2 osumaa on löytynyt haulle 0

Inarin päiväkirja

Syksy tuli joka ikinen vuosi, mutta silti se aina yllätti. Pakko myöntää, että vaikka yritin vimmatusti etsiä hyviä puolia tästä märästä ja pimeästä vuodenajasta eksyin usein muistelemaan heinä-elokuun lämpimiä kesäiltoja. Omatuntoani kolkutteli, kun ajattelin miten vähän olin ehtinyt tallilla käydä koulun alettua. Syksyn mukana oli kuitenkin tullut jotain hyvääkin. Aina vain lykkääntynyt muuttomme oli nyt viittä vaille valmis. Matka koululle, tallille ja Kallen Kulmallekin lyheni mukavasti. Nyt oli vain pidettävä huoli siitä, etten eksyisi liian usein caramel frapen luo.

Kelit olivat selkeästi viilenneet, mutta pyöräillä pystyi silti. Piti vain muistaa ottaa hanskat ja pyörän valo mukaan, sillä pimeä tuli yllättävän nopeasti. Riri oli kysellyt vapaaehtoista maastoon lähtijää Peikolla, ja olin ilmoittautunut samointein. Peikko oli minulle suhteellisen uusi tuttavuus, vaikka olinkin muutamalla tunnilla saanut sen ratsukseni. Viestiteltyäni Danielan kanssa sovimme, että tapaisimme tallilla puoli kuuden aikoihin ja lähtisimme yhdessä lainaratsuilla maastoon. Daniela Nallella ja minä Peikolla.

Ravistelin nopeasti takkini, ja avasin tallin oven. Ulkona tihutti vettä, mutta ainakaan vielä ei satanut kaatamalla. Ehdin hetken henkäistä ennen kuin tallikäytävää pitkin asteleet Adelie ja Zaida hukuttivat minut kovaääniseen papatukseen päivän säästä, ja huomisen heinätalkoista.
”Mun piti ratsastaa tänään Ringo, mutta taidan jättää suosiolla ensiviikkoon”, Adelie hymähti.
”Ihan viisas valinta. Me ollaan lähössä Danielan kanssa kohta maastoon, joten saa nähä miten käy”, huokaisin ja viittasin kädelläni ovelle päin.
”Suosittelen sadetakkia!” Zaida nauroi.
Tytöt kiersivät takkinsa ympärilleen, ja lähtivät puolijuoksua maneesille neuvottelemaan Karon kanssa jostain mitä en enää kuullut, heidän kadotessa pihalle.

Vedenkeittimen porina täytti tyhjän tallituvan, kun odotin kaakaoveteni valmistumista. Vesikaakao ei tottapuhuen ollut kovin hyvää, mutta tälläisinä päivinä mikä tahansa lämmin juoma kelpasi. Kaakaokuppi kädessä hymyillen istahdin penkille. Nappasin pöydältä uusimmat Lehtovaaran Sanomat, ja selailin sitä aikani kuluksi. Daniela snäppäsi olevansa puolen tunnin kuluttua tallilla, joten päätin harjata siinä välissä Danan.

”Hei pallura”, Kuiskasin rapsuttaessani Danaa korvien takaa.
”Hyi että kun oot likanen”, huokaisin ja nappasin vaaleanpunaisen pölärin käteen. Dana oli selvästi etsinyt tarhan pahimman kuralätäkön piehtarointia varten.
Harjasin huolellisesti Danan selän ja kaulan, mutta jalkojen kohdalla totesin niiden olevan niin kuraiset, että parempi olisi käydä huuhtomassa ne pesarissa.
Pesupaikalla Dana seisoi kiltisti, niin kuin yleensäkkin eikä mennyt kovin kauaa, kun kaikki jalat jo olivatkin puhtaat. Kuivasin ne huolellisesti pyyhkeellä, ja talutin tamman takaisin karsinaansa.

Haittapuoli Danan karsinapaikassa oli sen oven läheinen sijainti. Talviaikaan, kun joku avasi oven tunsi kylmän pakkastuulahduksen kasvoillaan. Niin myös nyt, kun Adelie ja Zaida palasivat talliin (vaikkei vielä ehkä pakkasta ollutkaan). Onneksi se ei näyttänyt vuonohevosta hetkeuttavan. Dana nojasi päätään reittäni vasten rapsutelllessani siltä kuraa korvasta. Se esitti suurta lahjakuutta piehtaroimalla itsensä mutalätäkössä kirjaimellisesti korvista kavioihin. Kun kynnenaluseni olivat Danan rapsuttelusta mustat, rasvasin tamman kaviot, ja painoin suukon sen turpaan. Lopuksi kaivoin Danalle taskustani vielä porkkanan. Oli todellinen ihme ettei äiti ollut vieläkään tajunnut, minne kaikki jääkaapin kasvissosekeittoon tarkoitetut porkkanat aina katosivat.

