Honkalehdon päiväkirja

Kerro tänne päivästäsi, viikostasi tai ajastasi Honkalehdon tallilla, olitpa sitten hoitamassa omaa hevostasi tai ratsastamassa Katrin kultamussukoita

Akseli Honkalehto harjasi rotevin ottein nuorta lämminveristä ravihevosta, Kapua, mikä seisoi käytävässä korvat vuorollaan tötteröllä ja vuorollaan niskassa. Munattomana orina se olisi mennyt tammasta, vaikka Akseli oli sitä mieltä, ettei sillä hirmu neitimäinen pää ollut. Luonne vain tuntui muistuttavan päivä päivältä enemmän tammaa.
“Prr Kapu, soo nyt”, mies rauhoitteli oria, mikä kävi kierroksilla. Pienikin liike tallissa sai sen värähtämään. “Älytöntä orhi, yrittäisit ny vähäsen”, Akseli jupisi jurona miehenä. Edellisen illan juhlinnat kylän poikien kanssa oli venähtänyt. Se, että Akseli joutui vielä rientämään aamutalliin ruokkimaan kauraturvat oli ollut kirsikka kakun päälle. Katri oli mieluummin ihan vapaaehtoisesti jäänyt seuraamaan itsenäisyyspäivän vastaanottoa kotisohvalle naapurin rouvan kanssa, ja muksut olivat omilla teillään illat pitkät. Akkojen seurasta muodista tietämätön Akseli ei kiinnostunut, joten hän ajeli itsensä lojaalilla lava-autollaan Lehtovaaran kylälle tuttuun Saaranmaa -pubiin. Sielläpä oli kylän miehet istuneet tiskillä perseet penkissä kauniissa rivissä, minkä jatkoksi Akseli oli itsensä myös parkkeerannut.

Kapun hörähdys ja kavioiden lyhytaikainen kopse herättelivät miltein horrokseen vaipuneen Akselin ajatuksistaan.
“No katos toista, missäs sen kenkä?” vaaleatukkainen Elmo kysyi ja puristi kädessään kimon hevosen ohjia. Nemo ei hirveästi juuta eikä jaata sanonut käytävässä hörisseestä Kapusta, mikä taas kävi vielä enemmän kierroksilla mitä kaksi minuuttia aiemmin.
“Hä?” Akseli kysyi.
“No kato sen oikeeta etusta, ei pitäis olla epäselvää.”
Niinhän oli asian laita. Kapun oikeasta etusesta puuttui siihen vasta nakattu hokkikenkä. Jostakin kumman syystä ei Akseli ollut sitä nähnyt.
“Jaa, et haluais käydä sitä tarhasta kattelemassa?” mies ehdotti Elmolle, jonka kasvoilta katosi väri salamana.
“Ai tuolla pakkasessa? Hullunako pidät?”
“Saat vitosen siitä hyvästä.”
“En ole hullu.”
“No kymppi sitten.”
Ja sillä selvä. Elmo suostui, kunhan saisi laitettua Nemon ensin pois ja karsinaan kuivamaan loimi niskassa. Akseli siirsi steppaavaa Kapua sivummalle jotta ratsukko pääsi heidän ohitseen vapaaseen karsinaan missä ruuna sai kuivatella treenin jälkeen.

Ei siinä mennyt kuin puolisen tuntia, jolloin pakkasen puremat posket punaisena helottaen Elmo paineli takaisin talliin. Hän piti vasenta kättään voitokkaana ilmassa ja puristi hevosenkenkää kuin olisi sitä hengellään varjellut. Akselin ilme oli kerrassaan ilahtunut.
“Jos jeesaat Kapun kanssa sen aikaa kun nakuttelen tuon takaisin jalkaan, oot kymppis ansainnut”, Akseli ilmoitti. Elmo taas pyyhkäisi vain kämmenselällään otsaansa tummanpunaisen pipon alta.
“Okei, okei, tehdään niin”, Elmo myöntyi ilman väittelyä, “Kapulla taisi olla aika railakas itsenäisyyspäivä”.