9 osumaa on löytynyt haulle 0

Ellenin päiväkirja

Kouluratsastusta pellolla
#talvileiri2020 @iiris @inari @veronica @henkka @julle @julie

Iloiset äänet kaikuivat pitkin tallin käytäviä. Kolmas leiripäivä oli alkanut, ja edessä olisi kouluratsastusta lumisella pellolla! Sääkin oli mitä mahtavin, aurinko paistoi melkein pilvettömältä taivaalta. Tosin, pakkasta oli jonkun verran, mutta ei anneta kylmyyden haitata.

Tapansa mukaan Lily hamuili taskujani ja kerjäsi huomiota hoitaessani sitä. Ponin kannalta talvi oli hyvää aikaa — kerrankin sen valkoiset karvat myös pysyivät valkoisena! Selvitin vielä loput Lilyn häntäjouhista ennen kuin suuntasin satulahuoneeseen hakemaan ponin varusteita. Siellä törmäsin Inariin ja Veronicaan, jotka näyttivät erityisen innostuneilta, olimmehan sentään pääsemässä ratsastamaan pellolle. ”Me keksittiin super hyvä idea!” huudahti Veronica innoissaan. ”No? Kertokaa ihmeessä”, naurahdin ja avasin Lilyn varustekaapin. ”Mennään ilman satulaa!” hihkaisi Inari virnistäen. Katsoin tyttöjä hetken epäuskoisina, nuo eivät tainneet saada ilman satulaa menosta tarpeekseen eilisellä leikkitunnilla. Toisaalta, idea ei kuulostanut yhtään hullummalta, päin vastoin tunnista saattaisi tulla ehkä vielä hauskempi. ”Haha aika hyvä idea kyl! Tietääks muut tästä vielä? Mä oon kyl ehottomasti mukana”, virnistin. Karo tuskin ilahtuu ideasta, mutta voimmehan me edes yrittää. ”Ei vielä, mutta kohta tietää!” vastasi Veronica ja riensi saman tien ulos satulahuoneesta Inari perässään. Itse metsästin kaapista kypäräni ja vedin sen saman tien päähäni. Saappaat saisivat siis jäädä kaappiin, sillä ilman satulaa pakkasella mentäessä luotto kuomat olisivat parempi vaihtoehto. Eipähän tarvitse jäädyttää varpaita turhaan!

Kaikki ryhmäläiset saatiin kuin saatiinkin innostumaan ideasta, ja pian kaikkien ratsut olivat saaneet suitset päähänsä ja ratsastajatkin olivat valmiina tunnille. Astuessamme ulos Lilykin nosti korvansa pystyyn ja vaikutti innostuneelta. Poni taisi aavistaa, että jotain vähän erilaisempaa olisi luvassa. Talutin ponin edessämme kävelevien Henkan ja Rassen perässä kentälle, jossa nousisimme kyytiin ennen pellolle siirtymistä. ”Voi hyvänen aika.. Mihin te ootte satulat unohtaneet?” huokaisi Karo epätoivoisena, mutta huvittuneena. ”Haluttiin vähän lisähauskuutta”, virnisti Iiris Rimpun vierestä. ”Ette oo tosissanne”, nauroi Karo jälleen. ”No, toivotaan ettei ponit oo villeinä.. En meinaa halua keräillä pudonneita ratsastajia tuolta hangesta, saati juosta karanneiden heppojen perässä”, lisäsi hän vielä esittäen hieman vihaista. ”Haha, kyllä me selässä pysytään”, naurahti Henkka ja suuntasi hakemaan kentän laidalta jakkaran. ”Kuuluisat viimeiset sanat..” huokaisi Karo ennen kuin meni punttaamaan muita ratsastajia kyytiin. Onnea on pieni poni, sillä itse pääsin hyppäämään melko vaivattomasti Lilyn selkään ilman jakkaraa. Kenttä oli pellon tavoin lumen peitossa, mutta sinne oli tallautunut reittejä, joita pitkin Lily pääsi kulkemaan. Odotin, että kaikki pääsivät ratsujensa selkään, minkä jälkeen suuntasimme siistissä jonossa Karon perässä pellolle. ”Mun jalat osuu lumeen!” kiljaisi Iiris Rimpun selästä. Käännyin katsomaan, ja totta tosiaan, lumi ylettyi melkein Rimpun mahaan ja tytön kengänkärjet laahasivat hangessa. ”Tästä tulee rankka tunti Rimpulle”, virnistin samalla katsoen takanamme rämpivää suloista Rimpua. Lunta oli tosiaankin satanut paljon, sillä myös Lily sai tosissaan nostella jalkojaan. Karo ohjeisti meitä nyt alkuun pysymään melko pienellä alueella, jotta kuulisimme hänen ohjeensa ja ettei kukaan lähtisi kauemmas sooloilemaan. Lily tuntui allani pieneltä tikittävältä pommilta. Poni olisi arvatenkin halunnut vain lähteä laukkaamaan täysiä pellon toiseen päähän. Se kuitenkin pysyi allani kuuliaisena nostellen jalkojaan hangessa kouluhevosen tavoin. Pakkanen kipristeli nenänpäässä, mutta ponin lämpö välittyi omaan kehoon niin hyvin ilman satulaa ratsastaessa, että varsinaisesti kylmä ei ollut.

”Okei, sitten voitais lähteä verryttelemään vähän ravissa! Tehkää paljon ympyröitä, voltteja ja siirtymisiä”, ohjeisti Karo pellon reunasta. Hän ei viitsinyt rämpiä keskelle peltoa, olihan lunta kuitenkin aika paljon. ”Kai me päästään laukkaamaan täysiä jossain vaiheessa?” huudahti Henkka papurikon Rassen selästä. ”Älkäähän nyt! Tänään mennään vakavasti otettavia koulukiemuroita, ei leikitä!” vastasi Karo tiukasti, mutta vitsikkäästi. ”No ei, katotaan lopuksi ootteko te ja ponit osannu käyttäytyä”, jatkoi hän vielä virnistäen. ”Kyllähän hepat varmaan osaa, mutta meistä ratsastajista en tiiä”, naurahti Julle suomenhevosensa selässä. Sitten Karo käski meidän olla vähän aikaa juttelematta ja keskittyä ratsastukseen. Ja kieltämättä Lily tuntui aika hyvältä! Ehkä ponikin tykkäsi pienestä vaihtelusta, sillä koko talven olimme ratsastaneet lähinnä maneesissa joitain maastoreissuja lukuunottamatta. Ponin kapeus ja lumihangen aiheuttama suurehko ravi teki selässä pysymisestä alkuun aikamoista tasapainottelua, mutta pikkuhiljaa siihen alkoi tottua ja ravaaminen alkoi sujua hyvin. Tunti olikin sujunut tähän mennessä rauhallisissa tunnelmissa, ja kaikkien ratsut olivat pysyneet kiltisti pienellä alueellamme ilman suurempia pelleilyjä. Iiris ja pikku Rimpu olivat kyllä huvittava näky, sillä Rimpu joutui tosissaan harppomaan hangessa lyhyine jalkoineen. Kieltämättä kaikkien ratsut näyttivät ravatessaan ihka oikeilta kouluhevosilta, sillä kerrankin ne nostelivat jalkojaan kunnolla.

