa tikkua ristiin. Kun parin viikon jälkeen Zaida oli ollut täynnä mustelmia, oli tytön ollut pakko kerto kaikki huolestuneelle isälleen. Ehkä kaikki oli nyt menossa parempaan suuntaan? Niin pitkälle Zaida ei vielä uskaltanut ajatella, mutta onneksi oli talli. Ja Adelie.

Zaidaa vuotta vanhempi tyttö oli ottanut kaverinsa kiinni ja yhteistuumin he työnsivät tallin painavan puuoven auki. Kesätalkoissa uudelleenmaalatut karsinat hohtivat vielän kuin uusina ja tunteja varten sisään pyydystetyt hevoset tulivat uteliaina moikkaamaan kaksikkoa. Zaida löysi tiensä Bellen luo ja rautias tamma tunnisti hoitajansa, eikä voinut olla tunkematta turpaansa tämän ratsastushousujen taskuihin. Zaida avasi karsinan oven ja astui pehmeille puruille. Adelieta ei näkynyt, joten tämä oli luultavasti lähtenyt moikkaamaan Hippua, jonka varsat oli jo vieroitettu emästään ja ne olivat löytäneet itselleen uudet kodit. Belle painoi turpansa tuttavallisesti hoitajansa olkapäälle, eikä Zaida silloin enää muistanutkaan ongelmiaan koulussa, eikä liioin huomista matematiikan koetta. Sen sijaan Bellen pörröisestä turvasta lähti snäppi Vertsulle ja Ellenille. Jälkimmäisenä mainittu vastasikin heti ja pyysi Zaidaa tekemään Lilylle mashin valmiiksi ja lähtemään sen jälkeen varustetun ponin kanssa maneesikävelylle. Ellen tulisi suoraan läksyjen äärestä ratsastamaan.
“Ok”, tyttö vastasi ja sanoi heipat hoitoponilleen. Kulkiessaan ilmoitustaulun ohi matkalla kohti yksärien satulahuonetta Zaida tarkisti, mille tunneille Belle oli menossa. Vain kahdelle ensimmäiselle, joten hyvällä tuurilla sen kanssa ehtisi viettämään aikaa vielä Ellenin ratsastuksen jälkeen. Zaida laski jo valmiiksi sen varaan, että jäisi katsomaan ja kuvaamaan ratsukkoa, saisihan hän ehkä hyvällä tuurilla purkaa ponin tai jopa mennä loppukäynnit selästä.

Zaida huikkasi Adelielle lähtevänsä hakemaan Lilyä ulkoa, jolloin tyttö päätti tulla mukaan moikkaamaan Ringoa pihatolle. Shetlanninponit olivat kasvattaneet talvikarvaa jo ainakin kuukauden, mikä sai ne näyttämään epätavallisen pulleilta (ihan kuin Lehtiksessä shettikset olisivat olleet jotenkin solakoita…). Zaidakin olisi antanut rapsut Rimpulle, mutta tytön entisellä   hoitoponilla ei näyttänyt olevan aikomustakaan liikahtaa, joten Zaida päätti antaa asian olla. Lily sentään suvaitsi saapua hoitajaansa vastaan, joka tosin taisi johtua lähinnä siitä, ettei arvon prinsessan todellakaan olisi pitänyt joutua mutaiseen tarhaan punaiseksi puusekunniksikaan.
“No hei söpö”, Zaida leperteli ruskeasukkaiseksi muuttuneelle tammalle, joka hyöri ja pyöri tytön ympärillä hänen kiinnittäessään riimun lukkoa. Lilylle ei tarvinnut edes maiskauttaa kun se jo oli pyrähtänyt yhdellä loikalla ulos tarhasta. Zaida käänsi ponin turvan kohti tallia, jonne Adeliekin kirkuvanpinkeissä kumppareissaan oli jo lampsimassa.

Zaida pyöräytti Lilyn tottuneesti pesukarsinaan ja kiinnitti ponin molemmin puolin. Hän riisui siltä vuorellisen sadeloimen ja kantoi sen siististi taiteltuna kuivaushuoneeseen. Lilyn kanssa Zaida oli erityisen tarkka siitä, että kaikki tuli hoidettua juuri kaavan mukaan, muutenhan hänen hoitajan pestinsä saattaisi olla uhattuna. Elleniltä ei kyllä ainakaan toistaiseksi tullut yhtään valitusta, joten Zaida saattoi olettaa olevasa ihan kelvollinen hoitaja.
“Se on niin söpö!” Adelie oli ilmestynyt pesarille rapsuttelemaan Lilyä. Zaida vain hymähti, vaikka tiesikin olevansa etuoikeutettu voidessaan hoitaa niin suloista yksäriponia. Tyttö avasi vesihanan, tarkisti veden lämmön ja suuntasi sitten suihkun kohti Lilyn kuraisia jalkoja. Ruskea, limainen muta kuoriutui pois ponin jaloista ja alta paljastui suloinen papurikkokuvio. Zaida kuivasi jalat pesun jälkeen huolellisesti, sillä ilmat viilenivät jo, eikä varmaankaan menisi kauaakaan ennen kuin Kolariinkin sataisi jo ensilumi. Sen huomasi siitä, että aamulla Zaida oli melkein kaatunut ojaan hänen pyöränsä lähdettyä luisuun jäisellä tiellä. Ja siitä, että tallille piti vuorautua toppatakkiin…

