Ririn päiväkirja

kirjoittaja **Riri** Ti Syys 24, 2019 8:24 pm

Ririn päiväkirja - yrittäjän arkea

Ratsastuskoulun ylpeän, ~~tohelon~~ ja arjensankarikompleksin omistavan Ririn arkea. Tylsää? No ei taatusti.

kirjoittaja **Riri** Ti Syys 24, 2019 11:02 pm

Joko nyt on jo syksy, oikeasti?!

"Vai niin, näi ahneesti tänää vai?" murahdin pihatossa heiniä kärkkyneelle Ringolle joka ryntäsi heinäkasalle hullunkiilto silmissä jättäen jopa poneihin verrattuna massiivisen Demin nuolemaan näppejään. Vilma heilutteli häntää vieressäni seuraten ponien ja Demin toimintaa pihatossa jonne ne jäivät kaikin puolin tyytyväisinä saaliseensa, yöheiniin. Ainoastaan Rimpu oli joukosta poissa sisällä saikuttelemassa jalkansa parissa jota olin jälleen kylmäillyt pitkin iltaa saatuani puolet tarhojen hevosista yöpuulle. Karo oli uskaltautunut ennen lähtöään arpomaan että Rimpun jalka olisi ahkeralla hoidolla viikossa kondiksessa - sai nähdä pitikö se paikkaansa. Saatoin sormet ristissä toivoa parasta. Rimpu oli korvaamaton pienien tunnilla.

Vuosien saatossa aidan alittamisesta oli tullut sujuvaa ja hyvin se onnistui tänäkin iltana. Kuulokkeet korvilla lähdin hakemaan vielä viimeisiä heppoja iltaheinien ja -ruokien pariin sisälle: Peikko, Hoo, Voitto, Donna ja Dana olivat sisällä yllättävän nopeasti ja mutkattomasti. Viimeisenä sisälle oli saatava Max joka oli toistaiseksi vielä yksin tarhaamassa. Laidunkauden jälkeen en ollut tuntunut saaneen tarhajärjestyksiä millään kuntoon vaikka hevospopulaatioon ei ollut juuri tullut muutosta paria varsaa lukuun ottamatta. Noin kaksi päivää - tai iltaa - aiemmin Fiona oli polttanut päreensä Danaan syystä tai toisesta kun hain hevosia sisälle ja kaksikko oli pakko erottaa toisistaan. Dana sai nyt tarhata Bellen kanssa kun taas Fionan survoimme Karon kanssa yhteismielin Donnan kanssa samaan tarhaan.

Tammat olivat tammoja ja siksi olinkin sydämeni pohjasta kiitollinen siitä että ruunat päästivät helpolla.

"Okei kaveri, nyt mennään nukkumaan", huhuilin portin takaa Maxille puoliksi haukotellen. Iltatalli oli jälleen parin tuntilaisen sähläämisen takia venynyt ihan hulluihin aikoihin ottaen huomioon sen että olin myös aamutallia ollut tekemässä Helin tultua kipeäksi. Yrittäjän arki oli kovaa ja sitä kirosinkin jalkojeni upottua miltein nilkkoihin asti raskaaseen mutaan. Varma syksyn merkki loputtoman mudan lisäksi oli myös se että esimerkiksi Poppiksen metsästäminen olisi ollut erityisen hankalaa ellei tähtipäinen ruuna tuppaisi tulemaan iholle kiinni. Max oli sentään aika vaalea joten sen saattoi erottaa pimeästä tarhasta kyyhöttämästä. Luojalle kiitos rautiaista.

Max sai säälle loimen läpi rapsutukset sen jälkeen kun olin ujuttanut sen liiankin siistin riimun päähän. Veronica oli tosiaan tainnut innostua jynssäämään tavaroita syksyn mittaan aika varmasti Mintun, Jullen, Rosan tai Cassandran kanssa. Max oli vauhdilla suuntaamassa sisälle jolloin sain harppoa ja roikkua sen perässä narusta kaksin käsin kiinni pidellen ja joka viidennellä askeleella murahdellen kutakuinkin sanalitaniaa "odota, älä, nyt rauhotu". Ja Max vain korskui kuin pahainenkin ori.