Pian oli aika laukata, tosin ensin ihan tavallista koulutunnin laukkaa, ei täysiä pellon toiseen päähän. ”Nyt sitten voitte ottaa mukaan sellasta ihan rauhallista laukkaa. Jatketaan niitä samoja ympyröitä!” opasti Karo painottaen rauhallisuutta. Ja niinpä kaikki nostivat laukan omaan tahtiin. Lilyn laukka tuntui hassulta, mutta kuitenkin melko tasaiselta. Poni olisi halunnut kiihdyttää vauhtiaan, mutta onnekseni sain sen pidettyä kurissa. Voin vain kuvitella mitä tapahtuu sitten, kun saamme luvan laukata kovempaa.. Tein siirtymisiä laukasta raviin ja taas takaisin laukkaan. Lily tuntui hetki hetkeltä paremmalta, harmi vain, ettei se tarjoa tällaisia askellajeja kouluradalla.

Kaikki sujui ilman kommelluksia pitkän aikaa, kunnes huomasin vähän matkan päässä edessämme Cassun, joka vastoin kaikkien odotuksia teki yhtäkkiä äkkikäännöksen pudottaen Inarin hankeen. Niin hassua, että yleensä niin kiltti Cassu oli näistä hevosista ensimmäinen, joka pudottaa ratsastajansa! Sain onneksi pysäytettyä Lilyn ennen kuin olisimme törmänneet kaksikkoon. Inari oli saanut pidettyä Cassun ohjista kiinni, joten ainakin toistaiseksi kaikki hevoset olivat hallinnassa. Pysähdyin hangessa kikattavan tytön viereen. ”Ooks sä kunnossa?” naurahdin, sillä ilmeisesti mitään ei ollut sattunut. ”Joo”, sai Inari sanottua naurultaan. ”Enkös mä just sanonu että pysytte sitten siellä kyydissä?” harppoi Karo huvittuneena paikalle muut ratsukot perässään. ”No, eikai sille mitään mahda jos Cassu vähän pelleili?” virnuili Inari ja hyppäsi Karon avustuksella takaisin Cassun kyytiin. Sen jälkeen mitään erityistä draamaa ei sattunut.

”Okei. Nyt jos lupaatte pysyä kyydissä ja olla aiheuttamatta kaaosta, niin voitte laukata kerran vähän kovempaa tonne pidemmälle ja takaisin. Ja meette sellasessa hallitussa järjestyksessä kaikki yhessä, ettei kukaan jää yksin kauas muista ja saa mitään hepulia”, neuvoi Karo. ”Onneks toi hanki on pehmee nii ei haittaa jos putoo”, totesi Julie. ”Joo, voin sanoo että se ei satu”, virnisti Inari. Huomasin Karon epätoivoisen ilmeen tyttöjen puheisiin liittyen, hän taisi ajatella meidän olevan vähän toivottomia. ”Joko saadaan mennä?” kysyi Veronica malttamattomana ruunikon Fionan selästä. ”Jos kaikki on valmiina niin antaa mennä. Sanoisin että ainakin Henkka ja Veronica vois mennä siellä ensimmäisinä, koska Rasse ja Fiona menee todennäkösesti kovimpaan. Ja sitten hei ei mitään kisailuja siellä!” varmisti Karo vielä ennen kuin antoi meille luvan lähteä. Ja kun kaikki olivat valmiit, nostimme laukan ja kannustimme ratsumme niin kovaan vauhtiin kuin mahdollista. Ilmavirta puhalsi vasten kasvojamme ja lumi pöllysi hevosten laukatessa hangessa. Lily laukkasi korvat hörössä minkä jaloistaan pääsi. Se selvästi nautti tästä ainakin yhtä paljon kuin minä itse, en meinaan tiedä mitään parempaa kuin täysiä laukkaaminen! Mutta vaikka Lily miten kovaa laukkasi, ei se pysynyt Fionan, Rassen ja Millin perässä. Myös Inari ja Cassu sekä Julie ja Greta olivat jääneet hieman jälkeen kärkikolmikosta. Pian saavutimme kuitenkin pellon toisen pään ja meidän täytyi taas hidastaa. Ja kun kaikki, myös Iiris ja Rimpu, olivat päässeet pellon päähän, käännyimme ja laukkasimme vielä takaisin päin. Ja kun viimein saimme ratsumme taas pysäytettyä, juttelivat kaikki innoissaan miten hauskaa se oli. Karokin oli tyytyväinen, että kaikki olivat pysyneet selässä. Lopuksi vielä hieman loppuverkkasimme ratsujamme tallautuneessa hangessa ennen kuin annoimme niiden kävellä. ”Siinä meillä oli oikea koulutunti”, totesi Julle kävellessämme takaisin kentälle. ”Jep.. Mut hei, ainakin pysyttiin melkein kaikki kyydissä vaikkei meillä ollu satuloita!” iloitsin. Se tosiaan oli aika yllättävää, sillä olimme oikeasti menneet aika kovaa.

Kentällä tapasimme kakkosryhmäläiset, jotka olivat vasta aloittamassa peltotuntiaan. He tietysti tiedustelivat meiltä heti mitä olimme tehneet, ja me luonnollisesti selitimme heille kaiken täysiä laukkaamisesta Cassun äkkikäännökseen. Pian Karo kuitenkin ohjeisti heidät lähtemään pellolle, joten juttutuokiomme jäi siihen. Onneksi meillä olisi vielä koko loppu leiri aikaa jakaa kokemuksiamme tunneilta. Siispä toivotimme toisille hauskaa tuntia ja lähdimme itse takaisin talliin hoitamaan ponit pois. Lily vaikutti niin tyytyväiseltä tunnin jäljiltä, ja niin olin kyllä minäkin. Ja mikä parasta, luotto kuomat olivat taas tehneet tehtävänsä, eikä minulla ollut yhtään kylmä, ei edes varpailla! Siispä, kaikin puolin onnistunut tunti takana. Päivä päivältä leiri vain paranee, en millään haluaisi tämän loppuvan jo huomenna!