Sen enempää Suomen talvea muistelematta Zaida irrotti Lilyn pesukarsinalta ja talutti sen karsinaansa, jonka luona ponin varusteet jo odottivatkin. Adelie oli jäänyt taukotupaan odottelemaan alkeisratsastajien saapumista. Lily ei ollut erityisen likainen, joten sen puhdistamiseksi riitti huolellinen harjaus pölärillä ja tietysti kavioiden puhdistaminen. Poni sai suojat jalkaansa ja satulan selkäänsä. Ellenin valitsema viininpunainen huopa sopi Lilylle yllättävän hyvin, mutta tamman omistajalla olikin aina ollut värisilmää. Ennen suitsimista Zaida tarkisti kellon, ja huomasi olevansa hieman myöhässä aikataulusta. Niinpä mash piti sekoittaa nopeasti ja siinä hullunmyllyssä taisi Lilykin saada maistiaisensa. Saatuaan suitset kimon päähän Zaida heitti vielä fleeceloimen ohutkarvaisen ponin lämmikkeeksi. Kaksikon lähtiessä kohti maneesia, oli tallikäytävälle ehtinyt jo kerääntyä pieniä alkeiskurssilaisia, jotka loivat tietysti ihailevia katseita kohti kuvankaunista satuponia. Silloin Zaida oli erityisen ylpeä hoitajan pestistään.

Maneesissa Julle oli ratsastamassa Hoolla, mikä ei kuitenkaan haitannut yhtään, juttuseura kelpasi aina.
“Kuudeltako se Ellenin varaus alkoi?” violettitukkainen tiedusteli tunnistettuaan Lilyn.
“Niin taisi”, Zaida vastasi vilkaistuaan kelloa, joka näytti kymmentä vaille.
“Selvä se. Me ollaan kuitenkin jo lopettelemassa”, Julle hymyili ja taputti ratsuaan.
“Siirtykö siis Milli nyt sun omistukseen?” Zaida vaihtoi aihetta, sillä Vertsun levittämiin juttuihin ei aina kannattanut uskoa.
“Jep. Demillähän oli niitä jalkaongelmia koko kesän, joten parempi etsiä sille kevyempi koti”, Julia järkeili, vaikka hänen äänestään huomasi, ettei tamman lähtö ollut ollut helppo paikka. Zaidan seuraava lause kuitenkin katkesi Ellenin pöllähtäessä äänekkäästi maneesin ovesta sisään. Viilipyttynä kävellyt Lilykin seisahtui ja käänsi päätään omistajansa suuntaan.
“Kiitos taas niin paljon avusta!” Ellen kiitteli painaessaan kypärää päähänsä. Oli aina hieman haikeaa luovuttaa poni sen omistajalle, olihan se niin ihana. Zaida otti Ellenin puhelimen huostaansa ja asettui katsomoon autettuaan ensin Ellenin valmentajaa kokoamaan jumppasarjan. Onneksi Adelie tuli hänen seurakseen onnistuttuaan välttämään taluttamisen.

“Pää pois edestä!” Zaida kiljahti Adelielle, sillä hän halusi saada täydellisen videon nyt, kun jumppasarja oli jo noussut maan tasolta. Tyttö ehti tajuta korottaneensa ääntään hiukan liian myöhään, sillä Lily oli jo melkein saanut sydänkohtauksen ja kieltänyt yllättäen esteelle. Kuului puomien kolinaa, ja sitten kaikki tuntui tapahtuvan kuin elokuvassa. Lily juoksi täyttä päätä maneesin toiselle puolelle. Ellen makasi liikkumattomana esteen seassa. Kaikki oli Zaidan syytä. Ei, ei, ei. Hän olisi halunnut juosta kauas pois, pois Ellenin valmentajan painostavan katseen alta. Hän oli pettänyt Ellenin luottamuksen. Saisikohan hän ikinä enää edes koskea Lilyyn?
“Anteeksi… Mä en tarkoittanut, se — se oli vahinko”, Zaida yritti selittää. Kun Ellen nousi ylös, hänen onnistui nähdä valtava halkeama tämän kypärässä. Kaikki olivat hiljaa.
“Ota sinä poni”, valmentaja sanoi lopulta. “Meidän taitaa olla parasta lähteä käymään lääkärissä.”
Ellen kääntyi katsomaan Zaidaa, mutta tämä käänsi päänsä pois. Hän ei voisi enää ikinä kohdata tytön katsetta. Adelie käskettiin korjaamaan esteet pois ja Zaida lähti viemän Lilyä talliin. Se puuskutti ja sen suusta valui vaahtoa. Tamma katsoi Zaidaa anteeksipyytävästi. Ihan kuin se olisi halunnut sanoa “Anteeksi, mutta minua pelotti. En voinut sille mitään.”
“Älä huoli Lily”, Zaida kuiskasi ponin korvaan, “minä se syypää tähän olen.”

Tallissa oli hiljaista. Vain pari hevosta kurkisti karsinoistaan Zaidan kävellessä ohi Lily perässään. Hän hoiti ponin kuten tavallisesti. Riisui varusteet ja puhdisti ne, huuhtoi ponin ja kylmäsi sen jalat kuten aina estetreenien jälkeen. Juotti tammalle mashin ja antoi suukon sen sametinpehmeälle turvalle. Kun kaikki oli hoidettu, Zaida käveli hiljaisena Fossen karsinalle. Luojan kiitos poni ei ollut tunnilla. Livahdettuaan ovesta sisään hän istuutui puruille ja antoi kyyneleiden tulla. Miten hän saattoi olla niin tyhmä, että huusi maneesissa yhden vaivaisen videon takia? Vaikka hän tiesi hyvin, miten herkkä Lily oli? Fosse keskeytti heinien mutustelun ja painoi päänsä Zaidan syliin. Hän itki vasten ruunan karkeaa harjaa. Hän käpertyi pieneksi ja antoi ponin rauhallisen hengityksen lohduttaa. Elämä oli joskus perseestä.