Sisällä tallissa saatoin katsella kaikkien olleen kunnossa. Fosse yskäisi kertaalleen ja Rimpu seisoi perse ovea kohti karsinassa mököttäen laumasta erottamisen johdosta.

"Parantelisit jalkasi asap niin meidän kaikkien elämä hymyilisi - myös Iiriksen, tiesitkös", puhelin hevoselle. Vilma ravaili kynnet kivilattiaan osuen luokseni ja pyrki hyppäämään likaisin tassuin vasten enkä edes yrittänyt estää.

"Noniin muru, eiköhän mekin lähdetä syömään", rapsutin koiraa korvan takaa sen hetken kun se malttoi seistä paikoillaan ennen matkan jatkumista. Yksi vihellys sai Vilman kääntymään 180 astetta ja tulemaan perässäni ovelle. Valot kiinni kliks ja ulkona ovi kiinni ja lukkoon.

Nyt olisi luvassa pimeässä autolle suunnistamista seuraavat liian monta kuukautta. Joku saisi huomenna ottaa hommakseen kertoa kuinka saattoi pitää syksystä. Kesällä oli valosaa ja hevoset ovat pihalla ympäri vuorokauden. Silloin elämä hymyilee.

kirjoittaja **Riri** Ma Syys 30, 2019 11:37 am

Maanantai, taas

#Rimpu #Ringo #Fargy

Normaalisti maanantaina aamut olivat hiljaisia tallilla: Lea saattoi olla touhuamassa Voiton kanssa tai Julle pyörähti moikkaamassa Hoota ja Milliä. Iso osa tallilaisista oli koulussa tai töissä. Juuri sen vuoksi olin ottanut hommakseni maanantai aamuna hoitaa kaikki välttämättömät asiat pois päiväjärjestyksestä yleensä Helin tai Karoliinan kanss. Välttämättömiin asioihin kuului puuduttavat paperityöt, sähköpostin siivoaminen, tallissa paikkojen tarkistaminen ja muu jonnin joutava. Tänään poikkeuksellisesti piti siivota hieman enemmän. Viikonlopun heinätalkoot olivat olleet heinän siirtelyn kannalta menestys. Hartoilta oli pudonnut mieletön taakka kun vintti pursusi heinää puhumattakaan maneesin takana sijainneesta varastosta. Ruokaa riitti ja hevoset eivät kuolisi nälkään. Yrittäjän kannalta ihanteellinen tilanne.

Sanoisin että vesisade oli yksin omaa maanantain kunniaksi. Koko maanantaiksi oli luvattu sadetta. Vedin tallin ovella keltaisen sadetakin hupun syvälle päähäni ja saappaat tasaisesti tahtia rummuttaen harpoin pihaton viereiseen tarhaan kyhätyn sairastarhan luokse missä sateeseen tympääntynyt Rimpu seistä odotti. Portin viereisestä tolpasta nappasin Rimpun riimunnarun minkä kiinnitin vaaleanpunaiseen riimuun sisälle tarhaan päästyäni minkä jälkeen uskalsin avata portin. Rimpulla oli alkanut piisaamaan energiaa aika pitkän saikuttelun jälkeen. Korvat tötterössä pieni poni mennä kipitti ja oli täysi työ pitää se mahdollisimman rauhallisena. Jalka ei vieläkään ollut kunnossa vaikkei Rimpu sitä selkeästi ontunutkaan.

"Prrr, rauhassa", rauhoittelin liian orimaisesti korskuvaa ponia. Se oli kuin itse paholainen.