Zaidan päiväkirja

---

Zaida pyöräytti hionneen Ripan karsinaansa. Takana oli leikkitunti täysin ennalta tuntemattoman piensuokin kanssa, eikä tunnin voisi sanoa olleen mikään menestys. Edellisessä ryhmässä ratsastaneet Inari ja Veronica olivat heti kärkkymässä tietoja tunnista, vaikka heidän olisi luultavasti oikeasti pitänyt olla punnitsemassa hevosille iltaheiniä valmiiksi helpottamaan iltatallin tekijää.
“No, miten meni? Tykkäsitkö siitä? Tippuiko joku?” Inari esitti tärkeimmät kysymykset, eikä Vertsulle jäänyt enää mitään sanottavaa, joten blondi tyytyi vain nojailemaan karsinan oveen innokkaana kuulemaan kuumimmat juorut. Zaida pujotti varovasti suitset pois ratsunsa päästä, ja se ryntäsi saman tien ruokakupille tarkistamaan, oliko sinne ilmestynyt jotakin syötävää. Huomattuaan pettymyksekseen, ettei tarjolla ollut syötävää, kuopaisi Ripa muutaman kerran vastasiivotun karsinan pehmeitä puruja, laskeutui varovasti kyljelleen ja pyörähti oikein kunnolla, ennen kuin ruuna nousi itseään ravistellen takaisin ylös.
“Tuliko noin hiki!” Zaida hymähti naurahtaen ja kumartui irrottamaan Ripalta vielä suojia, mutta muisti sitten, että oli siivuttanut täysin Inarin kysymykset.
“Tää oli oikeesti kiva! Yllättävän levee verrattuna vaikka Belleen, mutta tykkäsin kyllä”, Zaida raportoi, “kyllähän sieltä pari jalkautumista tuli, lähinnä naistensatulasta. Mä kyllä onnistuin taas lentämään ihan tyylillä alas, kun oltiin menossa Ripan kanssa ihan eri suuntiin.” Inari ja Veronica eivät näyttäneet ollenkaan yllättyneiltä.
“Ei kai sattunu?” Veronica muisti kysyä, sanasta sanaan samalla tavoin kuin tunnin pitänyt Karo hetkeä aikaisemmin.
“No ei nyt pahasti, vähän lihaksia kivistää mutta eiköhän se siitä”, Zaida kohautti olkiaan samalla kun kumartui nappaamaan pölyharjan Ripan harjakassista sukiakseen sen vielä nopeasti läpi.
“Varmaan auttaa, kun päästään seuraavaks saunaan!” Inari totesi ilahtuneena, mutta Zaidan mieli muuttui saman tien. Häneltä oli päässyt täysin unohtumaan koko sauna, mutta nyt tytön keho lukkiutui saman tien, eikä normaalista käytöksestä tullut enää mitään. Zaida vihasi saunomista, hän ei nähnyt mitään järkeä pienessä, kuumassa huoneessa hikoilemisessa, mutta se ei ollut ainoa ongelma. Zaidan ei todellakaan tehnyt mieli istua kylki kyljessä toisten kanssa ja jo ajatuskin sai hänet ahdistumaan. Tyttö oli todella epävarma omasta kehostaan, mutta kiitti onneaan edes siitä, että uikkareita olisi lupa käyttää, olihan mukana myös Henkka.
“Mä en oikeen tykkää saunoa…” Zaida aloitti. Ehkä tilanteesta voisi vielä sulavasti luistaa.
“Höpö höpö, pakkohan sun on sinne tulla!” Inari torjui aloitteen heti. Tyttö tuntui lukevan Zaidaa kuin avointa kirjaa, mutta se ei ollut ihme, sillä kyllähän tavallinen ohikulkijakin olisi huomannut hänen olevan kuin jännittynyt viulunkieli.
“En mäkään oikein perusta saunomisesta, mutta siellä on aina parhaat jutut, I swear!” Veronica yllytti ja rupesi sitten selittämään jotain riparinsa unohtumattomista saunavuoroista, mutta Zaida ei kuullut enää mitään, mutisi vain väliin tulevansa sittenkin.

Sanottu mikä tehty. Zaidan oli pakko myöntää, että tuntui ihanalta vaihtaa hikiset ratsastushousut pois ja rentoutua lämpimän suihkun alla. Rantasauna oli yllättävän iso, mutta aina kesäleireillä se oli ollut niin täynnä leiriläisiä, että olo oli ollut kuin silleillä suolassa, mutta silloin Zaida ei ollut välittänyt, olihan kesästä jo aikaa. Nyt osa oli jättäytynyt pois, Minttu oli vedonnut menkkoihin ja Julle jäänyt pitämään tälle seuraa, mutta Zaida tiesi kyllä että kaksikolla oli oikeasti mielessä oma ilta molempien fanittaman sarjan ääressä. Suurin osa istui ylälauteilla, mutta Zaida ja Ellen olivat jättäytyneet alemmas. Henkka oli ottanut löylynheittäjän paikan, eikä kipristävän kuumilta löylyiltä voinut välttyä edes alalauteella. Zaida huomasi, että saunominen teki toden totta hyvää kipeytyneille lihaksille, eikä olo ollut vielä kovin ahdistunut, ainakaan vielä.
“Mites teidän tunnilla sujui meno ilman satulaa?” Zaidan ryhmässä Peikolla ratsastanut Cassandra tiedusteli toisilta, joka sai kaikki höristämään korviaan. Zaidaakin kyllä kiinnosti tietää se, mitä Inari ja Vertsu olivat aikaisemmin jättäneet kertomatta.
“Mä tipuin Matelta”, Henkka paljasti, “en ollut tippunut siltä ikinä aikaisemmin.” Veronica rupesi selostamaan yksityiskohtaisesti vieressään istuvalle Tessalle, kuinka Matte oli nähnyt mörköjä nurkissa koko tunnin, eikä sen lopulta paetessa uhkaavaa vaaraa Henkalla ollut ollut mitään mahdollisuuksia sinnitellä kyydissä.
“Jes, sieluntoveri!” Zaida naurahti, riisti nopeasti löylykauhan Henkan kädestä ja heitti koko kauhallisen vettä kuumana hehkuvalle kiukaalle. “Tässä sulle rangaistus siitä!” Henkka näytti yllättyneeltä, mutta nauroi vain kun kuuma ilma levisi koko saunaan. Zaidaa nipisteli jo lattianrajassa istuessa, joten hän saattoi vain kuvitella miten tukalat olot ylhäällä mahtoi olla.
“Apua! Nyt pitää kyllä päästä äkkiä avantoon!” Inari kiljaisi ja sai aikaan massaryntäyksen ulos kirpeään pakkasilmaan. Saunan kulmalla roikkuva lämpömittari näytti miinus kymmentä, kun Zaida hipsi viimeisenä ulos kuumasta saunasta. Avantoon tytöllä ei ollut aikomusta astua edes pikkuvarpaalla, mutta olisi hauska katsoa, kun kaverit pulahtaisivat jäätävään veteen.

