Sotilaan päiväkirja

Tummanruunikko, 139 senttimetriä korkea eestinhevonen Sotilas on lepsu ruuna. Siitä jos jostakin saa helposti passiivisen kuvan möllöttäessä tarhassa, mutta passiivisuus ei syö ruunan loputonta uteliaisuutta sitten mihinkään. Ratsastaessa Sotilas on ennemmin tahmea kuin turbomoottorilla varustettu: maastossa se voi ollakin jo vauhdikkaampi! Tasoltaan Sotilas koulu- ja esteratsastuksessa on helppo A ja 90cm.

Päässä jyskytti moraalisista syistä - Sotilas oli viime aikoina jäänyt todella höttöselle huomiolle kun tasapainottelin kahden hoitohevosen, kesätöiden ja tuntejen välillä parhaalla kykenemälläni tavalla. Puristin ruunan tummansinistä riimua käsissäni kun kävelin laitumelle päin missä poika laidunsi pienessä laumassaan hieman sivummalla. Se nosti kuitenkin päätään kun huhuilin sitä portin tuntumassa nimeltä. Riimun lukot kolisivat kivasti heilutellessani päävermeitä Sotilasta lähestyttäessä. Hännän heilautusta seurasi laiskan pulskea löntystely hieman vastaan ja pian Sotilaan perässä olikin varsinainen possujono jonka muodostivat ruunan laidunkaverit. Voi hevoset ja niiden laumaelämä. Se ei missään määrin ollut verrattavissa esimerkiksi kouluun ja sen kuppikuntiin. Hevoset nyt tuntuivat tulleen kaikkien kanssa toimeen etenkin kun kyse oli niinkin ihanasta hevosesta kuin Sotilas. Se ei tekisi varmaan pahaa kärpäsellekään, paarmoille tosin kyllä. Kun tiemme kohtasivat ruunikon kanssa rapsuttelin sitä ötököiden syömästä kaulasta ja ujutin riimun päähän. Lähdimme melko vauhdilla kävelemään laitumen portille jono kaviokkaita perässämme: keksin napata snapchattiin videon olkani yli muille tallilaisille saatesanoilla “eipä tule yksinäistä”.

Tallilla olin hakenut harjakassin hoitopuomille minne myös Sotilaan kiinnitin valmiiksi puomista roikkuneen riimunnarun päähän. Ei Sotilas varmaan olisi kovin pitkälle ainakaan päässyt: nytkin se lähinnä yritti hamuilla vihreitä ruohonkorsia hoitopuomin alta.
“Älä nyt itseäsi jumiin väännä, pliis?” anelin eestiläiseltä mikä tuskin korvaansakaan liikautti ellei paarma olisi kiusannut sitä juuri sopivasti.

Kerkesin vain suihkutella ötökkämyrkkyä Sotilaan kyljille ja kaulalle kun Cassandra talutteli kauempaa Jinxyä puomille päin.

“Mahdutaanko mukaan?”

Pian ruunat seisoivat vierekkäin, Jinxy vain oli melkein puolet Sotilasta korkeampi. Olin alkanut harjailemaan hevosta läpi samalla kun Cassandra putsaili Jinxyn kavioita.

"Miten ensi syksy?" Cassandra kysyi.
"Häh?"
"Niin, kai jotakin kirjoitat?"

Jouduin hetken prosessoimaan kuulemaani.

"Aa joo, tietty! Psykologia, ruotsi ja kemia. Keväälle jää sit äikkä, matikka, fysiikka ja bilsa. Tuun varmaan kuolemaan mut toivotaan että se on ihan worth it", puuskaisin ja Cassandran silmät pullistuivat kuin ilmapallot konsanaan.

"Hulluko olet?"
"En, vaan määrätietoinen."
"Kyseenalaistan sitä, typerys."
"Haluan lääkäriksi!"

Cassandra pudisteli hymyillen päätään ja jupisi jotakin varmasti saksaksi, "muistan naurella sitten penkkareiden jälkeen. Siinäpä sitten lukulomalla olet naama kirjassa".

Hoidin Sotilaan loppuun ja nappasin sen takaisin narun päähän kiinni. Heilautin moikat Cassandralle joka harjaili Jinxyä verkkaisin vedoin ja suuntasin nokkani kohti laidunta. Matkalla rapsuttelin pientä ruunaa otsasta kun talsimme sen kesäkotia kohden - vauhtia oli pakko lisätä kun kolme paarmaa pörräsi ympärilläni selkeästi nälissään ja ärsyyntyneinä. Sotilaskin nakkeli niskojaan vaikka syötin sille pari palaa kuivaa ruisleipää. Poni olikin silmin nähden tyytyväinen päästyään peltoon kavereiden luokse: muut olivat odotelleet portin läheisyydessä ja kun lauma oli koossa kaikki lähtivät talsimaan varjoa kohden jonossa, Sotilas perää pidellen.