"Tätä vauhtia et pääse pitkään aikaan pois tuosta postimerkkitarhastasi", muistuttelin Rimpua kuin se olisi puheesta jotakin ymmärtänyt. Tallin ovilla se yritti vielä syöksyä vihreän ruohokaistaleen luokse, mutta ennakoin ja nykäisin riimunarusta ponin takaisin maan pinnalle.

Rimpun kiinnitin pesariin ja toin sille kylmät jalkoihin. Kärräsin kottikärryssä pienen satsin heinää ponin naaman eteen jotta se jaksaisi seistä paikallaan jonkin aikaa kärsivällisesti. Sillä välin kun Rimpun jalka kylmästi lähetin Jullelle viestiä: "Nallen ja Maxin voisi hieroa joku päivä tällä viikolla jos kerkeät" - Luojalle kiitos siitä että hän oli suonut talliin vastavalmistuneen hevoshierojan. Julle saisi sitten hieromiskeikasta vaikka vähän tallivuokraan alennusta - tai pihattopaikasta.

Kurkkasin olkani yli tarkistaakseni Rimpun olevan OK. Tamma oli sydänemojit silmissä heinäannoksen kimpussa ettei se noteerannut edes siirtymistäni ulos. Olin vetänyt hupun takaisin päähäni, mutta sain ulkona todeta sateen hellittäneen hetkeksi. Sisällä kuulunut sateen ääni oli luultavasti ränneistä vuotanut vesi.

Ovien ulkopuolella odotti kaksi heinää täyteen survottua Ikea-kassia mitkä otin mukaan. Pihatolle saavuttuani oli vastaanottokomitea kaikessa valmiudessaan: Ringo ja Fargy tönöttivät joukon kärjessä, Milli ja Muska taaempana kärkkymässä ruoka-annosta.

"Tänne mahtuisi hyvin vielä yksi poni...", pohdin ääneen kaksi shetlanninponia ohittaessani. Keskemmälle kaadoin kassien sisällöt tasan siihen paikkaan mihin aina muulloinkin. Ringo tuli ensimmäisenä kasalle korvat luimussa saaden Millin kavahtamaan hieman taaemmaksi. Fargy ja Muska tulivat perässä ja suokkivarsa viimeisenä kauemmaksi eritellylle kasalle. Heiniä oli pakko vähän levitellä että Ringo päästäisi muutkin syömään. Kirjava poni paisuisi muuten kuin hiiva ja muut kuihtuisivat silmissä.

Takaisin tallissa Ikea-kassit päätyivät vintin portaille odottamaan seuraavaa kierrosta ja kulman takana Rimpu odotteli kärsimättömänä toimintaa. Varustehuoneesta Rimpun hyllyltä otin sille ohuen kuoriloimen sateen varalle ulos minkä pistin ponin päälle vielä pesarissa. Kun jalka oli kylmätty ja poni valmiina se pääsi takaisin pihalle aamuheinien pariin. Vilkaisin vielä pihaton suuntaan jossa odotti aika näky: mudalla kuorutetut Ringo ja Fargy antaisivat hommaa hoitajilleen iltapäivällä jos tytöt kerkeäisivät auttamaan viiden alkeistunnille.

kirjoittaja **Riri** Ma Helmi 10, 2020 7:41 pm

Tallinomistajan kiireinen arki

@iiris @odina #HERMOROMAHDUS

Myrskytuulet olivat puhaltaneet aamusta alkaen niin että korvissa humisi. Nöyränä Riri oli kuskannut jokaisen hevosen ulos aamuheinien kimppuun mitkä vain vaivoin pysyivät hangessa syömistä odottaen. Karsinoiden siivoaminen tuntui jumalalliselta tallin hehkuvassa lämmössä katon rätisten tuulen puuskien yllättäessä. Manun ja Kertun huutelut karsinoiden ulkopuolelta hukkuivat rätinän alle, vaikka ne kiivaasti muistuttivat aamuruokien puutteesta. Karo kävisi tekemässä sanojensa mukaan päivätallin, sillä nainen oli ottanut hommakseen läpiratsastaa Donnan, joka oli kerännyt virtaa kuin latautuva akku kuluneen kahden päivän aikana. Tarhassa tamma oli esitellyt jos jonkinmoisia tanssiliikkeitä.