Saunassa lämmenneistä tallilaisista nousi höyryä ylös pimeään Lapin yöhön, kun kaikki kyyristelivät naapuritallin Akselin kairaaman avannon edustalla. Jokainen taisi odottaa, kuka olisi se rohkea, joka uskaltautuisi laskeutumaan ensimmäisenä tikkaita alas mustanpuhuvaan järveen. Inari astui rohkeasti paikaltaan Zaidan vierestä ja asetti jalkansa tikkaiden ensimmäiselle pienalle.
“Jos kukaan ei uskalla, niin mä meen sitten”, tyttö totesi ja kiipesi reippaasti tikkaita alas välittämättä jääkylmästä vedestä. Inari kiipesi tikkaita niin pitkälle, että vesi ylettyi tytön kaulaan asti, irrottautui sitten nopeasti uimaan pikkuruisen ympyrän, sellaisen mitä avannossa nyt mahtui, ja nousi sitten äkkiä takaisin laiturille. Juostessaan vauhdilla kohti saunaa Inari roiskutti vielä vettä Zaidan päälle.
“Idiootti!” hän kivahti, kun kylmät pisarat laskeutuivat iholle kuin jäiset veitset. Porukkaa lähti jo valumaan takaisin kohti saunaa, niin myös Vertsu, joka päätti kuitenkin tehdä Cassandran tavoin lumienkelin vastasataneeseen hankeen. Lopulta laiturille jäivät enää Henkka, Zaida ja Ellen.
“Mun mielestä teidän pitäisi molempien mennä, kun te kuitenkin tipuitte”, Ellen virnisti, kastoi sitten nopeasti varpaansa avannossa ja juoksi takaisin saunaan. Zaida arveli, että nyt tyttö voisi hehkuttaa kaikille käyneensä avannossa. Henkka katsoi Zaidaa kysyvästi.
“Vastaanotatko haasteen?” Henkka tiedusteli ja vastausta odottamatta kiipesi hänkin tikkaita alas ja Inarin tavoin ui pienen kierroksenkin, ennen kuin nousi vettä käsistään ravistellen ylös. Zaidan oli pakko myöntää, että Henkka oli tosi komea, kuin suoraan miesten alusvaatemainoksesta.
“Et sä mua tonne saa”, Zaida hymähti hieman nolona siitä, että seisoi laiturilla kahdestaan Henkan kanssa. Hän ei tiennyt, minne katsoa, mutta Henkkaa tilanne ei näyttänyt vaivaavan.
“Yolo”, Henkka yhtäkkiä totesi ainoastaan hieman pahoittelevaan äänensävyyn ja ennen kuin Zaida ehti tajuta, mitään, Henkka oli jo tönäissyt hänet alas laiturilta hyytävän kylmään avantoon. Tuntui, kuin pienet neulat olisivat pistelleet koko kehoa, kun Zaida lävisti järven pinnan, mutta kun koko keho oli veden alla, oli olo yllättävän lämmin. Veden alla aika tuntui pysähtyneeltä. Meriheinä kutitteli Zaidan jalkapohjia, mikä sai tytön tajuamaan, kuinka syvälle hän oli jo vajonnut. Zaida alkoi mennä paniikkiin ja ehti jo ajatella, että hukkuisi jään alle eikä enää ikinä löytäisi takaisin ylös. Hänellä oli kuitenkin vielä elämää elettävänä, ja selvitymisen halusta sisuuntuneena Zaida avasi silmänsä, vaikkei sysimustassa järvessä mitään voinutkaan nähdä, ja potkaisi voimakkaasti jaloillaan. Vaikka ylös pääsemiseen tarvittiin vain pari voimakasta vetoa, tuntui kuluneen ikuisuus ennen kuin Zaidan pää läpäisi pinnan ja hän pääsi vetämään vihdoin henkeä. Zaidasta tuntui kuin keuhkot olisivat ratkenneet hetkenä minä hyvänsä.
“Apua, mä ehdin jo pelästyä!” Henkka huudahti heti nähtyään Zaidan nousevan pintaan. Poika ojensi kätensä ja auttoi hengästyneen tytön takaisin laiturille. Zaidan oli tarkoitus katsoa Henkkaa kiitollisena siitä, että tämä oli jäänyt odottamaan, mutta sen sijaan hänen katseessaan näkyi niin paljon rakkautta, että Henkkakin hieman hätkähti. Zaida käänsi hätääntyneenä päänsä pois. Oliko hänen pakko nolata itsensä koko ajan? Henkka otti tilanteen onneksi nopeasti hallintaansa.
“Anteeksi, että mä tönäisin sut sinne järveen”, poika pahoitteli katuen ilmeisen aidosti tekoaan.
“Saat anteeksi”, Zaida hymyili ja kääntyi lähteäkseen takaisin saunalle. Sitten kumpikaan ei sanonut enää mitään.

Nellin Päiväkirja

#talvileiri2020
Leikkitunti Reiskalla

Jullen Päiväkirja

Aamumaasto Leirillä
#talvileiri2020

Cassandran päiväkirja

Helmikuinen päivä oli kirkkaimmillaan, kun me talvileiriläiset suuntasimme joukolla kohti pulkkamäkeä. Reilu kymmenen paria ulkohousuja kahisi toisiaan vasten, kun lämpimin pipoin ja rukkasin sonnustautuneet Lehtisläiset kävelivät pitkin lumista metsätietä vetäen perässään erilaisia mäenlaskuvälineitä. Annoin katseeni vaeltaa pitkin metsää, jonka lumen peittämät puut reunustivat kulkemaamme tietä. Jossakin rapisteli orava, joka pudotteli lunta puiden oksilta juostessaan niitä pitkin. Nauravaisen joukon kärjessä käveli tietysti itse pääjehu Riri, joka tamppasi lunta tasaiseksi tummanharmaa tupsupipo heiluen - tätä tietä ei oltu aurattu vielä tänään.

Vedin perässäni punaista pulkkaa, jossa istuva Zaida virnisteli aurinkoinen ilme kasvoillaan. Olin tarjoutunut vetämään hänet perille, mihin tummatukkainen tyttö oli suostunut mielihyvin. Eipä ainakaan tarvinnut viedä perille useampaa välinettä toisin kuin Mintun, jonka matkassa keikkui myös muutama liukuri. En ollut ihan vakuuttunut siitä, että joku laskisi niillä useammin, kuin kerran "parempia" menopelejä odotellessa, mutta ne oli silti otettu mukaan. Epäilin, että isommat patjat olisivat paljon suositumpia muutaman Stigan ohella.

Saavuimme mäelle hetken tarpomisen jälkeen ja suuntasimme kaikki katseemme ylös.

