Nallen päiväkirja

Mustanvoikko ratsuponi Nalle on aikamoinen näky - se ei juuri taidemaalaukselle ulkoa päin häviä! Nallessa riittää haastetta sitä kaipaavalle ratsastajalle napakkuudella, mutta ruuna huomaa kokemattomat ratsastajat selässään ja kunnioittaa heitä koko sydämestään. 143 cm korkea Nalle on varsinainen estetykki ja kova yrittämään: kylmähermoinen ja luotettava. Tasoltaan Nalle on helppo A ja esteillä 120 cm.

Uusi hoitoponi || Senna 29.6.2019
Perjantai-ilta kotona oli ollut rauhallinen, ja olin päättänyt lähteä tallille, moikkaamaan hoitoponiani Nallea, ensimmäistä kertaa.
"Meen nyt, nähään illalla!" Huikkaan keittiössä hääräävälle äidilleni, ennen kuin suljen ulko-oven. Astun ulos, ja vedän syvään henkeä raikkaassa sadesäässä, ja kiskon keltaista sadetakkia paremmin ylleni. Katson vielä olkani yli ikkunaan, ja näen sileäkarvaisen collieni Aatun katsomassa perääni. Se on ollut minulla siitä asti, kun tulin kouluikään, ja se on nykyään seitsemänvuotias. Vilkutan sille, kuten aina, ja se vastaa pienellä vilkutuksella takaisin, juuri niin kuin sille olin opettanut. Hymyilen ja lähetän koiralleni lentosuukon naurahtaen. Nappaan pyöräni varastosta, ja hyppään satulaan, ja lähden polkemaan kohti tallia.
Matka sujui rattoisasti, kuunnellen spotifyn uusinta soittolistaani. Se on mielettömän hyvä, pakko myöntää!
Saavuin tallille ennätysnopeasti, ja jätin punaisen pyöräni muiden pyörien joukkoon. Se ei ollut kaunein ilmestys, mutta silti mitä parhain! Työnnän tallin puisen oven auki, ja haistan heti maailman parhaimman hajun, hevosen tuoksun! Huomaan Ellenin yhden karsinan luona, jonka tunnistan hänen poninsa Lilyn pilttuuksi.
"Moi Ellen!" huikkaan, ja kävelen näiden luokse. Taputan Lilyä, kuvankaunista kimoa.
"Tulitko sä kattoo Nallee? Eikös se ollutkin sun hoidokki?" Ellen kysyy hymyillen.
"Joo, tulin! Tiiätkö sä missä se on?" Kysyn katsellen ympärilleni.
"Tiedänhän minä. Se on laitumella, niinkuin muutkin ratsastuskoulun hepat, ne on siellä ympäri vuorokauden" Ellen kertaa minulle.
Ja tiesinhän minä, olin vain unohtanut.
"Ainiin!" nauran ja vajoan face palmiin.
"Tuutko mun kanssa hakemaan sitä, että löydän perille?" Kysyn Elleniltä, joka mitä ilmeisimmin on viemässä tammaansa takaisin laitumelle.
"Voin mä tulla! Lily on muutenkin menossa ulos, käydään viemässä se ensin" Hän vastaa.
Lähdemme yksissä tuumin kävelemään ulos tallista kohti laitumia. Näen paljon hevosia. On majesteettinen ja suuri musta puoliverinen, sekä pörröinen russponi, sekä ruskea pohjoisruotsalainen, ja vaikka mitä muita. Katselen haltioissani hevosia, samalla kun pidän laitumen porttia auki. Lily kirmaa heti kavereidensa luokse, suljemme portin, ja jäämme hetkeksi katsomaan tammoja. Hetken päästä Ellen kuitenkin havahtuu.
"Lähdetäänkö hakemaan se Nalle?" hän kysyy.
"Niin olisi varmaan parasta! Onko täällä kivaa porukkaa?" Kysyn kiinnostuneena, samalla kun Ellen avaa viereisen laitumen portin ja ojentaa minulle riimun sekä riimunvarren.
"Enemmän kuin kiva, täällä on mahtava yhteishenki! Tuut viihtymään varmasti" Ellen tulittaa. Kävelen laitumelle, ja katson ympärilleni. Vierellemme ravaa heti mustankirjava irlannincob sekä ruunivoikko poni. "Katos, katos, taidettiin saada just uusia kavereita!" Ellen nauraa. Naurahdan, ja taputan molempia.
"Cassu ja Nalle ilmeisesti pitää teistä!" Kuuluu naisen ääni takanamme. Käännymme, ja näemme vaalean ja kauniin naisen. "Mä olen Riri, ja sä oot ilmeisesti Nallen uusi hoitaja?" Hän kysyy ja kättelee minua. "Joo, olen mä!" Kerron reippaasti, ja tunnen itseni viisivuotiaaksi. "Nalle on tosiaan se ruunivoikko siinä, sä voit ottaa sen kiinni, ja viedä sen talliin." hän kertoo, ja hetken rupateltuamme hän lähtee takaisin kentälle, missä leiritunti on alkanut. Ellenin oli hetki sitten joutunut lähtemään kotitallillensa Ruusulehtoon, joten loppuillan joutuisin pärjäämään yksin. Mutta mitä pienistä, minulla oli juuri narun päässä toinen ystävä!
Puen Nallelle riimun ja napsautan narun lukon kiinni, ja lähden taluttamaan sitä suureen talliin. Talli tuntuu hirveän sokkeloiselta, olenhan aiemmin käynyt vain paljon pienemmillä talleilla, kuten Ruusulehdossa, jossa käyn tälläkin hetkellä. Talutan ruunivoikon käytävälle jossa sidon sen molemmin puolin. "Oletsä kyllä aika ihana!" huokaan jo varmaan miljoonannen kerran harjatessani ruunaa. Nalle oli ollut koko ajan superhienosti käytävällä, ja kun olin selvittänyt sen jouhet sekä suorittanut huolellisen harjauksen, tarkistin sen jaloista kaiken oleellisen, kuten kenkien pysyvyyden ja lämmön. Seuraavaksi katsahdin Nallen karsinaan. Se on ollut yötäpäivää ulkona, joten karsina oli putipuhdas. Katsahdin päivän tuntilistaan, josta kävi ilmi, että Nallella oli jo ollut tänään tunti, joten minun ei tarvitsisi liikuttaa sitä tänään. Nappasin Nallesta pari kuvaa, ja lähdin viemään sitä takaisin laitumelle. Nalle käveli laiskasti vierelläni, ja avatessani laitumen porttia, huomasin, että aiemmin näkemäni irlannincob on poissa. "Se on varmaan tunnilla" ajattelin, ja laskin Nallen vapaaksi. Se ei kuitenkaan heti lähtenyt, vaan laski päänsä syliini. Sydämeni alkoi pamppaamaan, ja tunsin kuinka kyynel vierähti poskelleni. Ponista tuli mieleen aivan ensimmäinen hoitoponini, shettisristeytysruuna Shalko, joka oli kuollut tulipalossa muutama vuosi sitten. Annoin Nallelle palan porkkanaa, ja pyyhin kyyneleeni paitani pääntien sisäreunaan. Taputan ponia takapuolelle kevyesti, ja se lähtee ravaamaan ponikavereidensa luokse. Katson niitä hetken, ja lähden kävelemään taukotilaa kohden. Voisinhan käyttää vaikka loppuiltani tutustuessani muihin!