Riri katsoi yksityishevosten puolelta tarvittavat ruuat päivävuoroa varten valmiiksi. Tallin hevosista Poppis, Vallu ja Donna saisivat päiväpuurot Karon toimesta, sekä uusi suomenhevosruuna Ripa, mikä sekin oli ottanut tuulesta itseensä. Ai niin, kissojen ruuat, Riri muisti kun Manu pyöri kirjaimellisesti jaloissa, puristen.

****

Iltapäivästä Riri pamahti talliin punaruskeat, kiharat hiukset liimautuneena päätä myöten kasvoja vasten siitä huolimatta että ruskean toppatakin huppu oli päässä. Räntää tuli miltein vaakatasossa ja valitettavasti parkkipaikalta sai tarpoa pienen matkan talliin. Pesupaikalla Iiris oli harjailemassa Ruusaa, moikkasi ja voivotteli keliä, johon Riri vastasi vähintään yhtä tuskaisella sävyllä takaisin. Miltein sillä seisomalla puhelin soi ja rumba saattoi alkaa. Tuli yksi tai kaksi peruutusta illan tunneille - mikseivät soittaneet Karolle, kuten olisi asian laita kuulunut olla. Riri joutui etsimään ratsastuksenopettajan tallin kätköistä ilmoittaakseen poissaolot. Sen jälkeen piti hakea Lilli sisälle odottelemaan alkeistuntilaisten saapumista, poni sai majoittua väliaikaisesti Reiskan tyhjillään olleeseen karsinaan.
“Iiris, haetko Rimpun sisälle viidentoista minuutin sisään? Kerkeetkö?” Riri huikkasi pellavapäälle, joka kurkkasi pesarista riimunnaru kädessään ja vapaalla kädellä näytti peukkua tallinomistajan suuntaan.

Sisälle oli haettava vielä Fosse ja Ringo, viimeisenä aiemmin mainittu Ripa. Kun hevoset olivat paikallaan, saapui suomipojan karsinalle myös uusi tyttö, joka esittäytyi Odinaksi.
“No mutta hei, joo, tässä on tosiaan Ripa. Sähän sitä aloititkin hoitamaan? Ripa on itse asiassa menossa alkeistunnille viideltä, sen ratsastaja tulee tasan ajallaan paikalle, viitsisitköhän laittaa sen valmiiksi tunnille? Tässä on tunti vielä aikaa, kerkeäisit tutustua siihen paremmin”, Riri ehdotti ja tarjosi mahdollisuutta aloittaa hoitajan pestit… lennokkaasti.
“Tunnit pitävät vähän kiireisenä, flunssa-aalto on kaatanut monet sängyn pohjalle. Voin esitellä paikkoja vaikka tunnin aikana, tai illemmalla, tai voit katsoa jos löydät esimerkiksi tummatukkaisen tytön Zaidan tai esimerkiksi sellaisen sinitukkaisen tytön, Mintun. He varmasti näyttelevät myös paikkoja”, Riri jatkoi höpöttämistä ja laksi Ripan riimunnarun karsinan ovessa olleeseen koukkuun riimun kera.

****

Entä loppuilta? Riri juoksi kännykkä korvalla väliä maneesi-talli-tarhat, yritti ottaa tolkkua yhdestä jos toisesta paperista, puhdisti Poppiksen vekkiä vasemmasta etusesta, tarkasteli ruokien tilanteita, vei loimia kuivumasta pois ja märkiä tilalle, heitteli heiniä tallin hiljennyttyä alas.

Sanotaanko vaikka, että illat olivat kiireisiä. Siinä ei hirveästi syöty kuin joku suklaa lennosta.

kirjoittaja Sponsored content

Ririn päiväkirja