Peikko möllötti rauhallisena karsinassaan, kun kiristin satulavyötä. Pelkäsin hiukan sateessa kastuvien nahkavarusteiden puolesta, mutta jouduin toteamaan, että ratsastuskoulun satulat ja suitset eivät olleet ehkä ensimmäistä kertaa epäsuotuisassa ympäristössä. Lämmitin kuolaimet, ja nappasin Peikosta pakollisen turpakuvan tallikavereille jaettavaksi. Ori ei oikein arvostanut kuvaani, mutta otti kiltisti suitset päähänsä. Pujotin jokaiseen jalkaan tummanvihreät suojat, ja annoin Peikolle rapsutukset keaulalle. Viimeisenä kiskoin päälleni heijastinliivin, ja kiersin Peikon häntään neonkeltaisen heijastimen. Karo oli nimittäin muistuttanut eilen tallituvassa istuskellessaan ainakin kolmesti ettei kukaan saisi lähteä maastoon ilman heijastimia. Kun Daniela huikkasi olevansa valmis Nallen kanssa talutin Peikon ulos tallista.

”Muistitko varmasti heijastimet?”, kysyin Danielalta virnistellen, sillä hänkin oli sattunut tallitupaan samaan aikaan Karon kanssa. Ulkona satoi ihan kunnolla, mutta onneksi ei tuullut pahemmin. Käynnissä edetessä vesi ei tunkeutunut silmiin ja suuhun, joten pystyimme rauhassa juttelemaan, ja ihailemaan ruskan värejä. Peikko oli melko rauhallisella päällä. Se tuijotteli uteliaasti maastopolun varrella olevaa isoa kiveä, mutta käveli kuuliaisesti ohi. Sade muuttui tihkuksi ja loppui vähitellen kokonaan. Tie oli hyväpohjainen eikä näyttänyt liukkaan mutaiselta, joten maiskautin Peikon rentoon raviin. Suokin askeleisiin sopeutuminen kesti hetken, mutta lopulta Peikko tuntui yllätttävän mukavalta.
”Otetaanko pikkupätkä laukkaa?” Daniela ehdotti.
”Mikä ettei”, virnistin ja napautin pohkeilla kevyesti Peikon kylkeä. Ori nosti reippaan laukan, ja annoin sen mennä suunnilleen haluamaansa vauhtia. Kun välimatka Nalleen ja Danielaan kasvoi, siirsin Peikon ravii, ja varmistin samalla, että se oli kunnolla hallinnassa. Nostin vielä uuden vähän rauhallisemman laukan, kun Daniela sai meidät kiinni.

”Miltäs Nalle vaikuttaa?”, kysyin siirryttyämme käyntiin.
”Ihan jees, en oo koskaan tällä maastossa ollutkaan”, Daniela vastasi ja taputteli ruunaa kaulalle.
”En mäkään Peikolla. Muutenkin viime maastokerrasta on hetki. En oo ehtinyt nyt pariin viikkoon juuri ollenkaan tallille, kun ollu niin paljon kouluhommia”, huokaisin.
”Täällä taitaa alkaa taas sataa”, Daniela sanoi ja veti hupun takaisin päähänsä.
”Otetaanko vielä hetki ravia, niin päästään nopeemmin tallin lämpöön?”
”Mennään vaan ravissa, tästä ei ookkaan enää pitkä matka tallille”

Risteystä ennen hidastimme käyntiin. Peikko pälyili ympärilleen, mutta vaikka siristelin silmiäni sateessa en nähnyt mitään. Oksien rasahdellessa huomasin kuitenkin peuran vaaleanruskean takapuolen katoavan koivikkoon. Taputin Peikkoa kaulalle, mutta se ei ollut eläinhavainnosta moksiskaan. Pälyili vain uteliaasti ympärilleen. Loppumatka tallille sujui rauhallisissa merkeissä sateesta huolimatta.