"Nyt joudut kävelemään", ilmoitin hymähtäen Zaidalle, joka nousi pulkasta. Puheensorina täytti rinteen, kun hilasimme kukin välineitä kohti huippua. Riri julistautui hiukset tuulessa hulmuten kukkulan kuninkaaksi, minkä jälkeen aloimme kehittelemään erilaisia tapoja laskea alas. Rosa ja Minttu olivat nopeimmat, eikä heillä kestänyt pitkään asettautua yhteen pulkista kahdestaan. Vilkaisin vieressäni seisovaa Veronicaa, joka oli pukeutunut beigeen toppatakkiin ja vaaleanpunaisiin ulkohousuihin. Hän nyökkäsi ja näytti tajunneen vihjeeni leikkimielisestä kilpailusta.

"Kyllä me voitetaan mennen tullen", sanoin itsevarmana, kun vedin takanani olleen pulkan rinteen reunalle. Muita laski jo yksin tai kaverin kanssa ohi erilaisilla välineillä, kun asettauduimme Vertsun kanssa istumaan pulkkaan peräkkäin. Rosa ja Minttu odottivat meitä valmiina kisaamaan mäen kuningattaruudesta, kun säädimme vielä jalkojen kanssa, jotka oli yllättävän vaikeaa mahduttaa samaan kyytiin.

"Game on", Vertsu nyökkäsi heille ja työnsimme yhteistuumin pulkkaa eteenpäin. Minun oli hankala nähdä eteeni blondin takaa, kun kiisimme alas kilpaileva kaksikko hieman meitä jäljessä. Juuri, kun olin pääsemässä vauhtin makuun se hidastui ja matelimme tasaisella maalla niin pitkälle, kuin siinä suinkin pääsi. Nostin alhaalla käteni ilmaan voiton merkiksi ja kuulin, miten Rosa mutisi "vihaisena" Mintulle, että otimme Vertsun kanssa varaslähdön.

Päädyimme lopulta ottamaan revanssin, joka päättyi niin tasaisena, että sovimme kaikkien olevan voittajia. Tylsin ratkaisu, mutta myös se reiluin. Vauhti ei kuitenkaan loppunut siihen, vaan päädyin laskemaan mäkeä samassa pulkassa muun muassa Nellin kanssa ja ottamaan kisan Stigoilla Julieta vastaan, joka ohjasi menopelinsä lopulta kirkkaaseen voittoon. Joku oli rakentanut rinteeseen myös hyppyrin, josta Iiris otti pulkalla hienon ilmalennon vaaleat kiharat liehuen. Tunsin itseni 18-vuotiaan aikuisen sijaan taas peruskoululaiseksi, enkä tainnut olla edes ainoa.

Kaikki höyläsivät mäkeä hymyssä suin ylös ja alas, kunnes Riri ilmoitti, että voitaisiin siirtyä laavulle kaakaota juomaan ja houkutteli meitä lähtemään pienillä "take away -ruuilla". Aika oli kulunut nopeasti, joten keräilimme kaikki mäenlaskuvälineet mukaamme ja lähdimme kävelemään, jotta ryhmä 1 ehtisi viideltä alkavalle puomitunnilleen. Vauhdilta ja vaarallisilta tilanteilta ei oltu vältytty, kun porukka laski muun muassa viiden pulkan junassa, joka päätyi lopulta kippaamaan kaikki lumeen rinteen puolivälissä. Jokaista tyyliä oli kuitenkin kokeiltava - mitä hullumpi, sen hauskempi.

Nauru raikui, kun suuntasimme laavua kohti lumisina ja vähän märkinä, mutta ehdottomasti hyväntuulisina mäessä riehumisesta.

Henkan päiväkirja

Rasse eteni reippaassa käynnissä uralla ja kuikuili aina välillä kentän keskellä liikuskelevaa ja estetolppia raahaavaa punatukkaista tallinomistajaa. Riri kokosi tolpista koostuvaa radanpätkää tohinalla, meidän muiden kävellessä välikäyntejä uraa pitkin. Edessäni käveli Veronica Donnan selässä ja takanani Julie Cassun kanssa. En tiennyt miten moni ykkös ryhmän tyypeistä oli aikaisemmin mennyt tunnille saamillaan ratsuilla, varmaan aika moni, mutta itselleni tämä oli ensimmäinen kerta Rassen selässä. Tai ylipäätään toinen kerta minkään lehtiksen tuntiratsun selässä. Oldenburg oli tietenkin rotuna tuttu, mutta oli se silti vähän erilainen verrattuna tuttuun ja turvalliseen Matteen. Oiva peli se silti oli, sen olin huomannut jo aikaisemmin ja mielipiteeni oli varmistunut viimeistään siinä vaiheessa, kun alkuverryttelyssä olimme menneet muutamia puomeja ja pikku kavaletteja, ja minun pyytäessä, Rasse oli nätisti lisännyt raviaan puomeilla. Havahduin ajatuksistani kuullessani Ririn äänen keskeltä. En ollut edes huomannut, että nainen oli saanut radan rakennus prosessinsa valmiiksi. Nyt hän kehotti meitä keräilemään ohjia ja siirtymään raviin.
“Otetaan vielä vähän siirtymisiä ennen, kun ruvetaan hyppäämään rataa. Elikkäs, tolla pellon puoleisella pitkällä sivulla laukkaa kevyessä istunnassa, korjailen tarvittaessa. Ellen ja Belle voi sieltä seuraavasta kulmasta alottaa”, nainen ohjeisti ja minä keräilin jo ohjia ja kutittelin laukka pohkeita Rassen kylkiin. Aurinko pilkisteli hyväntuulisen uteliaasti pilvien välistä ja minulla oli vahva fiilis, että tästä tunnista tulisi hyvä.

Yksi, kaksi, kolme, hyppy! Taputin nopeasti Rassea kaulalle hyvästä loikasta ja vaihdoin laukan. Ruuna vaihtoi sen pienen pompun kautta ja käänsin katseeni seuraavalle esteelle. Muutaman kymmenen sentin “pysty”, joka oli kyhätty latomalla paljon lunta kasaksi ja siihen päälle vielä vähän vettä, läheni laskiessani askelia. Rasse hyppäsi hyvällä tekniikalla ja loisti selvästi estekentillä, joten hypyissä oli helppo olla mukana.
“Hyvää”, kehuin Rassea saatuani ratani päätökseen hyvällä alastulolla.
“Hyvä Henkka ja Rasse! Voit vähentää tota nyppimista ennen estettä, mutta muuten meni hienosti. Sulla on tosi siisti esteistunta”, Riri antoi palautetta yhden okserin vierestä. Nyökkäsin. Rassen vauhti tuppasi kiihtymään aika reilusti esteiden välissä ja vauhtia oli välillä vähän vaikea kontrolloida ruunan kuumuessa.
“Seuraavaksi voi tulla sieltä vaikka Inari ja Dana!” Riri käski ja tummatukkainen siirsi hallakon tamman kulmasta ravin kautta keinuvaan laukkaan. Katselin pääty ympyrältä, kuinka parivaljakko ylitti esteen toisensa jälkeen.
“Hyvä Inari ja Dana! Vähän pitää sitä vielä kannustaa eteenpäin, mutta muuten hyvä. Next, Julle ja Milli!” punatukkainen kehui.
“Multa tippu jalkkari puolessa välissä”, Inari sadatteli saapuessaan ympyrälle.
“Ahaa, sekö se pieni horjahdus oli? Hyvinhän se silti meni”, kannustin. Inari vain hymähti ja vaipui omiin ajatuksiinsa. Välillä tytöistä oli kovin vaikea ottaa selkoa.

Loppuverkoissa Rasse venytti mukavasti eteen ja alas, ja minä taputin sitä tyytyväisenä kaulalle. Muutaman radan jälkeen olimme saaneet jo melko hyvän tatsin hyppäämiseen ja ehkä tunnin oppeja voisi soveltaa Matenkin kanssa? Käänsin ruunan voltille Ellenin ja Bellen perästä ja istuin hetkeksi harjoitusraviin. Rassella kun sattui olemaan harvinaisen mukava ravi istua. Alkutunnin pilven hattaroista ei näkynyt enää jälkeäkään ja aurinko lämmitti ihan mukavasti vaikka ympärillä oli edelleen korkeat hanget. Ajatukseni keskeytti Riri, joka ohjeisti meidät siirtymään käyntiin ja rupesi käymään ratsukko ratsukolta tunnin fiiliksiä läpi. Olin viimeisenä ja naisen saapuessa kohdallemme olin jo valmistellut vastauksen ianikuiseen “Mikä meni tänään hyvin” kysymykseen. Ririn kysyessä kysymyksensä vastasin:
“Musta meillä meni hyvin se vika rata. Rasse oli mukavasti jo mun avuilla ja siin oli vaan hyvä fiilis hypätessä.”
“No hyvä, että oli hyvä fiilis. Siltä se näyttikin. Korjauksena voisin antaa sellasen, että pidä kädet alempana ja älä jää puristamaan jalalla väleissä”, Riri kehui ja selitti.
“Sitte voisitte ohjata sieltä Iiris ja Fosse kärjessä kaartoon hevosenne. Ja poninne. Hienosti menitte kaikki tänään. Taputtakaa ratsujanne ihan kunnolla”, Riri ohjeisti ja me teimme työtä käskettyä. Ratsastuksenopettajien “Kiitos ja ratsailta”, mantran toistettuaan Riri avasi kentän portin ja ihmiset ratsuineen valuivat siitä nätissä possujonossa tallin puolelle, kun seuraavat tuntilaiset pääsivät kentälle.

Vedin Rasselta suitset päästä ja ripustin ne karsinan ovessa olevaan naulakkoon.
“Hienosti menit koko tunnin”, mumisin ja rapsuttelin ruunan ryntäitä: “Otettaisko se satula nyt pois ni pääset sen jälkeen harjailtavaks ja sit takasin tarhaan?” kyselin ja löysäsin samalla satulavyötä. Rassen korvat käväisivät nopeasti luimussa, kunnes hevonen huomasi kiristyksen olevan poissa ja rupesi taas nypläämään huulillaan karsinan pohjalta löytyneitä heinänkorsia. Siirsin satulan karsinan edustalle ja nappasin mustan kumisuan käteeni. Tallin toisesta päästä kuului puheen sorinaa ja naurun pyrskähdyksiä ja naurahdin itsekin kuullessani yhden kovempi äänisen puujalka vitsin. Rasse leputti tyytyväisenä toista takajalkaansa, minun vedellessä pölärillä sen selkää ja kylkiä. Pyyhkäisin toisella kädelläni silmille valuneita ruskeita hiuksia pois ja toisella heitin pölärin takaisin harjaboxiin. Otin Rassen ruudullisen toppaloimen ja heitin sen oldenburgin selkään. Ruuna säpsähti vähän yhtäkkistä peittoa selässään, mutta toipui siitä nopeasti. Pujotin vielä sinisen pehmustetun riimun mustankimon päähän ja avasin karsinan oven.
“Lähetäänkö nyt sinne tarhaan?” totesin ja ruuna asteli ulos karsinasta. Rassen taluttaminen oli omanlaisensa tyylilaji, ruunan tallustellessa eteenpäin ilman katsomista mihin kavionsa tuikkaa. Varpaani oli useamman kuin kerran törmäyskurssilla Rassen valtavien hokillisten kavioiden kanssa. Avatessani tarhan porttia, häseltävä ruuna onnistui jotenkin saamaan sähärin turpaansa. Rasse hyppäsi epämääräisen loikan taaksepäin ja jäi hölmönä tuijottamaan lankoja.
"Nii, siinä menee sähkö. Ei kannata työntää nenäänsä vääriin paikkoihin. Meeppä nyt snne tarhaan", ohjeistin ja pienen taivuttelun jälkeen ruuna olikin jo tarhassa. Irrtotin riimunvarren riimusta ja Rasse veti täydet 180 käännöksen ja lähti pukitellen tarhan liian pian lähenevää toista puolta.
"Hyvää päivän jatkoa vaan sullekin", naureskelin tallustaesani takaisin talliin.

Rosan päiväkirja

Revontulimaasto
#talvileiri2020 #fiona @henkka @inari @iiris @julle @veronica @ellen @julie @minttu @zaida @cassandra @nelli @tessa @riri

Talutan Fionan tallipihalle missä osa leiriläisistä jo on. Inari kiristää Danan satulavyötä jutellen samalla Zaidan kanssa, joka istuu jo Fossen kyydissä. Minun jälkeeni tallista tulee Henkka taluttaen ruunaansa. Viimeisimpinä muttei vähäisimpänä tallista saapuu Julle taluttaen Milliä (joka on kasvanut ihan sikana) sekä Cassandra Max perässään. Tallin piha on aivan täynnä hevosista ja poneista. 1..2...3..4..5.....14 ratsukkoa! Hymähdän itsekseni pienimuotoiselle sähellykselle. Karo kiertelee ratsastajien luona auttaen heitä selkään ja varmistaen että vyöt ovat tarpeeksi kireällä.

Kipuan Fionan selkään työntäen jalat tukevasti jalustimiin. Vedän Fionan pepun päällä lepäävää ratsastusloimea hieman jalkojeni päälle, jotta ne eivät paleltuisi totaalisesti maaston aikana.
"Valmiina?" Riri kysyy pian Cassun selästä. Kuuluu myöntäviä mutinoita, joten nainen alkaa selostamaan järjestyksestä ja muista jutuista.
"Hauska nähdä Riri Cassun selässä" irlannincobin hoitaja kuiskaa. Naurahdan Cassandralle vastaukseksi. Alan juuri kysymään tytöltä miksi tuo ei halunnut Cassua hoitohevosekseen leirille kun Riri jatkaa puhettaan.
"Muistakaa että lähdemme maastoon bongailemaan revontulia emmekä laukkaamaan täysiä. Saatamme ottaa muutamia ravipätkiä, joten varmistakaa että ratsastusloimet ovat hyvin kiinni. Eikun menoksi!" Nainen huikkaa ja ohjaa Cassun kohti maastoja. Ryhmä alkaa järjestäytyä jonoon ruunan taakse sitä mukaa kun he pääsevät eteenpäin. Jättäydyn Fionan kanssa jonon hännille, mutta en viimeiseksi. Karo jää vilkuttamaan tallipihalle, ennenkuin katoaa sisätiloihin lämpimään.

"Onko kylmä?" Kysyy edessäni ratsastava Minttu.
"Ei vielä, mutta kysy uudestaan loppumetreillä" virnistän. Tessa takanani naurahtaa pienesti. Käännyn katsomaan takanani olevia ratsukoita. Tessa on kääntynyt juttelemaan Nellin kanssa, joka on Peikon kanssa jonon viimeisenä.

"Mun varpaat ovat ihan jäässä!" Kuuluu Iiriksen valitus jonon etupäästä.
"Mulla sormet" Julie huikkaa Gretan selästä. Riri kääntyy katsomaan taaksensa.
"Voi teitä. Ottakaa vaikka jalat jalustimista, liikuteltkaa varpaita ja pyöritelkää nilkkoja. Muistakaa myös liikutella sormia!" Nainen ohjeistaa Cassun kyydistä. Pian kaikki ovat ilman jallustimia pyörittelemässä nilkkoja. Rapsutan Fionaa kaulasta, joka pärskähtelee tyytyväisenä.

"Revontulia!" Veronica hihkaisee. Kaikki kääntyvät katsomaan taivaalle. Ellen alkaa kaivamaan taskustaan kännykkää ja ottamaan kuvia.
"Vau" kuuluu Tessan ja Nellin suusta. Myös Henkka ja Zaida päättävät ikuistaa kännyköillään ilmiön. Lopulta kaivan itsekin puhelimeni esille. Kuvaan videon pätkän, jossa näkyy koko ryhmä, Fionan korvat ja kaula sekä tietysti revontulet.
"Ei ollut turha maastoreissu" Riri naurahtaa. Julle vastaa jotain, mitä en taakse kuule.
"Voidaanko pysähtyä hetkeksi?" Inari kysyy.
"Voidaanhan me. Saatte rauhassa ottaa kuvia" Riri vastaa. Koko jono pysähtyy ja pian kaikilla on kännykät kädessä.

Kun kaikki ovat saanet haluamansa kuvat jatkamme matkaa käynnissä.
"Otetaan pikkupätkä rauhallista ravia. Kaikille jalustimet jalkaan" Riri kailottaa. Pikaisesti työnnän jalat jalkkareihin ja siirrän Fionan raviin Vallun perään. Tamma ravaa innokkaasti korvat hörössä eteenpäin. Pidän ohjastuntuman napakkana, koska muuten roikkuisimme Vallun hännässä. Kevennän rauhallisesti ja yritän samalla ihastella revontulia. Fiona alkaa painamaan kovempaa eteenpäin, joten istun tiivisti satulaan ja pidätän. Kun tamma rauhoittuu jatkan keventämistä.
"Käynti!" Kuuluu Ririn käsky edestä. Yksi kerrallaan ratsukot siirtävät käyntiin.

Kun saavumme päälle tunnin mittaiselta maastolta kaikkien posket punoittavat. Henkka taputtaa ruunansa kaulaa ja Julle tulee jo alas Millin selästä. Rapsutan Fionan kaulaa jäätynein sormin, jonka jälkeen laskeudun varovasti alas.
"Saako mennä jo talliin?" Zaida kysyy heilutellen jalkojaan.
"Kyllä. Riisukaa hevoset ja hoitakaa. Sormet kyllä lämpenevät siinä" Riri sanoo. Koko ryhmä menee äkkiä lämpimään talliin.

Mintun päiväkirja

3.3.2020
Tuotos talvileiristä:
·Erikoisesteitä talviteemalla·
#Poppis #Talvileiri2020

Leirin toinen päivä oli täydessä tohinassa. Kello oli 11.15, kun katselin tuntiryhmä 1 estetuntia jossa mentiin erikoisesteitä kentällä. Hetken päästä lähdin hakemaan tarhasta ratsuani, Poppista. Iso tumma ruuna seisoi tarhan toisessa päässä. Nappasin hevosen riimuun, ja käveltiin rauhallisesti talliin.
Tallissa oli jo muutama leiriläinen hoitamassa ratsuaan, osa oli vielä hakemassa heppaa. Harjasin Poppiksen huolellisesti läpi kahteen kertaan. Sen jälkeen puhdistin kaviot. Kiltti hevonen seisoi koko hoidon ajan kiltisti paikoillaan. Varustamisessa poika vähän pyöri karsinassa.
Kun Poppiksella oli kaikki varusteet, laitoin itselleni vielä kypärän ja hanskat päälle. Sen jälkeen lähdettiin kentälle.

Kello oli n. 11.58 kun päästiin kentälle. Toinen ryhmä meni vielä loppukäyntejä. Taluttelin hetken ajan Poppista maastakäsin, ja annoin hänen tutustua erikoisesteisiin. Esteet oli n. 50-70cm korkusia. Pian noustiinkin jo selkään. Kiristin vielä vähän satulavyötä selässä, jonka jälkeen rupesin menemään alkukäyntejä.
Alkukäynneissä haettiin hevosilta aktiivista käyntiä, ja pidettiin hevoset keskittyneinä hommiin. Käveltiin lähes 10min, jonka jälkeen ruvettiin ravailemaan.

Kun oltiin tehty ehti siirtymiä käynnissä ja ravissa, ruvettiin menemään ravissa paria maapuomia. Poppis venytti kivasti askeleitaan, eikä laahustanut puomien yli. Kun puomit oltiin menty molempiin suuntiin pari kertaa, opettaja laittoi toiselle pitkälle sivulle 3 ravipuomia jotka oli korotettuja.

Niitä mentiin pari kertaa, ja Poppis veti ne kivasti, vaikka välillä meinas itellä lähteä tasapaino. Pituushalkasijalla oli 2 erikoisestettä vierekkäin, jotka oli samanlaisia. Eli ehkä n. 50cm korkuinen lumieste, ja esteen kohalla maassa oli puomi merkiksi. Hetken päästä toiselle pitkälle sivulle tuli 3 esteen kavaletti-innari, ja toiselle pitkälle sivulle n. 70cm pysty, joiden puomien alla oli pari tötteröä. Ruvettiin sitten vuorotellen tekemään rataa.

Ensimmäisenä piti mennä pituushalkasijalla oleva toinen lumieste, jonka jälkeen piti kääntyä oikealle jossa oli kolmen kavaletin innari. Sen jälkeen piti mennä pitkällä sivulla oleva pysty, ja lopuksi vielä pituushalkasijalla oleva lumieste. Ensimmäistä lumiestettä Poppis vähän ihmetteli, päästiin kumminkin siitä yli vähän hitaammalla vauhdilla. Sitten käännyttiin innarille, jonka Poppis meni helposti ja innokkaasti. Sitten mentiin pysty, joka mentiin aikamoisella ilmavaralla (tukeuduin esteen kohdalla harjaan kiinni). Lopuksi mentiin lumieste paremmalla menestyksellä mitä aiemmin. Mentiin rata muutama kerta, ja Poppis veti hyvin.

Loppuun saatiin vielä hypätä yksittäistä pystyä, jota korotettiin. Ne jotka ei hypännyt pystyä, hyppäsi sillä välin pituushalkasijalla olevaa lumiestettä tai toisella pitkällä sivulla olevaa innaria. Me hypättiin Poppiksen kanssa pystyä. Korkeimmillaan hypättiin 100cm, ja oli kyllä tosi kiva hypätä pitkästä aikaa vähän korkeempaa. Otettiin vielä loppuverkat kaikissa askellajeissa muutamilla kavaleteilla. Sitten vietiin hevoset takaisin talliin ja otettiin varusteet pois. Oli oikeen kiva tunti! Ja Poppis oli super kiva ja innokas .

Lehtiksen huisi talvileiri 2020

---

️ Talli tarjoaa aamupalan, kaksi lämmintä ruokaa, välipalan ja iltapalan jokaisena leiripäivänä. Aamupalan voi syödä itsenäisesti leirimökkien keittiöissä, jonne on varattuna mm. hedelmiä, leipää, puuroa, jugurttia yms. Lounas ja päivällinen syödään kello 11.30-14 ja n. 17-18 maissa, usein ratsastustuntien aikaa maneesin ravintolassa. Iltapala omatoimisesti mökkien/päämökin keittiössä, jonne varattuna pientä purtavaa.

Leiri maksetaan tuotoksilla. Jokainen osallistuja saa yhden ns. “pakollisen” tuotostehtävän jonkin leirin tapahtuman pohjalta kuitattavaksi kuvan tai tekstin kera. Tuotoksia saa tehdä vapaaehtoisesti useampiakin! Kaikkien tuotoksien deadline on asetettuna maaliskuun loppuun ilmoittautumispäivästä lähtien. Tuotokset omaan päiväkirjaan.

Leirille ilmoittautuminen on tapahduttava tähän topaan viimeistään 25.02 mennessä. Ilmoittautuminen tapahtuu ilmoittamalla hahmosi nimi, leirihoitsutoive + kolme hevostoivetta ratsastustunneille pl. leirihoitsu. Muista ilmoittautumisen yhteydessä valita, mistä leirin tapahtumasta haluaisit tehdä pakollisen maksun leirin kuittaamiseksi.

Leirin tarinoiden ja tuotoksien virallinen tägi on #talvileiri2020, jonka kautta pääset helposti tarkastelemaan leiristä kirjoitettua tarinoita ja piirreltyjä kuvia!

---

Ohjelma
Kursivoidut ohjelmanumerot ovat niitä, joita voi varata kuitattaviksi!
Jokainen leirille osallistuja saa valita yhden (1.) sinisen/kursivoidun tapahtuman, jonka pohjalta saa tehdä leirin kuittaavan tuotoksen päiväkirjaansa. Saat kirjoittaa myös muista tapahtumista, mikään ei estä tekemästä lisätehtäviä inspiraation iskiessä, mutta pohjatarina on aina sen varanneen henkilön käsissä!

Maanantai 02.03
klo 10:00 = leirille saapuminen, tavaroiden purku lämmitettyihin mökkeihin, leirihoitsujen jako, sääntöjen ja ohjeiden läpikäynti
klo 12:00 = ryhmän 1. kouluratsastustunti maneesissa
klo 13:00 = ryhmän 2. kouluratsastustunti maneesissa
klo 16:00 = hiihtoratsastusta Danan, Sotilaan ja Reiskan kanssa (TESSA)
klo 20:30 = revontulimaasto, mennään pitkä maasto hoitsuilla ja bongaillaan revontulia (ROSA)


Tiistai 03.03
n. klo 7:00 Tuntiryhmä 1 aloittaa aamun aamutallissa auttamalla (VERONICA)
klo 11:00 = ryhmän 1. esteratsastustunti kentällä, erikoisesteitä talviteemalla (HENKKA)
klo 12:00 = ryhmän 2. esteratsastustunti kentällä, erikoisesteitä talviteemalla (MINTTU)
klo 15:00 = lumenveistokisa pienryhmissä, leirin mestarit palkitaan anteliaasti häviäjien toimesta!
klo 18:00 = ryhmän 1. leikkitunti maneesissa
klo 19:00 = ryhmän 2. leikkitunti maneesissa (NELLI)
klo 20-22 on lämmitetty rantasauna, jonne on avattu myös hyinen avanto! (ZAIDA)

Keskiviikko 04.02
n. klo 7:00 Tuntiryhmä 2 aloittaa aamun aamutallissa auttamalla
klo 10:00 = ryhmän 1. kouluratsastustunti pellolla hangessa (ELLEN)
klo 11:00 = ryhmän 2. kouluratsastustunti pellolla hangessa
klo 13:00 = mäenlaskua monipuolisessa mäessä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita + kaakaot ja pienet “take away” ruuat viereisellä laavulla (CASSANDRA)
klo 17:00 = ryhmän 1. puomi/kavalettitunti maneesissa
klo 18:00 = ryhmän 2. puomi/kavalettitunti maneesissa
klo 20:00 = suurimmassa leirimökissä suuri peliturnaus - ketkä kruunataan leirin parhaaksi Alias pariksi hevossanaston parissa, kuka rökittää kaikki UNO pelissä mennen tullen? Mukana toki naposteltavaa ihan sipseistä porkkanoihin asti, joita voi dippailla sen minkä kerkeää. (INARI)

Torstai 05.02
klo 9:00 = muutaman tunnin aamumaasto ilman satulaa, tarvotaan metsässä ja tunturilla! (JULLE)
klo 14:00 = oman hoitohevosen kanssa talent show kentällä, tuomarina arvostettu Akseli Honkalehto (JULIE)
klo 16:00 = talentshown ja palkintoseremonian jälkeen pulkkaratsastusta Rimpun, Hipun ja Bellen kanssa, ehkä pulkkakisa? (IIRIS)
klo 18:00 = kamat kasiin ja kotia lähtö!